sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Tatupatua, Puluboita ja Harry Potteria

Ikivirsi on se, kuinka saada pienet lapset (ja varsinkin pojat) kirjojen äärelle ja lukemaan. Omalla kohdallani paras vastaus kysymykseen on ollut Harry Potter, joka on ollut meidän perheessä se selkein kirjamania, mitä koskaan koemme. Olemme nyt lukeneet yhdessä kaikki Harry Potterit. Siis minä olen, ääneen. Ehdottaisinkin, että painaisimme t-paitoja, joissa lukee, että: "Olen lukenut ääneen Harry Potterit", aivan kuten Volter Kilven Olen lukenut Alastalon salissa -paitoja myydään. Paidoille olisi varmasti myyntiä, koska ilokseni olen törmännyt useisiin vanhempiin (äiteihin), jotka ovat suoriutuneet tästä tuhansien sivujen kasvatustehtävästä. Ja mikä parasta: suurella ilolla.

Kuva Junibackenista, Tukholmasta
Kirjasarjojen kirous voi olla se, että kun hyvää formaattia toistetaan riittävän monta kertaa, siitä menee maku. Potterienkin kohdalla voisi näin lähes tulkoon sanoa käyneen, kun luin toista kertaa näytelmämuotoisen Harry Potter ja kirottu lapsi kirjan, joka oli ensimmäisellä lukukerralla pelkkää salvaa taian vähyydestä kuivuneelle iholleni, mutta toisella kerralla melkein näppylöitä aiheuttava latistus. Lapseni kyllä nautti kirjan niin, että luki kirjasta osan itsekseen, joten rasti seinään sen kohdalla, mutta silti.
Tuntuu raastavalta ajatella, ettemme ehkä koskaan saa enää Harry Potterien kaltaista kirjasarjaa luettavaksemme. Tätä juttua ei kukaan voi enää toistaa?


Harry Potter, Taikuuden historia (Tammi, 2018, suom. Jaana Kapari-Jatta ja Meri Kapari, esittelykpl) on hyvä esimerkki siitä, kuinka onnistunutta kirjaa voidaan tuotteellistaa jatkoon. Taikuuden historia on tietokirja Harry Potterin lumosta ja siitä löytää upeita kuvia ja kiinnostavaa nippelitietoa Potterien voittokulusta- tällaisesta tiedosta kiinnostuneelle. Itse huomaan olevani enemmän satumaailmasta nauttiva. Insinöörimäinen uppoutuminen tietoon tuntuu vaikeammalta- mutta tällainenkin on tyypillistä toisille lukijoille (varsinkin pojille?), joten kirjalle on varmasti lukijansa.



Aino Havukaisen ja Sami Toivasen Tatu ja Patu, elämä ja teot (Otava, 2018, esittelykpl) on Outolan veljesten kahdeskymmenes kirja. Aluksi pelkäsin hieman, lähdetäänkö kirjassa muistelemaan Tatua ja Patua vanhoin kuvin ja tarinoin mutta onneksi, voi kiitos onneksi, Havukainen ja Toivanen ei siihen alistu, vaan kirja on täyttä uutta ja hauskaa tarinaa aitoon Tatu ja Patumaiseen tyyliinsä. Luimme kirjan ilolla kummankin lapsen kanssa, eikä latteutta näkynyt vielä tässäkään juhlakirjassa!
Tässä kohtaa minun täytyy jakaa teille seuraava Tatupatu -tarina.
Olen kerran löytänyt outoa hiljaisuutta lastenhuoneesta. Kun kävelin huoneeseen päin, huomasin kirjahyllyjen ovien olevan raollaan ja mitä löysinkään: kolme kouluikäistä poikaa lukemassa Tatua ja Patua keskittyneesti ja välillä toisilleen kirjojen höpötyksiä jakaen. Kaikki Tatupatut oli pitänyt etsiä kirjakaappiemme hyllyiltä.
Tämä tarina on tosi.
Yritin pysyä coolina ja itkin ilosta pelkästään sisäisesti.
Sillä pian ne, jo melko isot, koululaisjalat juoksivatkin ulos jatkamaan vesisotaleikkejään.


Toinen kotimainen sensaatio, näin kai jo voi elokuvien ynnä muiden jälkeen sanoa, on ollut Veera Salmen Puluboi. Puluboi = agentti NollaBullaNolla ja kamukiemulat (Otava, 2018, esittelykpl) lähteekin tyylikkäästi muuttamaan Puluboikirjojen suuntaa Puluboin omalla kirjalla, joka on aiempiin verrattuna huomattavasti enemmän kuvitettu ja näin ollen tekstin määrä on vähäisempi (hei vihdoin joku uskaltaa tehdä näin!). Puluboi on kirjassaan kaveruuden äärellä ja tarinassa seikkailee myös ikivauva. Kirja höpertää ja pöpertää täysin huumorin saattelemana ja kirja on niin sanotusti täynnä ilosanomaa. Jo viime kirjan kohdalla huomasin, että meidän perheen Puluboiaika oli alkanut väistymään. NollaBullaNollan kohdalla koululainen ei enää kiinnostunut kirjasta lain ja esikoululainenkin on jo pyytänyt usein skippaamaan Puluboin iltasatujen joukosta. Valitettavasti täytyy myös myöntää, etten itsekään saa sitä innokasta buustia aikaan, jota aiemmin kirjojen kohdalla koin. Aika aikaansa kutakin, ja samalla aivan ihana juttu, miten taas uudet pienet lukijat ovat nauttineet uutta Puluboita- ainakin mitä somesta olen havainnut! Veera Salmi on lyönyt läpi lastenkirjasarjan, joka ei enää lisäesittelyä kaipaa, vaan Puluboi on jo useammalle lapsiperheelle tuttu juttu.


No mutta mitä me sitten olemme lukeneet koululaisen kanssa, kun Potterit on jo kertaalleen luettu? Tilanne on ollut vähintäänkin kinkkinen ja olen ollut välillä lähes hukassa. Koetimme aloittaa Taru sormusten herrasta, mutta lapseni koki kirjan hitaasti etenevänä (se muuten on sitä alussa! en muistanutkaan!). Onneksi muistin vanhat kunnon Roald Dahlit, joita olemme nyt sitten kahlailleet uudestaan läpi, mikä toimii ihan hyvin, koska lapsi ei enää niitä ensikierrokselta muista. Olemme pelänneet jo noitia, runoilleet "Kirahvi, Kaani ja minä!" ja nyt kauhistelen Nilviöiden ällöttävyyttä. Kirjat ovat edes vähän laiha lohtu Potterien jälkeen ja mahdollisuus säilyttää yhteisen satuhetken jo lähes äidin kenkäkokoon kasvaneen lapsen kanssa. Nämä yhteiset lukuillat voivat alkaa olla jo vähissä.
Tai sitten meidän tulee vielä lukaista Potterit uudestaan, kunhan tuo esikoululainen vielä hieman kasvaa. Koululaisen huoneessa Potter kyllä kaikuukin äänikirjana toistuvasti... Siispä myös Vesa Vierikko tietää mistä minä puhun. Jokohan hänellä on se t-paita?


"Jos sinua naulatti tässä kohdassa, voi olla, että olet alkanut peikkoontua. Tai sitten sinulla on omintakeinen huumolintaju. No, pelsoonallisuus on aina plussaa!"

- Veera Salmi: Puluboi = agentti NollaBullaNolla ja kamukiemulat

4 kommenttia:

  1. Kiitos inspiroivasta blogistasi. Minkä ikäisille olet lukenut Pottereita? Entä Puluboita?
    Lämmin kiitos laadukkaista kirjavinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuren suuri kiitos sinulle kommentistasi, nämä ovat juuri niitä asioita, millä jaksan istua tähän tietokoneeni ääreen, vaikka bloggaaminen ei olen kovin helppoa enää monenlaisista syistä (mm. kuvien laitto tökkii ja pahasti!). Joten toivon kovasti, että myös tulevissa postauksissa on juuri sinulle löytyviä vinkkejä. Alkujaan koetin nimenomaan vinkata laadukkaista lastenkirjoista, sittemmin olen tajunnut, että laatu on lukijansa aivoissa, joten bloggaan sellaisista mistä me ollaan tykätty ja on tosi kiva, kuulla jos "laatusilmämme" osuvat kohdalleen :)))! Lastenkirjavinkkejä löytyy nykyään kivasti myös muista kirjablogeista, joka muistakin blogeista, joten on tärkeää että löytää vähän samantyyppisen lukijan, niin saattaa löytää juuri ne omat aarteet.

      KIITOS <3!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!