sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Musiikin opiskelua lastenkirjoilla

En itse osaa opettaa musiikkia lapsilleni, joten Nemon uutuudet Matsän eläinten konsertti ja Nyt soitetaan rumpuja (esittelykpl) olivat todellakin kiinnostavia kirjoja syksyn uutuuksissa!



Metsän eläinten konsertissa eläimet pitävät illalla konsertin, johon jokainen eläin harjoittelee itsekseen oman soitimensa osuutta kokonaisuudesta. Nappia painamalla voi kuunnella kunkin instrumentin osuuden ja lopulta tietysti kuulet koko yhdessä soitetun biisin. Tosi hauska kirja ja opettaa hienosti kuuntelemaan eri soittimia musiikista!

Kuva otettu kustantajan sivuilta!


Nyt soitetaan rumpuja! (kirj. Taplin, suunnittelu Druber, musiikki Marks, suomennos Ari Jaatinen) kirjassa taas on oikeasti mukana viisiosaiset näppäimistörummut. Kirja opettaa soittamaan erilaisia rumpuosuuksia erilaisessa rytmissä. Rytmejä löytyy taas eri näppäimien takaa kuusi erilaista, joiden mukana pääsee soittamaan kirjan oppien kautta. Tämä oli jopa itsestä tosi hauska harjoitus! Kumpaakin musiikkikirjaa koristaa tosi kivat kuvitukset ja selkeät tarinat ja ohjeet. Oikein loistavia kirjoja sekä koteihin että varhaiskavastukseen! Tarkkaavaisempi huomasikin varmaan, että kumpikin kirja sai minulta nopeasti niin sanotun maalariteippivaiennuksen, eli kirjojen äänitaso oli omille korvilleni hieman liian kova (kuten lähes kaikissa ääniä tuottavissa kirjoissa), jonka saa helposti hoidettua teipin avulla!


"Kettu soittaa vajassaan viulua. Jousi liukuu kielten yli ja jala lyö tahtia."
- Metsän eläinten konsertti (suom. Mika Siimes)

maanantai 17. syyskuuta 2018

Lotta Levoton ja konnakohellus

Kyselin somessa, kuinka moni muistaa Lotta Levoton -kirjat ja kukaan ei muistanut. KAMALAA! Sillä näkisin, että Lotta Levottomissa on ihan hurjat mahdollisuudet tulla monen kasvavan lapsen (tytön) lempikirjoiksi, koska ne on toteutettu niin mahtavalla tavalla! Koska totuushan on ettei kaikki tytötkään tykkää lukemisesta. Lotta Levottomissa lukeminen on kuitenkin aika helpoa ja erilailla mukavaa.


Kirjojen ideana on Lotan pitämä päiväkirja, johon hän kirjoittaa ja varsinkin kuvittaa kokemiaan varsin runsaasti. Loppujen lopuksi lukemista jää siis per sivu kohtuullinen määrä, jonka hitaampikin lukija jaksaa lukea paremmin ja lisäksi runsas kuvitus tukee luetunymmärtämistä mahtavasti ja hauskasti. Lotta on viidenluokkalainen tyttö, joka himmailee mennä kaveriensa Pippurin ja Paulin kanssa. Lotta tuulettaa tunteitaan räväkästi päiväkirjassaan, varsinkin luokan suosituimpia tyttöjä kohtaan, joiden kanssa Lotta ja kaverit eivät ole ihan samalla aaltopituudella. Tässä kirjassa Lotan luokka tekee uhanalaisista eläimistä seinämaalauksia ja kaverukset tsuumaavat yökylässä Paulin puumajasta lepakoita.

Vaikka Lotta onkin jo vitosluokkalainen on tarinat sen verran hauskoja ja mukavia, että myös eskarilaiseni ihastui Lotta Levottomaan ja konnakohellukseen. Varsinkin sivuilla hiimaileva kilpikonna Heesters oli lapseni mieleen. Minun pitikin etsiä jo aiempi Lotta -kirja esille, jota näin tässä seesteisenä sunnuntaiaamuna rauhassa omassa seängyssä jo luettavan!!

Jos sinä olet unohtanut Lotta Levottomat, niin nappaapa tämä vinkki oikesti nyt mukaasi! Lähes sarjakuvamainen kirja on minusta neronleimaus lastenkirjallisuuden saralla ja toivoisin kovasti, että kotimaisetkin kirjailijat uskaltaisivat tehdä jotain vastaavaa. Puluboin uusimmassa oltiin jo vähän tämän tyylin syrjässä!

TÄÄLTÄ löydät lisää aiempia Lotta Levottomia ja näet paremmin kirjan kuvitusta (tällä kertaa Blogger antoi minun ladata tämän yhden kuvan postaukseen...).


"Pippuri nauroi niin paljon, että oli lirauttaa housuunsa. Hän ei enää mumissut mitään "EPÄONNENPERJANTAISTA".
Silloin kello soi välitunnin merkiksi ja äikäntunti oli ohi."

- Alice Pantermüller ja Daniela Kohl: Lotta Levoton ja konnakohellus (Lasten Keskus, 2018, suom. Myry Voipio ja Elina Zurhorst, esittelykpl)

perjantai 14. syyskuuta 2018

Ympyräiset jatkuu!

Ympyräiset -kirjasarja on saanut kaksi jatkokirjaa: Puspus Pusukala tahtoo leikkiin ja Koala Karhu haluaa olla paras (Kustannus-Mäkelä, 2018, esittelykpl). Nämä kirjat ovat lapseni lempikirjoja ja Ympyräiset pääsevät myös usein lapsen omaan lukuun. Saimme ihanan aarrelaatikon (tavallinen pahvilaatikko) täynnä Kustannus-Mäkelän uutuuksia ja olemmekin nyt iltaisin hakeneet aarrelaatikosta mukavia iltasatuja. Lemppareiksi on ehtinyt tulla jo useampia kirja mutta Ympyräisillä on oma paikkansa meidän kirjastossamme.


Puspus Pusukala tahtoo leikkiin käsittelee lapsille varsin tuttua tilannetta, että joku jää leikistä ulkopuolelle. Pusukalalla on leikkiin selkeä este: ei kala kuivalla maalla voi leikkiä ja tilanne ratkeaa niin, että leikki siirtyy veteen, vaikka se onkin haasteellinen olomuoto Pomppu Banskulle. Mutta tämäkin haaste ratkaistaan yhdessä. Kirjasarjan ideana on opettaa tunne- ja vuorovaikutustaitoja ja sitä tukevat tarinan lisäksi välissä esitetyt kysymykset, missä lukijat voivat pohtia asiaa keskustellen.


Koala Karhu haluaa olla paras tarinassa ympyräiset muovaavat pilvihattaroista patsaita. Koala selvästikin tahtoo patsaansa olevan täydellinen mutta kun tämä ei onnistu ajaa kateus Koalan rikkomaan muidenkin työt. Onneksi ympyräiset saavat tilanteen selvitettyä ja Koala auttaa rakentamaan patsaat uudelleen. On erittäin tärkeä ja vaikea taito osata tunnustaa virheensä- myös meille aikuisille. Miten iso sana yksi anteeksi saattaakin joskus olla? Tai kiitos ja kannustus, myös sitä kirjassa on runsaasti. Miten maireasti hymyileekään kipakkaluonteinen Räyhä Rapu, kun Kiva Kirahvi kehuu hänen tysökentelyään. Milloin sinä olet kehunut kaveriasi tai työtoveriasi? Voisiko sitäkin tehdä enemmän?


"Räyhä Rapu ilahtuu kehuista ja jatkaa työtään entistä uutterammin."

- Anna-Maria Kuusela (teksti), Matias Teittinen (kuvitus) ja Maija Hytti (asiantuntija): Koala Karhu haluaa olla paras

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Kuinka minusta tuli rohkea

Kuinka minusta tuli rohkea (Otava, 2018, esittelykpl) on Mervi Juusolan rohkeasti kirjoittama ja Anni Nykäsen upeasti kuvittama kirja, jossa opitaan tunnetaitoja tarinoiden ja tehtävien kautta.


Kirja opettaa muutoksista. Tildan ja Sisun vanhemmat eroavat ja lapset joutuvat muuttamaan tutusta, rakkaasta synnyinkodistaan kaupungin kerrostaloon. Ero tuo monenlaisia tunteita, kuten myös muutto uuteen paikkaan ja keskellä ei mitään tuttua. Juusola kuvaa lapsen maailmaa tarkasti ja samalla voimavarakeskeisesti. Tilda ja Sisu ei jää ilman kolhuja kohdatessaan uusia kavereita, mutta he selviävät niistä olemalla rohkea oma itsensä ja kaverien avulla.


Tarinapätkien välillä oli pieniä infoja esimerkiksi erilaisista tunteista, kiusaamisesta ja suosikistani: eri näkökulmista katsomisesta (vihdoinkin dialogisuuden perusaskeleita lapsille!). Infot olivat juuri sopivan mittaisia ja selkeästi kerrottuja. Luin kirjaa eskarilaisen kanssa ja viihdyimme kumpikin pienellä jännityksen omaisella innolla kirjan ääressä. Kirja myös kosketti ja antoi aitoa aihetta keskusteluihin. Kirjan mukana tulee tunnekortit, joita lapseni halusi välittömästi myös imitoida itse- tämä pantomiimileikki onkin muuten yksi mahdollisuus tunnetaitoharjoitteluun.


Olin tosi iloisesti yllättynyt tästä kirjasta ja suosittelen sen lukemista lämpimästi sekä kodeissa että lapsiryhmissä! Kirjaa kannattaa nimenomaan lukea rohkeasti lapsen kanssa yhdessä, sillä se voi aivan hyvin antaa myös aikuiselle aihetta miettimiseen ja työkaluja omaan elämään tai elämäntilanteeseen. Kirjaa voi mielestäni käyttää myös ilman tarinoita esim. keskustelun apuna. Olisikin ihan mahtava juttu, jos näin mahtavasti kuvitetusta opuksesta tulisi myös esimerkiksi postereita, joissa olisi näitä kaveruuden seinätauluja, joita voisi laittaa esimerkiksi luokan seinälle tai päiväkodin käytävään.


"Oletko huomannut, että ihmiset näkevät samat asiat eri lailla?
Ajatuksiin ja mielipiteisiin vaikuttavat monet seikat: Millaisessa perheessä ja asuinpaikassa olet kasvanut? Mitä olet kokenut? Millainen olet luonteeltasi? Kaikki tämä vaikuttaa siihen, millaisten silmälasien läpi katsot maailmaa."

- Mervi Juusola ja Anni Nykänen: Kuinka minusta tuli rohkea

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Tatupatua, Puluboita ja Harry Potteria

Ikivirsi on se, kuinka saada pienet lapset (ja varsinkin pojat) kirjojen äärelle ja lukemaan. Omalla kohdallani paras vastaus kysymykseen on ollut Harry Potter, joka on ollut meidän perheessä se selkein kirjamania, mitä koskaan koemme. Olemme nyt lukeneet yhdessä kaikki Harry Potterit. Siis minä olen, ääneen. Ehdottaisinkin, että painaisimme t-paitoja, joissa lukee, että: "Olen lukenut ääneen Harry Potterit", aivan kuten Volter Kilven Olen lukenut Alastalon salissa -paitoja myydään. Paidoille olisi varmasti myyntiä, koska ilokseni olen törmännyt useisiin vanhempiin (äiteihin), jotka ovat suoriutuneet tästä tuhansien sivujen kasvatustehtävästä. Ja mikä parasta: suurella ilolla.

Kuva Junibackenista, Tukholmasta
Kirjasarjojen kirous voi olla se, että kun hyvää formaattia toistetaan riittävän monta kertaa, siitä menee maku. Potterienkin kohdalla voisi näin lähes tulkoon sanoa käyneen, kun luin toista kertaa näytelmämuotoisen Harry Potter ja kirottu lapsi kirjan, joka oli ensimmäisellä lukukerralla pelkkää salvaa taian vähyydestä kuivuneelle iholleni, mutta toisella kerralla melkein näppylöitä aiheuttava latistus. Lapseni kyllä nautti kirjan niin, että luki kirjasta osan itsekseen, joten rasti seinään sen kohdalla, mutta silti.
Tuntuu raastavalta ajatella, ettemme ehkä koskaan saa enää Harry Potterien kaltaista kirjasarjaa luettavaksemme. Tätä juttua ei kukaan voi enää toistaa?


Harry Potter, Taikuuden historia (Tammi, 2018, suom. Jaana Kapari-Jatta ja Meri Kapari, esittelykpl) on hyvä esimerkki siitä, kuinka onnistunutta kirjaa voidaan tuotteellistaa jatkoon. Taikuuden historia on tietokirja Harry Potterin lumosta ja siitä löytää upeita kuvia ja kiinnostavaa nippelitietoa Potterien voittokulusta- tällaisesta tiedosta kiinnostuneelle. Itse huomaan olevani enemmän satumaailmasta nauttiva. Insinöörimäinen uppoutuminen tietoon tuntuu vaikeammalta- mutta tällainenkin on tyypillistä toisille lukijoille (varsinkin pojille?), joten kirjalle on varmasti lukijansa.



Aino Havukaisen ja Sami Toivasen Tatu ja Patu, elämä ja teot (Otava, 2018, esittelykpl) on Outolan veljesten kahdeskymmenes kirja. Aluksi pelkäsin hieman, lähdetäänkö kirjassa muistelemaan Tatua ja Patua vanhoin kuvin ja tarinoin mutta onneksi, voi kiitos onneksi, Havukainen ja Toivanen ei siihen alistu, vaan kirja on täyttä uutta ja hauskaa tarinaa aitoon Tatu ja Patumaiseen tyyliinsä. Luimme kirjan ilolla kummankin lapsen kanssa, eikä latteutta näkynyt vielä tässäkään juhlakirjassa!
Tässä kohtaa minun täytyy jakaa teille seuraava Tatupatu -tarina.
Olen kerran löytänyt outoa hiljaisuutta lastenhuoneesta. Kun kävelin huoneeseen päin, huomasin kirjahyllyjen ovien olevan raollaan ja mitä löysinkään: kolme kouluikäistä poikaa lukemassa Tatua ja Patua keskittyneesti ja välillä toisilleen kirjojen höpötyksiä jakaen. Kaikki Tatupatut oli pitänyt etsiä kirjakaappiemme hyllyiltä.
Tämä tarina on tosi.
Yritin pysyä coolina ja itkin ilosta pelkästään sisäisesti.
Sillä pian ne, jo melko isot, koululaisjalat juoksivatkin ulos jatkamaan vesisotaleikkejään.


Toinen kotimainen sensaatio, näin kai jo voi elokuvien ynnä muiden jälkeen sanoa, on ollut Veera Salmen Puluboi. Puluboi = agentti NollaBullaNolla ja kamukiemulat (Otava, 2018, esittelykpl) lähteekin tyylikkäästi muuttamaan Puluboikirjojen suuntaa Puluboin omalla kirjalla, joka on aiempiin verrattuna huomattavasti enemmän kuvitettu ja näin ollen tekstin määrä on vähäisempi (hei vihdoin joku uskaltaa tehdä näin!). Puluboi on kirjassaan kaveruuden äärellä ja tarinassa seikkailee myös ikivauva. Kirja höpertää ja pöpertää täysin huumorin saattelemana ja kirja on niin sanotusti täynnä ilosanomaa. Jo viime kirjan kohdalla huomasin, että meidän perheen Puluboiaika oli alkanut väistymään. NollaBullaNollan kohdalla koululainen ei enää kiinnostunut kirjasta lain ja esikoululainenkin on jo pyytänyt usein skippaamaan Puluboin iltasatujen joukosta. Valitettavasti täytyy myös myöntää, etten itsekään saa sitä innokasta buustia aikaan, jota aiemmin kirjojen kohdalla koin. Aika aikaansa kutakin, ja samalla aivan ihana juttu, miten taas uudet pienet lukijat ovat nauttineet uutta Puluboita- ainakin mitä somesta olen havainnut! Veera Salmi on lyönyt läpi lastenkirjasarjan, joka ei enää lisäesittelyä kaipaa, vaan Puluboi on jo useammalle lapsiperheelle tuttu juttu.


No mutta mitä me sitten olemme lukeneet koululaisen kanssa, kun Potterit on jo kertaalleen luettu? Tilanne on ollut vähintäänkin kinkkinen ja olen ollut välillä lähes hukassa. Koetimme aloittaa Taru sormusten herrasta, mutta lapseni koki kirjan hitaasti etenevänä (se muuten on sitä alussa! en muistanutkaan!). Onneksi muistin vanhat kunnon Roald Dahlit, joita olemme nyt sitten kahlailleet uudestaan läpi, mikä toimii ihan hyvin, koska lapsi ei enää niitä ensikierrokselta muista. Olemme pelänneet jo noitia, runoilleet "Kirahvi, Kaani ja minä!" ja nyt kauhistelen Nilviöiden ällöttävyyttä. Kirjat ovat edes vähän laiha lohtu Potterien jälkeen ja mahdollisuus säilyttää yhteisen satuhetken jo lähes äidin kenkäkokoon kasvaneen lapsen kanssa. Nämä yhteiset lukuillat voivat alkaa olla jo vähissä.
Tai sitten meidän tulee vielä lukaista Potterit uudestaan, kunhan tuo esikoululainen vielä hieman kasvaa. Koululaisen huoneessa Potter kyllä kaikuukin äänikirjana toistuvasti... Siispä myös Vesa Vierikko tietää mistä minä puhun. Jokohan hänellä on se t-paita?


"Jos sinua naulatti tässä kohdassa, voi olla, että olet alkanut peikkoontua. Tai sitten sinulla on omintakeinen huumolintaju. No, pelsoonallisuus on aina plussaa!"

- Veera Salmi: Puluboi = agentti NollaBullaNolla ja kamukiemulat