lauantai 9. kesäkuuta 2018

Kirjoja vanhemmille: jännittämisestä ja kotiruokakirjavinkki!

Viime vuonna blogissa oli esiteltynä paljon tunnekasvatuskirjoja sekä lapselle että aikuiselle. Luin itsekseen myös Minna Martinin Hengitys virtaa, jota näköjään en ole bloggaillut kumpaankaan kirjablogiini- mutta vinkki tuli nyt teille tässä. 


Tänä keväänä olen lukenut Minna Martinin Jännittäminen voimavarana kirjaa (Kirjapaja, 2017, esittelykpl), jossa opetellaan suhtautumaan jännitykseen voimavarana. Jännitys on varmasti jokaiselle ihmiselle tuttu tunne ja kukin tuntee sen eri tavoin. Joskus jännitys voi olla myös niin kovaa, että se vaikeuttaa elämäämme. Martinin kirjassa on hyvää tietoa kehon vireytymisestä ja jännitykseen liittyvistä asioita (mm. tyypilliset tilanteet, persoonallisuustekijät, elämänkokemukset ja ihmissuhteet). Kirjassa on myös tosi kiva osio, kuinka tukea jännittävää lasta, jonka pohjalla on nykyajat tekniikat mm. normalisoiminen ja rentoutus. Minna Martinin kummatkin kirjat ovat todella hyviä ja jos tämän tyyliset asiat kiinnostavat, niin Martinin kirjoihin todella kannattaa tutustua. Aikuisenakin kun voi oppia vaikka minkälaista, vaikka hyväksymään omat vaihtelevat tunnetilansa ja rajoitteensa- vai niiden tuomat voimavarat?





Toinen vinkkaus tältä keväältä liittyy myös perushyvinvointiin, nimittäin ruokaan! Suomen lasten kotiruoka on Suvi Rüsterin, Marja Samulin ja Elvi Ristan selkeästi ja hyvin kuvitettu perusruokakirja lapsiperheille. Just tämmöisistä minä pidän. Ei liian vaikeita reseptejä ja sellaisia reseptejä joita nirsompikin saattaa maistella (toki tästäkin kirjasta löytyy hyvin erilaisia ohjeita, joista voi valita omansa). Kirja lähtee jopa kaurapuuron keittämisestä eteenpäin- joka olikin ensimmäinen resepti, joka kiinnosti lastani eniten! Kirja toimisi nimestään huolimatta oikein hyvin myös omaan kotiin muuttavalle nuorelle, koska tämä toimii myös keski-ikäiselle äidille. Kirjasta löysin vihdoin sellaisen lihapullareseptin, jota olen koko äitiysikäni etsinyt- nyt lapseni ovat hurahtaneet minun tekemiin lihapulliin, eikä vaan niihin eineksiin, joihin sairaskierteen aikaan "ajauduttiin"! Millaisia ruokakirjoja teiltä löytyy ja kokataanko teillä yhdessä vai yksin? Meillä pitkälti aikuiset tekevät ruuan, vaikka usein on mielessä että pitäisi tehdä ruokaa enemmänkin yhdessä. Jo pelkkä pitsan tekeminen (valmiille pohjille) tuntui olevan mökillä sen verran mahtava juttu...! Ja olipa "maailman parasta pitsaa".


"Jokainen lapsi tarvitsee vanhemmiltaan tukea tunteiden tunnistamiseen, nimeämiseen, tunteen kanssa olemiseen, rauhoittumisen ja kokonaisvaltaiseen säätelyyn."

- Minna Martin: Jännittäminen voimavarana

2 kommenttia:

  1. Kappas! Molemmat kuulostavat hienoilta kirjoilta, mutta jälkimmäisen voisi ehkä hankkia kotikirjastoon kääpiökokoisten kokkikolmosten iloksi. Kummasti sapuska uppoaa paremmin lapsiin, jos on itse saanut käännellä paistuvaa jauhelihaa pannulla tai kaataa mitasta makaronit kiehuvaan veteen. :D (Ja kyllä, meni melkein kahdeksan äitiysvuotta, ennen kuin vihdoin hyväksyin tämän totuuden.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin hygieniafriikkinä suosin vieläkin, ettei mustakyntiset muksut tee salaattia :D Mutta toki se olisi oikeasti paras ratkaisu. Kirja on kyllä hyvä ja toivon kovasti, että jaksan tehdä kirjan kasvisreseptejä joko lomalla tai syksyn mittaan... näin kesällä kyllä kokkaus on vähän epämukavaa.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!