tiistai 20. maaliskuuta 2018

Mur ja mustikka

Mur on saanut jatkoa! Sitä riemuin iloitkaamme... Kaisa Happosen ja Anne Vaskon Mur -kirja oli vuoden 2016 parhaita kotimaisia kirjoja. Se tuntui lähes täydelliseltä lastenkirjalta. Joten odotukset uudelle Mur -kirjalle oli korkeat! Mur ja mustikka ei kuitenkaan ole ihan niin simppelin himppeli kuin edeltäjänsä, vaan astuu ehkä hivenen kuvainnollisempaan suuntaan.


Mur ja Iso asustelee metsässä ja tällä kertaa satu kuvaakin Ison hurjaa, huumaavaa ja jopa uuvuttavaa himoa mustikkaa kohtaan. Iso havajaa tuota mustikkaa yötä päivää niin että silmätkin ovat ihan mustikkoina. Pieni Mur seuraa Isoa kiltisti ja kuuliaisesti mustikan perässä. Mur haluaisi mutkitella ja tehdä kuperkeikkoja, jotta taival olisi hauskempi, mutta Iso haluaa mennä suoraan!



Matkalla Mur löytääkin valtavan mustikan (koska uskaltaa lopulta tehdä kuperkeikan vastoin säätöjä), mutta Iso ei sitä näe, ei millään. Vasta kuin kirjan lopuksi.
Aluksi en iltasatuaikaan oikein saanut kiinni tarinan juonesta mutta kun päiväsaikaan pohdin Happosen kirjoittamaan tarinaa alan kallistua siihen suuntaan, että ehkä mustikka kuvastaa onnea tai laajemmin kuvattuna "elämän tarkoitusta"? Me aikuiset himoitaan aina vain eteenpäin, ja lisää ja lisää, ja loppujen lopuksi se onni ja autuus olisi löydettävissä juuri tästä ja nyt. Kirja on siis suorastaan mustikansininen huuto meille pysähtyä tähän hetkeen, ihan kuten kaikki oppaat ja tietäjät meille aika ajoin tolkuttavat. Nykyään myös lapsia opastetaan tähän hetkeen pysähtymiseen ja rauhoittumiseen, vaikka luontaisestihan tuo läsnäolon taito on varsin tyypillinen lapsille, jotka osaavat leikkiä, piirtää ja uppoutua kuta kulloiseenkin tehtäväänsä. Aikamme on vain vähän runsaudessaan uuvuttava.



Anne Vaskon kuvitus on todella upeaa. Mustikansininen on todella löytänyt täydellisen sinensä (instassa taiteilija pohti näitä värivaihtoehtoja :) ) ja kuvitus lyö ihan ällikällä (joskin olen jo pitkään ollut täydellinen Anne Vasko-fani). Minä arvostan sitä, että kirja on tehty alusta loppuun saakka tyylillä ja Vasko tekee sen. Kuvat vaihtelevat hieman runsaammasta pelkistetympään kuvarunsauteen mutta väri on aina voimakas ja kuvissa on vahva sanoma. Jopa kuva Ison pepusta on huumorillisuudellaan täysin riittävä! Osa kuvista on herkistävän upeita, kuten mustapohjainen kuva, jossa Mur nukkuu ison päällä. Aluksia ajattelin, että kirja oli nyt minulle kuvavetoisempi kuin tasapainoinen esikois-Mur, mutta pikkuhiljaa alan kokea kirjan kokonaisuuden täydellisempänä ja tarinan ja kuvan yhdistelyn uusiutuvana kotimaisen kuvakirjan riemuvoittona.


"Iso kulki,
kulki,
kulki.
Kunnes se pysähtyi."

- Kaisa Happonen ja Anne Vasko (Tammi, 2018, esittelykpl kustantajalta)

2 kommenttia:

  1. Tuo onkin näemmä sellainen teos joka pistää miettimään ja jota tulee punninneeksi monelta eri kantilta ⭐️ Tuijotan ihastuneena kuvaa jossa karhut kävelevät polkua peräkanaa... öh, peränalllea 😀 🐻 🐻

    Kiitos esittelystä 🌷

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti Rita A :D! Kirjaan kannattaa lukea, on yhtä mustikkaa silmille :)! Ja peränallekin naurattaa :D!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!