tiistai 30. tammikuuta 2018

Kepler62 -kirjasarja

Luin syksykaudella ensimmäistä kertaa kohuttua Timo Parvelan ja Bjorn Sortlandin yhteiskirjoittama Kepler62 -sarjaa ja hämmennyin! Kirjahan on täydellinen sarja pikku(pojille)! Ihan uskomattoman laadukas kuvitus, jonka vain Pasi Pitkänen taitaa, ja mikä tarina! Uskomattoman upea scifi, fantasia, mitä nää on -tarina! JA KIRJA ALKAA SIITÄ, ETTÄ PELAAMINEN ON NIIN TÄRKEETÄ JA KIINNOSTAVAA. Luulis kolahtavan.


Ensimmäisen osion on kirjoittanut Timo Parvela, josta nostan Parvelalle hattua taivaisiin asti. Mielestäni ykkösosa on järkyttävän koukuttava ja täydellisellä huumorin, mielenkiinnon, runsauden ja tiiviyden tasolla kirjoitettu. Kun luin kirjan, olin varma, että Parvela on nero ja keksinyt parannuksen siihen, kuinka saada pikkupojat kirjojen äärelle. Mahtavaa, upeeta! Unelmoin jo heti lukupiireistä poikani kanssa, jossa lukisimme kilpaa Keplereitä.

Olen nyt lukenut Keplereitä useamman kappaleen. Kakkososassa minusta tarina hieman muuttui pitkäveteisemmäksi Bjorn Sortlandin kirjan kohdalla mutta kirjaan ei kannata pysähtyä vaan jatkaa eteenpäin, silä tarina kiihtyy siitä. Kolmosessa ja nelosessa päästään jo ihan eri maisemiin ja valonnopeutta nopeammin, joten kannattaa jatkaa lukemista. Sitten onkin menoa...


Pasi Pitkäsen kuvitus on minusta aivan uskomattoman mahtava. Se rytmittää kirjaa ja välillä isot aukeamat ovat lähes henkeä salpaavia, niihin pakottautuu pysähtymään.
Kepler62 -kirjasarjan viimeisin osa taisi tulla viime vuoden aikaan (se on toki jo hyllyssä kirjastolainana) ja lieneekö sarja vain jatkuva...? Hauskaa oli havaita kirjastosta näitä etsiessäni, että välillä pitkätkin kirjajonot olivat lainassa. Joten uskon kovasti, että kirjasarja on löytänyt lukijansa. Valitettavasti meidän lukupiirit ei vielä ole tätä päivää. Siitäkin huolimatta minä olen Kepler62 -koukussa ja tykitän lukea näitä aika ajoin...


"Hallitus on ystävämme siinä sanottiin."

- Parvela ja Sortland: Kepler62 -sarja

lauantai 27. tammikuuta 2018

Onni-poika saa eläinystävän

Sanne Pelliccionin Onni -kirjat ovat superihania. Onnit ovat yksi lapsiperhettä hyvin kuvaavia kirjasarjoja ja niissä on onnistunut mukava tunnelma arkisessa ympäristössä. Tällä kertaa Onnin perhe saa uuden perheenjäsenen, hamsterin.


Onni-poika saa eläinystävän (Minerva, 2017, oma ostos) on oikein mainio kirja kaikille perheille, jotka suunnittelevat lemmikin ottoa, tai omistavat sellaisen, tai ovat kiinnostuneita eläimistä. Onnin perhe saa hamsterin ja kirja kuvaa melko tarkastikin hamsterin ottoon liittyviä seikkoja, näin ulkopuolisesti arviotuna sitä myös oikein oivallisella tavalla. Kirjassa kuvataan hankittavia tavaroita ja myös millä tavalla hamsterin kanssa ollaan ja kuinka kunnioitetaan esimerkiksi hamsterin kotiutumista ja omaa arkirytmiä. Suloiset kuvat syventävät lukukokemusta.



Onni-poika saa eläinystävän on ollut meillä Helsingin kirjamessuilta asti luvussa silloin tällöin ja vaikka meillä ei olekaan hamstereita (paitsi niitä patterilla toimivia!) se ilahduttaa aina alle kouluikäistä kuulijaani. Kirja on kirjoitettu isoin kirjaimin, joka mahdollistaa myös lapsen lukemisen jos lukutaitoa sattuu olemaan, joskin lauseet ovat melko pitkiä siihen aloittelevan kanssa. Kirjojen kuvissa voisikin olla usein (en tarkoita nyt vain Onneja) vielä Hei! Oi! -tyyppisiä pikkuhuudahduksia tähän tarkoitukseen, näitä ainakin meillä aloittelevat lukijat aina tykkäsivät itse kirjoista iltasaduistakin lukea.


"Oi, kun se on suloinen, Onni ihailee."

- Sanna Pelliccioni: Onni-poika saa eläinystävän

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Hyvältä näyttää, Apo Apponen!

Apo Apposkirjat ovat olleet meidän perheen suosiosta alusta lähtien. Viime vuonna ilmestyi Hyvältä näyttää, Apo Apponen! (Teos, 2017, esittelykpl) by Juhani Känkänen ja hyvältähän tämä kirja näyttää! Apo haluaa lopettaa vauvailut ja pohtii siinä samalla itseään ajassa ja omassa suvussaankin. Apon perhe matkustaa höperöjuttuja kertovan ukin luo kylään ja yhtäkkiä...


Apo löytää perheensä Pariisista ukin uuden hybridiauton viemänä. Kirrrrjaan tulee sävähdys rrranskalaisuutta ja haitari soi ja Apon perheellä on hauskaa...



Apo Apponen naurattaa vieläkin taatulla Apo tyylillä. Känkäsen sarjakuvamainen kuvitus on oivallinen ratkaisu ja kirjaa on kaikin puolin mukava lukea, vaikka hieman pitkähkö se onkin. Känkäsen huumori, tarinankerronta taito ja hyvä aihe kiinnostaa vielä myös koululaista, joten ottakaapa vinkki taltteen ja käykää nappaamassa lukuunne Apo Apponen! Tai kerää koko sarja!


"Kenenkähän vanha pippeli tämä on? Apo miettii.
Sinun nenäsi, korvasi ja kätesi ja kaikki ovat ihan sinun omiasi, äiti sanoo."

- Juhani Känkänen: Hyvältä näyttää, Apo Apponen!

perjantai 19. tammikuuta 2018

Pietimetsä PUUH!

Vuoden ensimmäinen löytö kirjastosta oli Ville Hytösen kirjoittama Pietimetsä PUUH!, jonka on kuvittanut Mira Mallius (Robustos, 2017). Yhdeksän tarinan satu vei meidän Peeterin ja Evelinin kanssa maan syvyyksiin, paikkaan nimeltä Pietimetsä, jossa asustaa jos jonkinlaisia ötököitä.


Peeter ja Evelin törmää koulumatkallaan suloiseen Pikkukönniin, joka avittaa lapset Pietimetsään. Pietimetsän asukkaat ovat omaa sakkiaan. Sieltä löytyy kyllä samalla lailla mukavia ja ikäviä tyyppejä niin kuin meidän ihmistenkin luota, mutta jotkut asiat ovat melko kummallisia. Saunominen esimerkiksi tehdään kamalassa mutakuopassa, sillä: "Kaikki tuntuu puhtaalta saunan jälkeen, kun on itse niin likainen".


Jättipotti kirjassa on kuitenkin tarina Pieti Pyllykästä, nimittäin hilpeästä veijarista, joka pomppii jättimäisellä pyllään, koska ei omista jalkoja. Tarinaan kuuluu myös asiaan kuuluva runo, kuten osassa muissakin tarinoita. Lapseni vaati kuulla tämän tarinan hyvin monta kertaa!


Ville Hytönen on yksi taitavimpia sananiekkoja lastenkirjallisuuden saralla. Hytösen lastenkirjat ovat moninaisia ja usein myös rohkeita. Pietimetsä PUUH! on oivallinen, hauska ja kiehtova satu, jollaisia harvoin nykyaikana saa luettavakseen. Satumaisuus, ihmeellisyys, outous kiehtoi lastani heti ja kirja nousi nopeasti alle kouluikäisen lapseni suosikiksi. Siinä määrin, että tämä kyllä pitäisi ehdottomasti saada omaan hyllyynkin. Hytösen kielen runsaus on välillä yltiöpäistä mutta silti sitä on mielekästä lukea niin monen yliselkokielisen, ja siksi niin töksähtävän, kirjan jälkeen. Mukava oli myös huomata, että keväällä ilmestyy myös Hytösen Ötökkämaan tarinoihin jatkoa! Ötökkämaan tarinat pitäisikin ehdottomasti lukea taas uudestaan, sillä se on loisto kirja.

Joko sinä olet tutustunut Hytösen lastenkirjoihin?


"Syksy sai puut kauniiksi ja Sitsinmäen pienet vihreät puutalot olivat kuin akvarellimaalauksesta, kun Peeter Peeter ja Evelin kulkivat puistotietä pitkin kohti kouluaan."

- Ville Hytönen: Pietimetsä PUUH!