maanantai 17. syyskuuta 2018

Lotta Levoton ja konnakohellus

Kyselin somessa, kuinka moni muistaa Lotta Levoton -kirjat ja kukaan ei muistanut. KAMALAA! Sillä näkisin, että Lotta Levottomissa on ihan hurjat mahdollisuudet tulla monen kasvavan lapsen (tytön) lempikirjoiksi, koska ne on toteutettu niin mahtavalla tavalla! Koska totuushan on ettei kaikki tytötkään tykkää lukemisesta. Lotta Levottomissa lukeminen on kuitenkin aika helpoa ja erilailla mukavaa.


Kirjojen ideana on Lotan pitämä päiväkirja, johon hän kirjoittaa ja varsinkin kuvittaa kokemiaan varsin runsaasti. Loppujen lopuksi lukemista jää siis per sivu kohtuullinen määrä, jonka hitaampikin lukija jaksaa lukea paremmin ja lisäksi runsas kuvitus tukee luetunymmärtämistä mahtavasti ja hauskasti. Lotta on viidenluokkalainen tyttö, joka himmailee mennä kaveriensa Pippurin ja Paulin kanssa. Lotta tuulettaa tunteitaan räväkästi päiväkirjassaan, varsinkin luokan suosituimpia tyttöjä kohtaan, joiden kanssa Lotta ja kaverit eivät ole ihan samalla aaltopituudella. Tässä kirjassa Lotan luokka tekee uhanalaisista eläimistä seinämaalauksia ja kaverukset tsuumaavat yökylässä Paulin puumajasta lepakoita.

Vaikka Lotta onkin jo vitosluokkalainen on tarinat sen verran hauskoja ja mukavia, että myös eskarilaiseni ihastui Lotta Levottomaan ja konnakohellukseen. Varsinkin sivuilla hiimaileva kilpikonna Heesters oli lapseni mieleen. Minun pitikin etsiä jo aiempi Lotta -kirja esille, jota näin tässä seesteisenä sunnuntaiaamuna rauhassa omassa seängyssä jo luettavan!!

Jos sinä olet unohtanut Lotta Levottomat, niin nappaapa tämä vinkki oikesti nyt mukaasi! Lähes sarjakuvamainen kirja on minusta neronleimaus lastenkirjallisuuden saralla ja toivoisin kovasti, että kotimaisetkin kirjailijat uskaltaisivat tehdä jotain vastaavaa. Puluboin uusimmassa oltiin jo vähän tämän tyylin syrjässä!

TÄÄLTÄ löydät lisää aiempia Lotta Levottomia ja näet paremmin kirjan kuvitusta (tällä kertaa Blogger antoi minun ladata tämän yhden kuvan postaukseen...).


"Pippuri nauroi niin paljon, että oli lirauttaa housuunsa. Hän ei enää mumissut mitään "EPÄONNENPERJANTAISTA".
Silloin kello soi välitunnin merkiksi ja äikäntunti oli ohi."

- Alice Pantermüller ja Daniela Kohl: Lotta Levoton ja konnakohellus (Lasten Keskus, 2018, suom. Myry Voipio ja Elina Zurhorst, esittelykpl)

perjantai 14. syyskuuta 2018

Ympyräiset jatkuu!

Ympyräiset -kirjasarja on saanut kaksi jatkokirjaa: Puspus Pusukala tahtoo leikkiin ja Koala Karhu haluaa olla paras (Kustannus-Mäkelä, 2018, esittelykpl). Nämä kirjat ovat lapseni lempikirjoja ja Ympyräiset pääsevät myös usein lapsen omaan lukuun. Saimme ihanan aarrelaatikon (tavallinen pahvilaatikko) täynnä Kustannus-Mäkelän uutuuksia ja olemmekin nyt iltaisin hakeneet aarrelaatikosta mukavia iltasatuja. Lemppareiksi on ehtinyt tulla jo useampia kirja mutta Ympyräisillä on oma paikkansa meidän kirjastossamme.


Puspus Pusukala tahtoo leikkiin käsittelee lapsille varsin tuttua tilannetta, että joku jää leikistä ulkopuolelle. Pusukalalla on leikkiin selkeä este: ei kala kuivalla maalla voi leikkiä ja tilanne ratkeaa niin, että leikki siirtyy veteen, vaikka se onkin haasteellinen olomuoto Pomppu Banskulle. Mutta tämäkin haaste ratkaistaan yhdessä. Kirjasarjan ideana on opettaa tunne- ja vuorovaikutustaitoja ja sitä tukevat tarinan lisäksi välissä esitetyt kysymykset, missä lukijat voivat pohtia asiaa keskustellen.


Koala Karhu haluaa olla paras tarinassa ympyräiset muovaavat pilvihattaroista patsaita. Koala selvästikin tahtoo patsaansa olevan täydellinen mutta kun tämä ei onnistu ajaa kateus Koalan rikkomaan muidenkin työt. Onneksi ympyräiset saavat tilanteen selvitettyä ja Koala auttaa rakentamaan patsaat uudelleen. On erittäin tärkeä ja vaikea taito osata tunnustaa virheensä- myös meille aikuisille. Miten iso sana yksi anteeksi saattaakin joskus olla? Tai kiitos ja kannustus, myös sitä kirjassa on runsaasti. Miten maireasti hymyileekään kipakkaluonteinen Räyhä Rapu, kun Kiva Kirahvi kehuu hänen tysökentelyään. Milloin sinä olet kehunut kaveriasi tai työtoveriasi? Voisiko sitäkin tehdä enemmän?


"Räyhä Rapu ilahtuu kehuista ja jatkaa työtään entistä uutterammin."

- Anna-Maria Kuusela (teksti), Matias Teittinen (kuvitus) ja Maija Hytti (asiantuntija): Koala Karhu haluaa olla paras

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Kuinka minusta tuli rohkea

Kuinka minusta tuli rohkea (Otava, 2018, esittelykpl) on Mervi Juusolan rohkeasti kirjoittama ja Anni Nykäsen upeasti kuvittama kirja, jossa opitaan tunnetaitoja tarinoiden ja tehtävien kautta.


Kirja opettaa muutoksista. Tildan ja Sisun vanhemmat eroavat ja lapset joutuvat muuttamaan tutusta, rakkaasta synnyinkodistaan kaupungin kerrostaloon. Ero tuo monenlaisia tunteita, kuten myös muutto uuteen paikkaan ja keskellä ei mitään tuttua. Juusola kuvaa lapsen maailmaa tarkasti ja samalla voimavarakeskeisesti. Tilda ja Sisu ei jää ilman kolhuja kohdatessaan uusia kavereita, mutta he selviävät niistä olemalla rohkea oma itsensä ja kaverien avulla.


Tarinapätkien välillä oli pieniä infoja esimerkiksi erilaisista tunteista, kiusaamisesta ja suosikistani: eri näkökulmista katsomisesta (vihdoinkin dialogisuuden perusaskeleita lapsille!). Infot olivat juuri sopivan mittaisia ja selkeästi kerrottuja. Luin kirjaa eskarilaisen kanssa ja viihdyimme kumpikin pienellä jännityksen omaisella innolla kirjan ääressä. Kirja myös kosketti ja antoi aitoa aihetta keskusteluihin. Kirjan mukana tulee tunnekortit, joita lapseni halusi välittömästi myös imitoida itse- tämä pantomiimileikki onkin muuten yksi mahdollisuus tunnetaitoharjoitteluun.


Olin tosi iloisesti yllättynyt tästä kirjasta ja suosittelen sen lukemista lämpimästi sekä kodeissa että lapsiryhmissä! Kirjaa kannattaa nimenomaan lukea rohkeasti lapsen kanssa yhdessä, sillä se voi aivan hyvin antaa myös aikuiselle aihetta miettimiseen ja työkaluja omaan elämään tai elämäntilanteeseen. Kirjaa voi mielestäni käyttää myös ilman tarinoita esim. keskustelun apuna. Olisikin ihan mahtava juttu, jos näin mahtavasti kuvitetusta opuksesta tulisi myös esimerkiksi postereita, joissa olisi näitä kaveruuden seinätauluja, joita voisi laittaa esimerkiksi luokan seinälle tai päiväkodin käytävään.


"Oletko huomannut, että ihmiset näkevät samat asiat eri lailla?
Ajatuksiin ja mielipiteisiin vaikuttavat monet seikat: Millaisessa perheessä ja asuinpaikassa olet kasvanut? Mitä olet kokenut? Millainen olet luonteeltasi? Kaikki tämä vaikuttaa siihen, millaisten silmälasien läpi katsot maailmaa."

- Mervi Juusola ja Anni Nykänen: Kuinka minusta tuli rohkea

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Tatupatua, Puluboita ja Harry Potteria

Ikivirsi on se, kuinka saada pienet lapset (ja varsinkin pojat) kirjojen äärelle ja lukemaan. Omalla kohdallani paras vastaus kysymykseen on ollut Harry Potter, joka on ollut meidän perheessä se selkein kirjamania, mitä koskaan koemme. Olemme nyt lukeneet yhdessä kaikki Harry Potterit. Siis minä olen, ääneen. Ehdottaisinkin, että painaisimme t-paitoja, joissa lukee, että: "Olen lukenut ääneen Harry Potterit", aivan kuten Volter Kilven Olen lukenut Alastalon salissa -paitoja myydään. Paidoille olisi varmasti myyntiä, koska ilokseni olen törmännyt useisiin vanhempiin (äiteihin), jotka ovat suoriutuneet tästä tuhansien sivujen kasvatustehtävästä. Ja mikä parasta: suurella ilolla.

Kuva Junibackenista, Tukholmasta
Kirjasarjojen kirous voi olla se, että kun hyvää formaattia toistetaan riittävän monta kertaa, siitä menee maku. Potterienkin kohdalla voisi näin lähes tulkoon sanoa käyneen, kun luin toista kertaa näytelmämuotoisen Harry Potter ja kirottu lapsi kirjan, joka oli ensimmäisellä lukukerralla pelkkää salvaa taian vähyydestä kuivuneelle iholleni, mutta toisella kerralla melkein näppylöitä aiheuttava latistus. Lapseni kyllä nautti kirjan niin, että luki kirjasta osan itsekseen, joten rasti seinään sen kohdalla, mutta silti.
Tuntuu raastavalta ajatella, ettemme ehkä koskaan saa enää Harry Potterien kaltaista kirjasarjaa luettavaksemme. Tätä juttua ei kukaan voi enää toistaa?


Harry Potter, Taikuuden historia (Tammi, 2018, suom. Jaana Kapari-Jatta ja Meri Kapari, esittelykpl) on hyvä esimerkki siitä, kuinka onnistunutta kirjaa voidaan tuotteellistaa jatkoon. Taikuuden historia on tietokirja Harry Potterin lumosta ja siitä löytää upeita kuvia ja kiinnostavaa nippelitietoa Potterien voittokulusta- tällaisesta tiedosta kiinnostuneelle. Itse huomaan olevani enemmän satumaailmasta nauttiva. Insinöörimäinen uppoutuminen tietoon tuntuu vaikeammalta- mutta tällainenkin on tyypillistä toisille lukijoille (varsinkin pojille?), joten kirjalle on varmasti lukijansa.



Aino Havukaisen ja Sami Toivasen Tatu ja Patu, elämä ja teot (Otava, 2018, esittelykpl) on Outolan veljesten kahdeskymmenes kirja. Aluksi pelkäsin hieman, lähdetäänkö kirjassa muistelemaan Tatua ja Patua vanhoin kuvin ja tarinoin mutta onneksi, voi kiitos onneksi, Havukainen ja Toivanen ei siihen alistu, vaan kirja on täyttä uutta ja hauskaa tarinaa aitoon Tatu ja Patumaiseen tyyliinsä. Luimme kirjan ilolla kummankin lapsen kanssa, eikä latteutta näkynyt vielä tässäkään juhlakirjassa!
Tässä kohtaa minun täytyy jakaa teille seuraava Tatupatu -tarina.
Olen kerran löytänyt outoa hiljaisuutta lastenhuoneesta. Kun kävelin huoneeseen päin, huomasin kirjahyllyjen ovien olevan raollaan ja mitä löysinkään: kolme kouluikäistä poikaa lukemassa Tatua ja Patua keskittyneesti ja välillä toisilleen kirjojen höpötyksiä jakaen. Kaikki Tatupatut oli pitänyt etsiä kirjakaappiemme hyllyiltä.
Tämä tarina on tosi.
Yritin pysyä coolina ja itkin ilosta pelkästään sisäisesti.
Sillä pian ne, jo melko isot, koululaisjalat juoksivatkin ulos jatkamaan vesisotaleikkejään.


Toinen kotimainen sensaatio, näin kai jo voi elokuvien ynnä muiden jälkeen sanoa, on ollut Veera Salmen Puluboi. Puluboi = agentti NollaBullaNolla ja kamukiemulat (Otava, 2018, esittelykpl) lähteekin tyylikkäästi muuttamaan Puluboikirjojen suuntaa Puluboin omalla kirjalla, joka on aiempiin verrattuna huomattavasti enemmän kuvitettu ja näin ollen tekstin määrä on vähäisempi (hei vihdoin joku uskaltaa tehdä näin!). Puluboi on kirjassaan kaveruuden äärellä ja tarinassa seikkailee myös ikivauva. Kirja höpertää ja pöpertää täysin huumorin saattelemana ja kirja on niin sanotusti täynnä ilosanomaa. Jo viime kirjan kohdalla huomasin, että meidän perheen Puluboiaika oli alkanut väistymään. NollaBullaNollan kohdalla koululainen ei enää kiinnostunut kirjasta lain ja esikoululainenkin on jo pyytänyt usein skippaamaan Puluboin iltasatujen joukosta. Valitettavasti täytyy myös myöntää, etten itsekään saa sitä innokasta buustia aikaan, jota aiemmin kirjojen kohdalla koin. Aika aikaansa kutakin, ja samalla aivan ihana juttu, miten taas uudet pienet lukijat ovat nauttineet uutta Puluboita- ainakin mitä somesta olen havainnut! Veera Salmi on lyönyt läpi lastenkirjasarjan, joka ei enää lisäesittelyä kaipaa, vaan Puluboi on jo useammalle lapsiperheelle tuttu juttu.


No mutta mitä me sitten olemme lukeneet koululaisen kanssa, kun Potterit on jo kertaalleen luettu? Tilanne on ollut vähintäänkin kinkkinen ja olen ollut välillä lähes hukassa. Koetimme aloittaa Taru sormusten herrasta, mutta lapseni koki kirjan hitaasti etenevänä (se muuten on sitä alussa! en muistanutkaan!). Onneksi muistin vanhat kunnon Roald Dahlit, joita olemme nyt sitten kahlailleet uudestaan läpi, mikä toimii ihan hyvin, koska lapsi ei enää niitä ensikierrokselta muista. Olemme pelänneet jo noitia, runoilleet "Kirahvi, Kaani ja minä!" ja nyt kauhistelen Nilviöiden ällöttävyyttä. Kirjat ovat edes vähän laiha lohtu Potterien jälkeen ja mahdollisuus säilyttää yhteisen satuhetken jo lähes äidin kenkäkokoon kasvaneen lapsen kanssa. Nämä yhteiset lukuillat voivat alkaa olla jo vähissä.
Tai sitten meidän tulee vielä lukaista Potterit uudestaan, kunhan tuo esikoululainen vielä hieman kasvaa. Koululaisen huoneessa Potter kyllä kaikuukin äänikirjana toistuvasti... Siispä myös Vesa Vierikko tietää mistä minä puhun. Jokohan hänellä on se t-paita?


"Jos sinua naulatti tässä kohdassa, voi olla, että olet alkanut peikkoontua. Tai sitten sinulla on omintakeinen huumolintaju. No, pelsoonallisuus on aina plussaa!"

- Veera Salmi: Puluboi = agentti NollaBullaNolla ja kamukiemulat

lauantai 18. elokuuta 2018

Syksyn kovimmat kirjat vauvoile ja taaperoille

Koska vauvat on tärkeitä ja heille tehdyt laadukkaat kirjat vielä tärkeämpiä niin tässäpä heti syksyn alkuun Suuri kirjakooste vauvoille ja taaperoille!
Pahoittelen kuvia, minulla on ollut koko tämän vuoden kuvien kanssa ongelmia ja pitää laittaa eetteriin sitä mitä saan aina läpi (ja nämä on Stories-pohjia...). Mutta jospa saatte tuntuman :)


Leslie Patricellin vaippahousun valloitukset jatkuvat, eli Nukkumaan on vauva-arkeen sijoittuvan pahvikirjasarjan uutuus. Patricellin sarja oli meidän lasten lemppareita pienenä ja näitä luettiin tosi paljon. Kuvitus on minun mielestäni juuri vauvan ja taaperon silmälle tehtyjä (selkeitä, ei liian runsaita, ilmeet selkeät, perusmuotoja ym.). Myös tarina on täydellisen lyhyt ja ytimekäs, ja mikä tärkeintä: hauska ja rentouttava. Tässä kirjassa vaippahousu kipittää unille ja kirja kertoo hauskasti mitä vaiheita unensaantiin liittyy. Spoilaus: se kun ei ala vasta sängystä.
(Lasten Keskus, 2018, suom. Rauna Sirola, esittelykpl)


Äkkää ja tökkää, Missä oranssi katti on? on toinen jo kirjasarjaksi villiintynyt sanakirjamainen, ja äkkäystökkäysmäinen, erittäin vauvalle sopivilla kuvituksilla varustettu kirjasarja. Äkkää ja tökkä mini-kirja on ihastuttavan pieni, pienen käteen sopivampi kirja josta puuttui vain nauha ja kiinnike vauvakärrin laitaan. Kärri-ikäisten paras kaveri, hauska, värikäs kuvitus ja pientä purtavaa pienille aivoille- johon saattaa isommatkin innostua!
(Lasten Keskus, 2018, suom. Kalle Nuuttila, kuv. Stephen Barker, esittelykpl)


Oivan laiva on itsenäinen jatko-osa Oivan pallolle, jossa kuvataan Oiva-taaperon arkea. Tässä kirjassa Oivalla onkin oikea oppimiskokonaisuuspäivä, kun pohditaan laivoja ja sen muotoa kaikissa tavallisissa arjen olomuodoissa: kotona, ulkona, vedessä ja hiekassa. Ja kaikin aistein! Mahtavan monimuotoinen kirja tavallisesta kotiarkipäivästä. Jos olisin vielä kotiäiti, hankkisin tämän kirjan taatusti omakseni!
(S&S, Katri Tapola (kirj.), Karoliina Pertamo (kuv.), 2018, kirjastolaina)


Pikkukaverit -kirjasarjassa (Aurinkokustannus, 2018, esittelykpl) on tullut paljon kulkuvälinekirjoja ja nämä uutuudet ovat hieman erilaisia, eivätkä ihan vauvalle sopivia- enemmän taaperolle, jopa sisarulukuun soveltuvia. Kirjat eivät ole edeltäjiensä mukaan enää pahvisivuisia vaan killtäviä ohutsivuisia kirjoja. Kuvistus on yhtä selkeä ja värikäs. Kirjan tarina on tehty osin kuvituksin, joiden alla lukee kuva myös sanoin. Kirjaa voisi siis myös lukea lapsen kanssa mutta käytännössä sanat jotka ovat kuvin ovat usein melko hankalia esim. purkujäte, purkukoura tai paineilmapora (näin yhden sivun otteella), joten sanan veikkaaminen saattaa olla melko vaikeaa ja jopa pienelle latistavaa puuhaa. Melkeinpä lukisin itse ensin koko kirjan ääneen useaan otteeseen ja sitten muisteltaisiin sanoja yhdessä kuvien avittamana. Kirjan lopussa kuvia muistellaan myös pienillä tehtävillä ja eskarin kanssa lukiessamme tämä kohta oli tosi kiva muistipeli mutta melko vaikeakin!


Syksyn mittaan on tulossa myös muitakin vauvoille ja taaperoille sopivia kuvakirjoja esittelyyn, että pysykäähän kuulolla. Ja näkevätkö minun keski-ikäiset bloggaajan silmäni oikein, että vaikka viime vuosina bloggaustahtini on hiipunut ja muuttunut kokoavammaksi, niin lukijoita on silti tupsahtanut uusia- olette erittäin tervetulleita ja on aina ilo nähdä, että lastenkirjat kiinnostaa ja aikuiset ovat innostuneita ja kiinnostuneita lastenkirjoista!! Lämpimästi tervetuloa!!

Pahoittelen tosiaan näitä kuvia, pitää harkita siirtymistä kustantajien kuviin.


"Sitten yöpuku päälle.
On iltasadun aika."

- Leslie Patricelli: Nukkumaan

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Kaksi upeaa kotimaista ja yksi klassikkojatko

Tässäpä vielä heinäkuun vikat vinkit. Ja nyt ollaankin todella laadun äärellä!


Eppu Nuotion ja Saara Vallinevan Pirkko Punarinta ja kadonnut polkupyörä on ihastuttava pienoismallein luvitettu kirjasarjan alku! Tarinan on ihanan hyväntuulinen pikku seikkailu, taattuun Eppu Nuotio -tapaan. Kannattaa lukea! Minä olen ihan myyty näiden valokuvattujen pienoismallikuvitusten kanssa- kunnioitan suuresti Saara Vallinevan tekemään työtä lastenkirjallisuuden puolesta!
(Bazar, 2018, kirjastolöytö)


Inka Nousiaisen kauniisti, ah niiin kauniisti, kirjoittama ja Satu Kettusen hempeän kiehtovan kutkutavasti kuvittama Olematon Olga. Tämä kirja pitää vain kokea. Ihanan höperö, onneksi sopivan pituinen (tämän tyyliset taiteellisemmat kirjat menevät usein liian pitkäksi makuuni) ja niin koukuttava kirja. Lumouduin täysillä ja myös lapseni piti tästä kirjasta. Vaikea kuvailla muuten kuin että kokeile itse.
(Otava, 2018, kirjastolöytö).


Ja vielä Mörkylifaneille Urhea pikku Mörkyli (Kustannus-Mäkelä, 2004), jonka löysin sattumalta vasta nyt käsiini. Klassikko Mörkylin jatkon erityisen hienoksi tekee se, että sen on riimitellyt Hannele Huovi. Joten: talvikirja keskellä helteisintä kesää? Why not.
(Julia Donaldson ja Axel Scheffler)


"Mutta Olga ei ole kuka tahansa, aivan kuten sinäkään et ole."

- Inka Nousiainen ja Satu Kettunen: Olematon Olga

torstai 26. heinäkuuta 2018

Pikavinkit uusista lasten tietokirjoista

Ihana katsella, kun näillä helteillä moni on vetäytynyt varjoon rellottamaan- ja kirjan kanssa! Niinpä minäkin aion tehdä taas loppulomallani, joten nyt seuraavat postaukset ovat niukan ajan vuoksi tiiviitä kuvapostauksia. Näitä nimittäin ei voinut olla vinkkaamatta! Kirjastolöytöjä kaikki.
Samalla vetäydyn pohtimaan syksyn kirjablogien antia- kirjaelonkorjuuta katalogeista :)!
Pari lastenkuvakirjauutuutta onkin meillä jo luvun alla (mm. uusi Tatu ja Patu!).


Hauska luukullinen tietokirja hedelmistä ja vihanneksista. Nämä kasvikirjat sopivat loistavasti kesälukuun ja tulevan lukukauden ryhmille luettavaksi!
Iveta Pari ja Vera Matys: Tunne hedelmät ja vihannekset (Otava, 2018, suom. Iiris Kalliola, kirjastolaina)



Fiksut faktat -kirjasarjat jatko: Miten kasvit kasvavat? Luukkukirja jällleen kerran ja ihanilla kuvilla. Jos olisin vielä kotiäiti pienille lapsille, ostaisin tmän perusteokseksi kotiini.
Pym, Harrison, Daynes (suom. Kalle Nuuttila, Lasten Keskus, 2017, kirjastolaina).



Sitten S&S:ltä ilmestyneet Maapallon elämää -kirjasarjan kirjat (liekkö näitä enemmänkin?): Ihminen ja Avaruus (2018, suom. Anna Kokkoja sets). Luukkukirjoja, joista voi oman mielen mukaan lukea tietoja erilaisiin kysymyksiin, joiden vastaus löytyy luukun alta. Leikki-ikäisen ja vielä koululaisenkin tiedonjanoon sopivat kirjat. Mielestäni näitä oli mukava lukea yhdessä, koska ne sisältävät jotenkin kohtuullisesti tietoa, kun jotkut tietokirjat ovat ihan övereitä. Luimme näitä satujen rinnalla hieman kerrallaan per ilta- sillä rentoutumiseen meillä vaaditaan ihan kunnon kuva/satukirjoja :)!
Tietokirjat ovat myös mukavaa rinnakkaislukemismatskua lukemista harjoittelevan kanssa.

Oletteko te löytäneet uusia maininnan arvoisia lasten tietokirjoja?


"Miksi kasveilla on kukkia?
Kukissa valmistuu pölyä, jota kutsutaan siitepölyksi.
Kukka tarvitsee siitepölyä toisesta kukasta voidakseen valmistaa siemeniä."

- Miten kasvit kasvavat




lauantai 21. heinäkuuta 2018

Jos reissuun haluat mennä nyt... Eurooppaan!

Hellettä riittää kotomaassakin nyt vähintäänkin kiitettävästi. Oma kroppani ei niin välitä näistä hellekeleistä mutta uimaetunsa tässäkin. Ja bloggausetu, kun ulkona on niin kuuma, ettei siellä voi olla!
Kesälomalla useampi perhe reissaa ulkomailla tahi kotomaassa. Tänä kesänä tutustuin sekä Karttakeskuksen Atlas Eurooppa Tiekartastoon (2018, 2. painos, esittelykpl) että Tittamari Marttisen Lasten matkaopas Eurooppaan (2018, Avain, esittelykpl) oman kesälomamme intressien vuoksi.


Atlas Euroopan Tiekartasto on karttakirja, josta löytyy yleiskartat, tiekartat ja kaupunkikarttojakin (28 kpl, suhteessa 1:100 000). Aiemmin matkustaessani muistelen katsoneeni taitettavasta kartasta ja tokihan se meni aina vähän rikki sieltä täältä. Kirjamuotoisessa etuna on se, että kartat pysyvät paremmassa kunnossa, joskin se asettaa hahmottamiseen erilaista haastetta. Karttakirjat ovat mielestäni vielä nykyäänkin erinomaisia esimerkiksi matkojen suunnitteluun ja juurikin kokonaisuuden hahmottamiseen. Karttoja on kiva katsoa myös lasten kanssa!
Vaikka Atlas Eurooppa kulki koko matkamme Euroopan maissa reissatessamme (autolla), on kuitenkin tunnustettava, että kyllähän gps oli se ensisijainen apumme, joka neuvoi kädestä pitäen liittymien vaihdon Saksan motareilla jne. Tietysti gps:kin saattoi ohjata kadun mukaan (esim. hotellien sivuilla voi olla eri kadunnimi) eri paikkaan kuin oli oma ajatus, mutta sitten pitää ottaa oma järki käyttöön. Kaupungeissa parhaat kartat löytyvät parhaiten infoista/hotelleista, tästä kirjasta ei kävelykarttoja tokikaan löydy. Kirjassa oli myös lisätyn todellisuuden vinkkejä ympäri Eurooppaa High 5 Edition appin kautta, mutta valitettavasti tämä toiminto ei toiminut minulla kuin hetken kotikeittiössä ja matkan varrella ei sitäkään. Eikä tarvettakaan oikeastaan ollut tällä kertaa, kun matkasuunnitelmat oli kohtuullisen selkeät. Toki ajopäivien matkan varren pysähtymisien ja ruokailujen valikoinnissa olisi voinut sovelluksen avulla olla hyötyä. Olen aiemmmin esitellyt myös kotimaan kartastosa, jossa juuri nämä vinkit matkan varrella olivat minusta varsin ilahduttavia! Suomi kartastossa vinkit löytyvät itse paperisivuilta, joten ne toimii taatusti höperömmälläkin käyttäjällä! Tässä linkki myös kotimaan karttavinkkiin.




Tittamari Marttisen Lasten matkaopas Eurooppaan (Avain, piirrokset Anne Stolt, 2018, esittelykpl) esittelee 16 eri kaupunkia ympäri Eurooppaa. Kirjan äänenä toimii kuvitteellinen Lenni-poika, joka kertoo omia vinkkejään matkustamiseen ja kertoo kokemuksiaan eri kaupungeissa. Vinkit ovat mukavan lyhyitä ja napakoita. Kirjaa kyydittää sekä piirroskuvitus että valokuvat. Kirjankansi ansaitsee mielestäni erityiskiitosta kiinnostuksellaan. Luimme kirjaa niiden kaupunkien kohdalta, joissa kävimme. Harmituksekseni esim. Tukholma puuttuu kirjasta, ja minusta myös Helsinki olisi voinut olla aivan hyvin mukana. Kokonaisuutena kirja on toki jokaisen matkustelevan perheen pakko-ostos ja mukava kotimainen motivoija Eurooppamatkojen suunnitteluvaiheessa. Tarinat olivat mukavasti lapsen mukaisia ja hyvän tuulisia. Myös varoituksiakin jaettiin, esimerkiksi Legolandian kummitustalosta. En ole ihan varma olisiko esimerkiksi sivun kokoisen kartat olleet vielä mukava lisä. Kartoissa on toisille lapsille oma viehätyksensä ja apunsa kokonaisuuden hahmottamisessa.

Mikä olisi sinun matkakohdevinkkisi Euroopassa?


"Hei! 
Näin kerran lehdessä kuvan kaupungista, jossa oli kapeita värikkäitä taloja, kanaaleja pikku laivoineen, siltoja, tuulimyllyjä ja valtavia tulppaanitarhoja. Se oli ihan kuin jostain sadusta. Minulle tuli taas matkakuume. Niin käy usein silloin, kun katselen kuvia jostain paikasta, jossa en ole koskaan ollut."

- Tittamari Marttinen: Lasten matkaopas Eurooppaan

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Uusi Koiramies ja seikkailua viidakossa

Kesäloman aikaan on tullut luettua nolon vähän iltasatuja, koska illat venyvät nyt muutoinkin. Kuitenkin kirjavinkkauspino on kaikesta huolimatta äitynyt tahattoman tauon aikana pitkäksi, joten seuraa pari tiivistelmäkirjoitusta. Aloitamme heti mielenkiintoisista lapsen omaan lukuun soveltuvista uutuuskirjoista.


Timo Parvelan kirjoittama ja Pasi Pitkäsen kuvittama Pate, viidakon kuningas jatkaa Paten seikkailuja ympäri maailmaa. Tällä kertaa Paten koira katoaa ja Pate ja Senja lähtevät pelastamaan Tottia Borneon viidakkoon saakka. Kirja alkoi aivan tosi hyvällä rytmillä ja hauskasti. Olin niin iloinen, koska viimeisin Parvelan Ella -kirja oli minulle pettymys... Kuitenkin lopussa tarina vähän lössähti. Kun kysyin asiaa lapseltani, jonka kanssa kirjan luimme yhdessä, hän oli taas päinvastaista mieltä!! Hänestä parasta oli siis kirjan loppuosa. Mitähän mieltä te olisitte? (Tammi, 2018, esittelykpl).



Dav Pilkeyn Kapteeni Kalsari -kirjasarja on vähintäänkin suosittu. Kirjoista on tehty myös elokuva, joka oli mielestämme ihan hauska. Nyt Pilkey nostaa esiin uuden sankarin: Koiramiehen (Tammi, 2018, esittelykpl). Koiramies kirja on kuitenkin kokonaan SARJAKUVALLA KERROTTU!!! Eli Kalsariin verrattuna tarinamuoto on nyt paljon kuvallisempi kuin aiemmin. Eskariin menevä lapseni ihastui tähän kirjaan todella paljon, niin paljon, että luki kirjan itse loppuun siitä mihin äiti jäi. Luimme kirjaa myös vuorotellen. Ilmeisesti lapseni on lukenut kirjan nyt jo kolmisen kertaa läpi. Joten yksittäisen otoksen perusteella suosittelen kirjasarjaa varsinkin vastalukemaan oppineille mutta myös kaikille kakkahuumorin ja riehakkaan menon ystäville. Koiramiehen jälkeen lapseni jatkoi Kalsareiden lukemista!



Lisäksi vinkkaan lasten omaan lukuun Gummerukselta tullutta Helppolukuiset -kirjasarjaa, josta on ilmestynyt vanhoja satuja helponnetussa muodossa. Kivat kuvitukset, selkeät tekstit (pienaakkoset, ei tavuviivoja) ja tiivis tarina (noin 26 sivua) motivoivat pienempääkin lukijaa. Lopuksi löytyy kivoja kysymyksiä tarinasta, jolla harjoitellaan luetun ymmärtämistä. Kuvissa esimerkkinä kaksi kirjaa: Pieni merenneito (kuv. Kolanovic, Gummerus, 2018, kirjastolaina) ja Kolme pukkia (kuv. Abbot, 2018, Gummerus, kirjastolaina). Pidän myös erityisesti kirjan pienestä (tammen kultaisten kokoa) koosta, jonka toivon vaikuttavan kirjan kauppahintaan. Näitä kun sinne Aku Ankkojen viereen kassajonoon houkutteeksi 7-10 e hintaan niin avot! Junibackenissa vierailleena saatoin vain ihailla ruotsalaisten mallia, jossa kotimaisia kirjoja oli painettu pienempään kokoon edulliseen hintaan.


Myös WSOY:lta on tullut toivottuun tarpeeseen uusi Lukupalat -kirjasarja, josta kiinnitin varsinkin huomiota Tuulikki Tolosen (Mörkövahti!) kirjoittamaan ja Christel Rönnsin kuvittamaan Auttamistoimisto Lunaan (kirjastolaina, 2017). En ole ihan varma, mutta saatoin nähdä kirjakaupan mainoksessa tästä jo "jatkokirjan"... (etsivä jounalismini lastenkirjabloggaajana on juuri tätä tasoa). Lapseni piti tästä kirjasta paljon ja luki sen useampaan otteeseen (lainaan hänelle aika paljon näitä helppolukuisia kirjoja mutta suurin osa ei pääse edes selailuun) . Minäkin lukaisin vauhdikkaan ja hyväntuulisen kirjasen itsekseni ja kokonaisuudessaan se on hyvä. Rönnsin kuvitus toki kruunaa kaiken.

Eli melkoisen hyviä löytöjä. Pidempän lukuun, sarjiksia (!!!) ja pientä nopeaa. Pian vinkkailen myös kuvakirjoja, pitkästä aikaa tietokirjoja ja vähän apuja loman suunnitteluihin.


"Noniin, kuka teistä pureksi minun nenäliinani ja järsi tohvelini ja pissasi Lattialleni?"

- Dav Pilkey: Koiramies

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Panda, sinihirviö ja murehtiva karhu

Olen nyt ihastunut näihin koontikirjoituksiin, joissa esittelen useamman kirjan samalla postauksella. Aika bloggaukseen on koko ajan enemmän kortillä (miten se voi olla näin? Kuka syö mun tunnit vuorokaudesta?) ja jos totta puhutaan, niin on TAAS se aika vuodesta, kun pohdin lujasti vaakakuppeja ensi syksyn bloggauksen jatkamisen puolesta. Jos keksit jotain kuppiin jos toiseen, niin kirjoita pliis alle kommenttia! Tilastojen mukaan täällä piipahtaa päivittäin toistasataa kävijää- mutta minä en usko siihen, kun se on vain numeroita! Olen itse pohtinut, että nykypäivään paras tapa esitellä kirjoja olisi mahdollisesti esimerkiksi instan kautta kuvat, pikkuesittelyineen ja lisäksi lyhyet videotarinat. Mutta en ole oikein varma, miten tämä kustantajien mielestä menisi, olisiko asia tekijänoikeuksienkin kanssa miten ok.
Ja sitten kirjoihin. Bloggaamalla.





Viime vuonna Herra Panda leipoi, tänä vuonna Panda jakaa omalaatuisia lahjojaan. Palkitun Steve Antonyn herra Panda -kirjoissa huumori kukkii tietynlaisella Mr Bean -huumorillaan. Totinen Panda jakelee lahjojaan vikkelän apinan seuraamana ja lopulta kaikki saa jotakin. Pandaa voisi verrata pieneen, vielä puhumattomaan taaperoon, jonka touhuja on hauskaa seurailla vierestä. Antonyn kirjat ovat teksteiltään suppeita, puhekuplamaisia ja tarina etenee vähäsanaisen kuvituksen voimalla koko ajan lukijan mielenkiintoa mukavasti kutkutellen. Koskaan ei voi olla varma mitä tuo herra Panda kohta meinaa. Hauska, hyväntuulinen kirja monenikäiselle!

Kiitos, herra Panda (Otava, 2018, suomennos Jouko Ruokosenmäki, esittelykpl)





Ei syytä huoleen, Turo kertoo karhusta, jota jännittää lähteä leikkimään ison ja äänekkään vesiputouksen luo. Isoveli kuitenkin lohduttaa, että vesiputoukset ovat myös kauniita ja antaa vinkin huolirasiasta, johon Turo voi kirjoittaa murheensa- sillä murheet eivät estä hauskanpitoa! Näin Turo rohkaistuukin lähtemään ja uskaltaapa kiivetä matkaalla vielä puuhunkin. Kirjat rohkeudesta on minulle hyvin tärkeitä kirjoja, koska olen muun muassa saanut kasvaa tempperamentiltaan aluksi aran ja seurailevan lapsen kanssa (ehkäpä olen itsekin sellainen) ja kokenut sen ihanuuden, kun rohkeus kasvaa ja ulospäin ei enää tuota herkkyyttä moni uskoisikaan. Mikä ilo nähdä, kun tyyppi veti kevätnätöksessä hymy naamallaan, otti rennosti ja Nautti! Ihan just niin kuin itsekin vihdoin älysin aamulla asian rohkaista ja ottaa itsekin rennommin: pitäkää hauskaa esityksessä, yhdessähän te siellä olette! Ja saa jännittää, se antaa voimaa suoriutua näytöksestä. Turo sai viisaita neuvoja, ymmärrystä ja rohkaisua isoveljeltään. Kaikki pennut, ja ihmislapset, tarvitsevat voimaa myös aikuisen ja muun ympäristönsä kautta uusien asioiden oppimiseen ja kokemiseen.

Ei syytä huoleen, Turo! (Kustannus-Mäkelä, 2018, suomennos Terhi Leskinen, esittelykpl)





Sinihirviö tahtoo kaiken! on kyllä kevään hauskimmilla piirroksilla verustettu kirja. Jeanne Willisin tarina ahneesta sinihirviöstä on överitarina siitä miten joku voi joskus olla tyytymätön kaikkeen. Uutuudenviehätys kestää vain hetken ja sitten pitää saada jo jotain uutta. Tämänpäivän maailmassa, joka pursuaa tavaraa ja kaikkea ja kamalan halvalla saat vaikka mitä muovinpalaa järviä ja meriämme täyttämään, tämä ahneus ja tyytymättömyys on varsin helppoa tapa oppia. Sinihirviö oppii itse kantapään kautta (tai omistaman saarensa), että tärkeintä on kuitenkin oma perhe ja sen tuoma rakkaus mutta tosimaailmassa tämäkin asia on sellainen, jossa me vanhemmat ja aikuiset olemme lastemme opettajina. Mutta miten helposti meidän vanhempienkin on nykyään mennä tähän riittämättömyyteen mukaan? Voi voi, saan itseni tästä viikottain kiinni. Mikään ei riitä ja vielä jos yhden. Hyvä kirja hauskoin kuvituksin ja hyvällä aiheella. Kantsii lukea!

Sinihirviö tahtoo kaiken! (Kustannus-Mäkelä, 2018, Raija Rintamäki, esittelykpl)


"Illalla se kapusi uuteen riippumattoonsa.
'Nyt olen ostanut kaiken mitä onneen tarivitaan', se myhäili.
Sitten se vaipui uneen tähtien alla."

- Jeanne Willis: Sinihirviö tahtoo kaiken!

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Kirjoja vanhemmille: jännittämisestä ja kotiruokakirjavinkki!

Viime vuonna blogissa oli esiteltynä paljon tunnekasvatuskirjoja sekä lapselle että aikuiselle. Luin itsekseen myös Minna Martinin Hengitys virtaa, jota näköjään en ole bloggaillut kumpaankaan kirjablogiini- mutta vinkki tuli nyt teille tässä. 


Tänä keväänä olen lukenut Minna Martinin Jännittäminen voimavarana kirjaa (Kirjapaja, 2017, esittelykpl), jossa opetellaan suhtautumaan jännitykseen voimavarana. Jännitys on varmasti jokaiselle ihmiselle tuttu tunne ja kukin tuntee sen eri tavoin. Joskus jännitys voi olla myös niin kovaa, että se vaikeuttaa elämäämme. Martinin kirjassa on hyvää tietoa kehon vireytymisestä ja jännitykseen liittyvistä asioita (mm. tyypilliset tilanteet, persoonallisuustekijät, elämänkokemukset ja ihmissuhteet). Kirjassa on myös tosi kiva osio, kuinka tukea jännittävää lasta, jonka pohjalla on nykyajat tekniikat mm. normalisoiminen ja rentoutus. Minna Martinin kummatkin kirjat ovat todella hyviä ja jos tämän tyyliset asiat kiinnostavat, niin Martinin kirjoihin todella kannattaa tutustua. Aikuisenakin kun voi oppia vaikka minkälaista, vaikka hyväksymään omat vaihtelevat tunnetilansa ja rajoitteensa- vai niiden tuomat voimavarat?





Toinen vinkkaus tältä keväältä liittyy myös perushyvinvointiin, nimittäin ruokaan! Suomen lasten kotiruoka on Suvi Rüsterin, Marja Samulin ja Elvi Ristan selkeästi ja hyvin kuvitettu perusruokakirja lapsiperheille. Just tämmöisistä minä pidän. Ei liian vaikeita reseptejä ja sellaisia reseptejä joita nirsompikin saattaa maistella (toki tästäkin kirjasta löytyy hyvin erilaisia ohjeita, joista voi valita omansa). Kirja lähtee jopa kaurapuuron keittämisestä eteenpäin- joka olikin ensimmäinen resepti, joka kiinnosti lastani eniten! Kirja toimisi nimestään huolimatta oikein hyvin myös omaan kotiin muuttavalle nuorelle, koska tämä toimii myös keski-ikäiselle äidille. Kirjasta löysin vihdoin sellaisen lihapullareseptin, jota olen koko äitiysikäni etsinyt- nyt lapseni ovat hurahtaneet minun tekemiin lihapulliin, eikä vaan niihin eineksiin, joihin sairaskierteen aikaan "ajauduttiin"! Millaisia ruokakirjoja teiltä löytyy ja kokataanko teillä yhdessä vai yksin? Meillä pitkälti aikuiset tekevät ruuan, vaikka usein on mielessä että pitäisi tehdä ruokaa enemmänkin yhdessä. Jo pelkkä pitsan tekeminen (valmiille pohjille) tuntui olevan mökillä sen verran mahtava juttu...! Ja olipa "maailman parasta pitsaa".


"Jokainen lapsi tarvitsee vanhemmiltaan tukea tunteiden tunnistamiseen, nimeämiseen, tunteen kanssa olemiseen, rauhoittumisen ja kokonaisvaltaiseen säätelyyn."

- Minna Martin: Jännittäminen voimavarana