lauantai 12. elokuuta 2017

Kesällä luettuja

Syksyn uutuuspino kasvaa hiljalleen, eli polkaistaanpa blogikausi käyntiin kevyesti koontipostauksella. Kuvissa näkyy kirjoja, joita kannattaa kyllä kokeilla. Monenlaisia, hienoja kuvituksia, rohkeita kokeiluita. Ja arkisempaa parhautta.


Heti kärkeen kirja, jota en ole itse lukenut, eli Pate aarresaarella (Timo Parvela, kuv. Pasi Pitkänen, Tammi, 2017, kirjastolaina) mutta jonka halusin heti, kun se ilmestyi luettavaksi. Kirjan kuitenkin on lukenut vain nyt koululaislapseni, joka kertoi minulle, että kirjassa Pate lähtee enonsa kanssa Japaniin etsimään jotain miekkaa. Kertoi loppuratkaisunkin mutta jätetään se paljastamatta. Kuulemma mikään kirjassa ei ollut huonoa, joskaan suurta intoa ei lukija osoittanut, summaan siis että todnäk melko hyvä kirja, jonka haluaisin itsekin joskus lukea, kun vaan ehtisin.
Myös uusi Ella -kirja ja Risto Räppääjä on ilmestynyt, jotka kiinnostaisivat myös mutta aika. Rajallinen. Harry Potter -luku. Ikuinen.


Jenni Erkintalon ja Réka Királyn Talo kulman takana -kirjassa (Etana editions, 2016, kirjastolaina) Eppu muuttaa taloon, missä hänen mummunsa asustaa ja käy tutustumassa sen kaikenkarvaisiin asukkeihin. Ihan hauska idea ja tätä luki mielenkiinnolla. Vaikka lapset totesivat lopuksi, että eihän tässä tapahtunut mitään. Tämä kommentti on nyt tullut monesta kirjasta. Lienee joku kausi.


Parku-Pöllön oma PUM! (Paul Friester, kuv. Philippe Goossens, suom. Tanja Poskela, Lasten Keskus, 2016, kirjastolaina) kertoi pikkupöllöstä, joka vinkuu ilmapallon perään. Huhhuh, jotenkin aika tutun kuuloinen konsepti. Toimi siis hyvin ja lapset sanoivat, että tämä oli kyllä hyvä, voisi olla omanakin. Totta. On niillä hyvä maku.


Satu hammaspeikoista -kirjaa (WSOY, suom. Eeva-Liisa Manner, 1990, kirjastolaina) vähän jännitti lukea noin niinkuin iltasaduksi mutta osoittautuikin, että Thorbjorn Egner oli aikoinaan kirjoittanut tästäkin aiheesta hauskan sadun, jonka äärellä naurettiin kaikki monta kertaa. Peikkojen nimetkin oli hauskoja: Paa ja Möö. Ostaisin omaksi jos sattuis kirpaarilla vastaan. Lapset haluaisi, että lukisimme uudestaan, mutta on vähän pidempi niin ei olla vielä ehditty. Tai jaksettu.


Jos joskus kirjankansi voi olla kutsuva niin se on Pasi Pitkäsen upeasti kuvittamassa ja kirjoittamassa Kadonneiden eläinten saaressa (WSOY, 2017, kirjastolaina). Kuvitustyyli alkaa olla jo meille kaikille tuttu ja sitähän olikin ilo katsella 65 sivun verran. Myös konsepti oli hauska. Tekstiä per sivu oli tosi vähän, mikä teki tekstistä hieman toteavaa mutta oli samalla mahtavaa, kun sai edetä niin paljon kuvan viemänä. Kuitenkin kirja on kokonaisuutena melko pitkä. Tarina on hyvin seikkailullinen ja tapahtumiakin riittää. Sanomakin hyvä. Kyllä me tästä tykättiin, vaikka ehkä hienosäätöä kaipasinkin.


Vihdoin sain minäkin luettua tämän kehutun Inka Nousiaisen ja Satu Konttisen Yökirjan (Tammi, 2015). Kirja on kokonaisuudessaan todella kaunis. Kuvitus hieman erilainen, jotenkin hauras. Nousiaisen teksti kulki suussa kuin huokaus. Tarina oli lapsista taas sellainen, ettei tapahtunut mitään. Ehkä kirja oli enemmänkin sellainen fiilistelevä, hieman melankolinenkin, herkkä. Lähes runollinen.
Unelmoiva. Hirveä ikävä tuli Nousiaisen kirjoitustyyliä, tulisipa pian uusi aikuistenkirja...


Toinen talokirja, talonasukkeihin tutustuen, mutta tarina eteni hauskan loruttelun kautta Sanna Manderin Avain hukassa -kirjassa (S&S, 2017, kirjastolaina). Tämä pitääkin lukea vielä toistamiseen ennen palautusta. On talokirjoista suosikimpini.


Nelli Hietalan ihanan simppeli ja arkinen tarina tytön ja kärpäsen ystävystymisestä. Sari Airolan kuvitus on aivan upea, kuten aina. Sen myönsivät lapsetkin ihan ilman kyselyjä. Lopussa pieni, mielenkiintoinen info kärpäsestä. Ihan loistava kirja, jonka ehdottomasti haluaisin hyllyyni. Ehdotonta arkilukukamaa, josta tulee kaikin puolin hyvä mieli. Kerttu ja kärpänen (Karisto, 2017).


Mulla on tämä Janosch jumittuma. Joku vaan on niissä sellaista, että hykerryttää. Soittajasirkka ja maamyyrä (WSOY, suom. Riitta Mäyrälä, 1985, kirjastolaina) oli taas yksi osoitus tästä mahtavasta huumorintajusta. Sirkka vaan soittelee koko kesän ja syksyn, eikä valmistaudu talveen ollenkaan. Syksyn tullen kaverit ei alakaan kestittää huoletonta elukkaa, mutta lopulta maamyyrä ottaa sirkan kaverikseen ja saa kivan kaverin taloonsa. Kaikki ovat tyytyväisiä. Tarina oli jotenkin niin passeli lomallani, kun mietin tekemisen ja lököttelyn suhdetta. Ihan mahtava.
Lapsistani tässä kirjassa ei tapahtunut yhtään mitään. Kukapa olisi arvannut.


Multakutri ja suon salaisuus -kirjan (WSOY, 2017, kirjastolaina) luimme jo alkulomasta ja siitä syystä en muista ihan tarkasti miten kirjan tarina meni. Muistan kuitenkin ilahtuneeni kirjasta, sen Elina Warstan upeasta kuvituksesta (vähän sarjakuvamainenkin!) ja tyytyneeni Jukka Laajarinteen mukaeltuun tarinaan. Tässä oli vähän jännittävä örkkimönkelö, mutta onneksi se ei ole sitä kuitenkaan.

Olettekos lukeneet näitä kirjoja ja mitä tykkäsitte? Millaisia kirjoja luitte kesällä ja olisiko teillä minulle hyviä suosituksia? 
Syksyn uutuuksien pino on pikkuhiljaa kasvamassa ja kohta päästään niiden kimppuun. Mukana on kirjoja vauvaperheille, runoja, tietokirjoja ja toki tavallisia, huippuja kuvakirjoja. Toivottavasti saatte vinkeistä apua alkavaan syysarkeen! Mukavia lukuhetkiä!


" - Ilmaiseksi! tammikainen huusi.
- Ei asuntoa! Ilmaiseksi! Kaikkea sitä kuulee. Ei Maariaiseni, en pysty auttamaan sinua. Koko kesä pelkkää viulunvingutusta, ja sitten on otsaa tulla pyrkimään toisen siivelle..."

- Janosch: Soittajasirkka ja maamyyrä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!