keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Silloin olin tosi onnellinen

Dunne -kirjasarja on parasta lastenkirjallisuuden antia nykypäivänä. Rose Lagercrantzin ja Eva Erikssonin Dunne -sarjassa on minusta sellaista arkisen reipasta, rohkeaa otetta, johon on yltänyt aiemmin esimerkiksi saman maan suosittu kirjailija Astrid Lindqren.


Silloin olin tosi onnellinen -kirjassa (Kustannus-Mäkelä, 2017, suomennos Raija Rintamäki, esittelykirja) Dunnen ekaluokka on päättymässä. Kaikki on niin hyvin ja kesäloma on tulossa. Dunne on kirjoittanut superhittitarinaa, mutta loppua hän ei ole vieläkään keksinyt. Lukijana mietin kirjan alussa, että mitähän tässä kirjassa käsitellään, kun aiemmissa ollaan oltu monessa jännässä ja tärkeässä aiheessa, kuten Dunnen äidin kuolemassa ja koulukiusauksessa. Melkoinen tärsky olikin, kun yhtäkkiä Dunnen isä joutuu tässä kirjassa kolariin ja makaa tajuttomana sairaalassa. Apua, miten tässä käy? Ja lukiessani minun piti vain luottaa kirjailijakaksikkoon ja lukea tarinaa eteenpäin suut auki kuunteleville, täysin hiljaisille lapsilleni se loppuun saakka vieden. Tätä ei voi jättää kesken.


Ja uskomatonta kyllä kirjailijapari kutoo tarinan hämmästyttävällä taidolla alusta loppuun saakka niin, ettei kukaan meistä voi muuta kuin lumoutua tarinan imusta, jännittävyydestä ja samalla myös sen korrektista hauskuudesta ja lämmöstä. Pariin otteeseen ääneni värähti liikutuksesta ja jouduin nieleksimään lähestyvää itkuani, niin kauniisti Dunnen tuntemuksia kuvataan. Tarina on hyvin koskettava ja aidon tuntuinen.


Silloin olin onnellinen kertoo Dunnen kriisin kautta sen, että vaikka elämässä tapahtuukin myös niitä asioita mitä eniten pelkäämme, niin elämä kantaa silti, eikä elämän kauneus siitä kokonaan säry, vaikkakin ajaisi lähes kaiken hetkellisesti raiteiltaan.

Lagercrantz ja Eriksson uskaltaa jälleen kerran käsitellä elämän kokonaisuutta lapsen tasoisesti ja herkän kauniilla sankaritarinalla, missä pieni tyttö Dunne voi kaikesta huolimatta kokea olevansa onnellinen.


***
Omistan tämä kirjoituksen blogikollegan Lukutoukan Kristan muistolle ja otan osaa perheen, sukulaisten, ystävien ja blogiyhteisön yhteiseen suruun.
***


"Dunne korottaa ääntään niin kovaksi kuin uskaltaa:
'HERÄÄ, ISI! MINÄ TÄSSÄ DUNNE!'"

- Rose Lagercrantz ja Eve Eriksson: Silloin olin tosi onnellinen

2 kommenttia:

  1. Ooooh.... Tämä vaikuttaa fantastiselta. Syvälliseltä ja jopa pelottavan koskettavalta. Kuvitus on muuten kaunista, mutta värikuvitus sopisi näihin kyllä todella hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on koskettava ja niin taitava.
      Minö en kaipaa yhtään värikuvitusta, tämä kuvitus on minusta niiiiiiiiiiiiin hyvä. Väritys veisi minulle liikaa tekstiltä, nyt kaikki on täydellisessä tasapainossa :)

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!