sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kuka kykkii pytyllä?

Kuka kykkii pytyllä? kertoo nimensä mukaisesti siitä, että joku jumii pöntöllä ja kirjan ideana on arvailla kuka siellä mahtaakaan olla. Ja koko kirja on kirjoitettu lorutellen. Kuka kykkii pytyllä? on siis suoranainen vessakirja- muista pestä kätesi (Kustannus-Mäkelä, 2017, suomennos Raija Rintamäki)!


Pääasiallisestihan kaikki kakkapissijutut ovat lapsille varmaa kikatuskamaa. Kuitenkin tämän kirjan kanssa ei oikein päästy oikeisiin sfääreihin (heh) ja kirja ei lopulta saanut toivottua superhihittelyä, vaikka luin sen useampaan otteeseen. Mutta kokeilkaapas te!


Kirja on pahvisivuinen ja hyvin lyhyt sekä siinä on hauskat sivukuvat, jotka viittaavat kulloiseenkin vessaepäilyyn ja sopii pienenkin käden näppäiltäväksi. Kirja muistuttaa lopulta myös käsien pesusta, joten sinänsä kirja on oikein hauska opus noin taaperoikäiselle luettavaksi (potalla?). Opetuksensa puolesta tätä kirjaa voi lukea näin flunssa-aikoina vaikka pienen ihmiselämän.



"Minä täällä teen vain niin kuin ÄITI aina opettaa."

- Jeanne Willis ja Adrian Reynolds: Kuka kykkii pytyllä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!