sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Elmeri ja tarttuva laulu

Sinullekin on varmasti käynyt niin, että joku radiolallatus jää soimaan päähäsi ja huomaat hyräileväsi sitä ärsyttävää pätkää niin autossa, kaupassa kuin työpöydän ääressäkin? Ei hätää! Elmeri on kokenut tämänkin kärsimyksen meidän kanssamme ja jakaa näin vertaistukea kaikille meille korvamadoista kärsineille.




Elmeri ja tarttuva laulu (Kustannus-Mäkelä, 2017, suom. Terhi Leskinen, esittelykpl) on taattua David McKeen Elmerikirjalaatua. Elmerithän ovat justiinsa sopivia iltasaduiksi, kun niissä sattuu värikkääseen ja rytmikkääseen tapaansa kuitenkin rauhallisesti ja turvallisesti jotain pientä semmoista harmia mutta aina kaikki asiat kääntyvät mallilleen. Elämä kantaa, ja Elmeri.

Uusimmassa kirjassa Elmeri keksiikin keinon, kuinka koko viidakonväkeä vaivaavasta korvamadosta päästään. Pääseepä halutessaan lukija ja kirjan kuulijakin lopuksi laulamaan tuota korvamadoista jalointa: Paljon onneaaa vaaaan!


"-Tuo hyräilemäsi laulu kuulostaa hauskalta.
-Kuulin sen Roosalta, Elmeri kertoi. -Nyt en voi olla hyräilemättä sitä."

- David McKeen: Elmeri ja tarttuva laulu

perjantai 15. syyskuuta 2017

Hurja vieterilohikäärme + Älä avaa tätä kirjaa

Jonathan Emmettin ja Elys Dolanin Hurja vieterilohikäärme on poikkeuksellisen kiinnostava lasten kuvakirja (Kustannus-Mäkelä, 2017, suomennos Raija Rintamäki, esittelykpl). Kun on lukenut tuhansia ja vielä kerran tuhansia lastenkirjoja, on melkein harvinaista, että kuvakirja pääsisi yllättämään mielenkiinnollaan. Luemme paljon kuvakirjoja varsinkin kirjastosta lainattuna ja suurin osa kirjoista kestää yhden lukukerran. Noissa kirjoissa on joko melko arvattavissa oleva keskinkertainen tarina tai meille ei-sopiva kuvitus. Tai huonoimmassa tapauksessa molemmat. Myös liian taiteelliset ja aikuismaiset kirjat jäävät usein one hit wondereiksi, eikä niitä jaksa oikeasti arjessa paljon kuluttaa.



Mikä Hurjassa vieterilohikäärmeessä sai sitten minunkin iltaväsyneet aivoni pysymään vireänä sivuta toiselle? Kuvituksessa on mukava ote ja sarjakuvamaisuus mutta en yhtään välittänyt kuvituksessa käytetystä varjostuksesta. Se teki mielestäni kuvituksen tummaksi. Teksti fonttikin oli harvinaisen himmeä ja vaikealukuinen, varsinkin tummalta alustalta. Entä tarina? Eihän sekään nyt mikään kovin erikoinen ollut? Niin ikään perinteinen satu lohikäärmettä vastaan, joskin pelastusjoukoissa oli niin "prinssi" kuin "prinsessakin". Ehkä kirjan salaisuus minulle oli sekä kuvituksen että tarinan reipas ote. Siinä ei haaveiltu liikaa yhdessä kohtauksessa, vaan tarina eteni alusta loppuun lähes räväkästi. Siinä oli myös hipunen huumoria ja paljon tunteita, ja myös niitä jänniä ja vähän vihastuneitakin. Kuvissakin lapsilla oli ilmeikkäät, elävät kasvot.


Niinpä niin, koskaan ei siis tiedä mikä kirjoista jotenkin pysäyttää ja mistä syystä. Voi olla ettei tämä siltikään suosikiksi päässyt mutta pysäyttipä edes kerraksi.


Samaan syssyynpä vinkkaan sitten taas todella suosioon päässeestä kirjasta Andy Leen ja Heat McKenzien Älä avaa tätä kirjaa, joka on hyvin lastenohjelmantyyppisesti kirjoitettu huumoripainotteinen kirja siitä, että ethän nyt hitsi vie vaan avaa seuraavaa sivua. Kirjan tyyppi yrittää tehdä kaik-ken-sa, ettet oikeesti lukisi enää enempää! Ja sehän on kuin yllytys ja nyt nuorimmainen lapsistani haluaa lukea tämän joka ilta! Oikein hauska ja onnistunut kirja kaiken kaikkiaan mutta toki noin kymmenen luvun jälkeen jo itsekin sanon, että eihän tänään avata tätä kirjaa, pliis? Luetaan jotain muuta? Oikeasti: selvää klassikkoainesta. Mutta silti: älkää nyt vaan missään nimessä kuitenkaan menkö lukemaan tätä kirjaa, sillä oikeasti olisi kiva tietää, että edes joku säästyisi siltä!


"ÄITI!! ISÄ!! Lapsesi availee sivuja ja häntä TÄYTYY RANGAISTA!
Lähettäkää hänet huoneeseensa!
EI ILTAPALAA viikkoon.
TAKAVARIKOIKAA kaikki kirjat, myös tämä.
NO NIIN! Katsotaan, vieläkö sivu kääntyy."

- Andy Lee ja Heath McKenzie: Älä avaa tätä kirjaa (Tactic, 2017, suom. Elina Vuori, kirjastolaina)

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Ympyräiset opettavat tunnetaitoja

Ympyräiset on uusi kirjasarjana aloittanut tunnetaitojen oppimisympäristö- voisiko näin ympäripyöreästi sanoa? Rounders Entertainment Oy pyrkii tuottamaan tunnetaitoihin liittyviä kirjoja, animaatiosarjan, mobiilipelejä ja -sovelluksia. Ympyräiset -kirjasarja (Kustannus-Mäkelä, 2017, esittelykpl) on tuotesarjan aloitus, johon hyvin suurella mielenkiinnolla lasteni kanssa tutustuin.


Anne-Maria Kuuselan kirjoittamat ja Matias Teittisen kuvittamat ympyräiset hahmot seikkailevat Poutapilven maailmassa ja kirjoissa esiintyvät muun muassa Sisu Kettu, Heko Kroko, Fiksu Fantti, Pomppu Bansku ja suosikkimme Räyhä Rapu. Kaikki omia persooniaan, vahvuuksieen ja heikkouksineen ja usein ratkaisu kirjoissa koettuihin seikkailuihin löytyy niiden kautta- ja yhdessä ratkaisemalla. Kirjojen perusideana on tutustua erilaisiin tunteisiin ja ymmärtämään niiden tarkoitusta. Satujen sisällä on vuorovaikutteisuuteen kutsuvia kysymyksiä, kuten "Oletko sinä pelännyt pimeässä?" tai "Miten Räyhä Rapu voisi lohduttaa Puspusia?".



Kirjojen kuvitus muistuttaa minusta hieman änkkärimäiseltä. Sinänsä se on helposti mobiilipeleihin yhdistettävissä. Kuvitus on myös tarkoituksellisen selkeää.
Luimme Kiva Kirahvin kannustuksen, Sisu Kettu ei anna periksi ja Räyhä Ravun kiukkupuuskan. Lasten ja minun suosikiksi nousi heti Räyhä Ravun kirja, jota olemme lukeneet jo varmasti kymmenen kertaa. Kirjoissa on mukana hauskaa huumoria, eikä liiallista tupotusta. Jännäsin hieman miten tällainen suunnitelmallisen opettavainen formaatti toimii lastenkirjoissa mutta kokonaisuus on yllättävän hyvä. Kirjat jäävät meillä ehdottomasti arkilukuun ja kannustan kaikkia lapsiperheitä ja lasten kanssa töitä tekeviä tutustumaan Ympyräisiin ja ottamaan ne arkiseen käyttöön. Ympyräiset tukevat mukavalla tavalla tunne- ja vuorovaikutuskasvatusta mitä toivottavasti aikuisina toteutamme arkisella tavalla jokainen päivä myös irl lastemme kanssa.


"Helppohan sinun on siinä hymyillä noilla pyöreillä huulillasi, Räyhä Rapu tiuskaisee Puspusille."

- Anne-Maria Kuusela, Matias Teittinen: Ympyräiset Räyhä Ravun kiukkupuuska

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Tylypahkan kirjasto

Loppuiko Harry Potterit ja et tiedä mitä lukea seuraavaksi? Onneksi J.K. Rowlings on kirjoittanut meille Potter-faneille lisää... Sillä kuten tiedät, Tylypahkan kirjastohan on täynnä kirjoja, joita ei edes Hermione Granger ole kaikkia lukenut. Tänä syksynä Tammi julkaisi ymmärtääkseni uutena painoksena kolme Tylypahkan kirjaston kirjaa (2017, esittelykpl, suom. Jaana Kapari). Kirjat ovat kaikki noin sadan sivun kokoisia, tietokirjamaisia, lyhyehköjä kappaleita, joten katsoin heti, että kirjat ovat loistava lukusaalis alakoululaiselle lapselle.


Kirjojen kannet ovat niin kutsuvia! Pienet opukset ovat kuin kirjahyllymme timantteja kultaisine kirjaimine ja raameineen! Huispaus kautta aikojen -kirja kertoo tietenkin Huispauksen historian, säännöt, termistön ja kaiken minkä olet halunnut huispauksesta tietää. Tekstit ovat varsin hauskalla ja menevällä tavalla kirjoitettuja, juuri niin kuin vain J.K. Rowlings homman osaa. Kaikkein hauskinta minusta näissä kirjoissa on, että esimerkiksi Huispaus -kirjan sisäsivun sanat on kirjoittanut Albus Dumbledore ja kirjan etusivuilla olevat arviot ovat mm. Gilderoy Lockhartilta ja Ludovic Bagmanilta. Tai Rita Luodikolta: "Olen lukenut huonompaakin.". Loistavaa!


Ihmeotukset ja niiden olinpaikat "on kirjoittanut" Lisco Scamander, joka lieneekin jo samannimisestä elokuvasta monille tuttu. Kirja on varsin tietokirjamaisella tavalla kirjoitettu tietokirja ihmeotuksista, alkaen niiden määrittelystä ja esitellen kymmeniä otuksia. Saatan vain ihmetellä miten kummassa J.K. Rowlingsin mielikuvitus saattaa riittää näin uskomattomaan laajuuteen. Kirjan lukeminen saattaa mennä helposti selailevaan lukuun, niin kuin tietokirjassa usein käy. Erinomaisena juttuna kirjan alussa on teksti, joka näkyy vain meille velhoille.
Ai niin, ja unohdinko mainita, että kaikki kirjat ovat mahtavasti kuvitettuja!! Kirjojen kannet ovat tehnyt Jonny Duddle ja sisuskuvituksen Tomislav Tomic. Ja suomennoksen on tehnyt joku ihmeellinen Kurvaa Aka! Whoss Gue?


Siuntio Silosäkeen tarinat ovat kokoelma satuja nuorille velhoille ja noidille, jotka Hermione Granger on kääntänyt uudelleen. Lisäksi satujen jälkeen on Dumledoren huomautuksia saduista, jotka McGarmiva on antanut luvan julkaista uudessa painoksessa! Kirjassa on viisi satua.
Ymmärtääkseni kaikkien kolmen kirjan kirjailijan palkkiot menevät hyväntekeväisyyteen, joista on kuvaukset kirjojen takana.


Mystisen hauskoja kirjoja, ja pieniä kummasteltavia pakkauksia kaiken kaikkiaan. Mutta tokikaan, ei nämä millään yllä siihen hekumaan mitä vain Harry Potter tarinoiden lukeminen voi antaa!

Jk. Tämä kirjoitus näkyy vain aidoille velhoille ja noidille. Kirjoissa on myös todella hyvin otettu huomioon jästien pääsy kirjojen äärelle ja näin "satumuotoon kirjoitettuna" varmistettu, että todellinen tieto pysyy vain meidän keskuudessamme, eikä tieto näin aiheuta kaaosta jästien keskuuudessa.


"Herra Sipis vaikuttaa varsin lupaavalta. Jos hän jatkaa tähän malliin, hän saattaa hyvinkin joskus päästä samaan kuvaan minun kanssani!"

- Gilderoy Lockhart, kirjailija, Maaginen minä

torstai 31. elokuuta 2017

Terveysmetsä

Vietimme vasta Suomen luonnonpäivää ja oikein liehuvin lipuin. Siinäpä hieno asia! Luonto ja metsä on usealle meille varsin rakas ja tärkeä asia mutta aina näin ei ole. Joskus luonto voi tuntua vieraalta ja metsä lähes pelottavalta asialta. Viime vuosina metsä on jotenkin noussut mielestäni enemmän lapsiperheiden vapaa-ajanviettokohteeksi ja ainakin itse olen huomannut lähimetsässä olevan paljon enemmän kuhinaa kuin vaikkapa seitsemän vuotta sitten. Lapsiperheitä poluilla ja retkillä, sepä kivan näköistä puuhaa!


Pyysin Gummerukselta Marko Leppäsen ja Adela Pajusen Terveysmetsän vähän hetken mielijohteesta blogilukuuni. Aikaisemmin Sinisessä keskitiellä taisi olla vähän tapana nostaa luontoa, metsää ja retkeilyä keväisin esille kesäloman alkaessa ja ihmisten virkistyessä talvikoloistaan. Terveysmetsä näytti mielestäni kirjalta, joka voisi kiinnostaa myös lapsiperheitä. Odotin kirjan olevan myös kuvallisesti runsas, hieman tietoiskumainen, visuaalisesti voimakas kokonaisuus (kahvipöytäkirja) mutta kirja onkin ihan täyttä tekstiä. Kirjasta löytyy jopa 31:een jaoteltua kappaletta, joiden tiedot pohjautuvat ymmärtääkseni kirjailijoiden toimintaan Terveysmetsä-ministeriöhankkeen vetäjinä ja oppaina, jonka aikana kirjoittajat ovat pitäneet terveysmetsäryhmiä Sipoonkorvessa.

Kirja on melko runsas (kuten luontokin). Kirjassa esitellään paljon asioita, joita ollaan tieteellisestikin tutkimalla havaittu metsän terveyshyödyiksi. Useat tiedot olivat sellaisia, mitkä ainakin itsestä tuntuivat hyvin järkeenkäyviltä ja sellaisilta mitä itsekin on arjessaan havainnut. Metsä rentouttaa, avartaa ja syleilee. Kirjassa oli myös tarinoita metsäretkiltä ja jopa pieniä vinkkejä mitä metsässä voi retkillään puuhata. Esimerkiksi metsässä kuntosaleilu kuulostaisikin varsin paljon mielekkäämmältä kuin hikisillä, hekkohappisilla saleilla hönkiminen. Kuka keksii painolliset kykyt ja mavet metsän siimeksissä oleville treenipisteille, se ansaitsee kunniamerkin.


Kaiken kaikkiaan Terveysmetsä oli kunnianosoitus suomalaiselle metsälle ja mukava koonti aiheeseen liittyvästä tiedosta. Näin maalaistollolle ei kirja suuria älynväläyksiä tuonut, lähinnä hauskoja, lämpimiä hymähdyksiä ja nyökkäyksiä. Uskoisin, että kirja saattaisi madaltaa kynnystä metsään tutustumiseen sellaiselle, jolle se vieraampaa on. Lisäksi tieto tässä suhteessa ei lisänne tuskaa vaan iloa mitä me voimma ympäröivästä runsaasta luonnosta saada.

Milloin sinä kävit viimeksi metsässä? Ja mikä siellä oli mukavaa? Miksi?


"Melussa on vaikea keskittyä ja oppia. Myös lähimuisti heikkenee. Se vaikeuttaa lasten kykyä oppia lukemaan, kielen kehitystä, luetun ymmärtämistä ja selviytymistä monimutkaisista tehtävistä. (...)
Hiljaisuus vähentää aggressiivisuutta ja päästää esiin myönteisiä tuntemuksia. (...) Hiljaisuus auttaa keskittymään. (...) Hiljaisuus edistää luovuutta ja mielikuvitusta."

- Leppänen ja Pajunen: Terveysmetsä

tiistai 29. elokuuta 2017

Niilo ja villit kepparit

Niilo -kirjat ovat jo arkisarjaksi muotoutunut hitti. Aira Savisaaren kirjoittama ja Hannamari Ruohosen kuvittama Niilo ja villit kepparit kertoo keppihevostelusta (Karisto, 2017, esittelykpl).



Kaikki lähtee siitä, että nokkela Niilo lukee kirjasta hevosista ja saa päähänsä haluavansa yhden. (Kirjoista saa joskus vaarallisen voimakkaita vaikutteita ja lukeminen saattaa johtaa ideoihin.) Sukkasyöpön pyykkikoneen äärellä äiti keksiikin ratkaisun: keppihevosen. Myös Niilon kaveri Hilla saa omansa ja askartelun jälkeen lapset pääsevät keppihevosleikkeihin. Ja ottaapa äitikin oman osansa ilosta- ehkä myös paikalle sattuva isä. 


Niilo ja villit kepparit on mukava kirja leikkiville lapsille. Ruohosen kuvitus on tasalaatuista ja hauskaa ja antaa lyhytlauseiselle tarinalle mukavaa vivahdetta ja lisälämpöä. Selkolauseinen tarina toistoineen sopii myös pienemmän taaperon kuultavaksi, jota rauhallinen kuvitus tukee. Niilo -kirjoissa on turvaisan tasainen arkiote, jonka arvoisia kaikki lapset ovat. 
Lisäksi kirjassa on ohje oman keppihevosen tekemiseen.

Jos teilläkin tykätään keppihevosleikeistä, tässä myös toinen kirjavinkki viime syksyltä!


"- Hyvä Hirni! Niilo sanoo.
- Paras Alma! Hilla kuiskaa.
Hevoset nyökyttelevät tyytyväisenä."

- Savisaari ja Ruohonen: Niilo ja villit kepparit

tiistai 22. elokuuta 2017

Kukkuluuruu Kuckeliku

Äitiyspakkauksista tuttu Kukkuluuruu kirja on oikein laadukas ensikirja, jonka on lorutellut ja kirjoittanut Elina Pulli ja kuvittanut Karoliina Pertamo (Lasten Keskus, 2016, saatu kustantajalta). Kirjan lorut ovat juuri täydellisen pituisia ja paikoitellen oikein mainioita omaan makuuni vauvoille esiteltäväksi. Kuvitus on tietysti ihastuttavan kaunista Pertamon uniikkia jälkeä, jota katsellessa myös aikuisen silmä viihtyy.





Kirjassa melkein parhaimmaksi- joskin todella pidin myös loruista ja kuvituksista- nousi kirjan pienet vinkin vauvan "käsittelyyn". Vinkeissä on tosi kivoja pikkujuttuja arkeen ja vähän vauvajumppaankin, jotka tukevat vauvan mukavaa ja turvallista oloa ja auttavat häntä oman kehonsa kasvussa. Tänä vuonna tätä kirjaa ei näköjään enää löydy äitiys(onkotermivanhemmuus)pakkauksesta, joten halukkaiden on se ostettava itse tai lainattava kirjastosta- suosittelen lämpimästi! Runot ja vinkit ovat kirjassa myös ruotsiksi!

Tästähän tulikin ihan vauvakirjojen esittelyviikko! Seuraavaksi jatketaan kuvakirjojen parissa :)!


"Vauvan varpaat vauvan sormet,
vauvan pullea massu.
Vauvan kasvot, vauvan kyljet,
vauvani tahmatassu
ottaa pallon pom pom pom,
pallo kaverimme on."

- Elina Pulli ja Karoliina Pertamo: Kukkuluuruu!

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Kurkkauskirjoja vauvoille ja taaperoille

Lasten Keskus on julkaissut Minimaailma kirjoja, jotka taisivat olla markkinoituina jopa tietokirjoina taaperoille :). Kyseessä on siis perinteisiä pahvikirjoja, kivoilla kuvilla mutta samalla Leppäkertusta ja Muurahaisesta kerrotaan lorutellen tarinaa, kuinka ötökät kasvavat munista aikuisiksi. Kirjat on suomeksi loruillut Maisa Tonteri.





Kirjojen kuvitus (Magali Attiogbé?) on värimaailmaltaa minusta ihanan rauhallista. Kuvat ovat selkeitä ja pyöreäsilmäiset öttiäiset suloisia- vauvoille sopivia. Kirjojen rauhallisuus kutsuu rauhoittumaan kirjan ääreen ja tutustumaan yhdessä ötököiden ihmeelliseen maailmaan. Sen maailman tutkimista on kiva jatkaa myös ulkona...! Löytyisiköhän ulkona samanlaista muurahaista? Muurahainen, muurahainen, moi- moi!


"Hiio-hop, no niin!
Pesään saavuttiin!"

- Muurahainen (kirjat pyydetty kustantajalta blogiesittelyyn)

perjantai 18. elokuuta 2017

Kylvyssäkin voi lukea

Joskus lapsen kylpeminen tai saunominen (tai kaikki) sujuu leppoisammin, kun saa leikkiä samalla! Aina ei vesi tunnukaan kivalta, tai se on pikkiriikkisen kuumaa tai kylmää, mutta puhdistautua pitäisi ja veteen on hyvä totutella... Meillä oli ilo saada aikoinaan vauva-aikaan pari muovista kylpykirjaa kaveriperheeltä, ja totuus on, ettei niitä ole raskittu pistää vielä eteenpäin, kun vieläkin nuorimmainen välillä leikkii lukevansa noita kirjoja saunassa. Ja aina sieltä tulee sama tarina- ja sama huippuhetki, jossa kaikki nauraa.



Oppi ja ilo laittoi meille pahvikirjojen lisäksi tällaisen Kasperi kylpee kylpylelulaukun. Muovilaukussa (jonka vetoketju meni heti rikki) oli pieni ankka ja kylpykirja. Sigrid Martinezin kuvat ovat suloisia ja tarinakin kannustaa lasta, tai Kasper-ankkaa, kylpemään ja polskimaan hauskasti. Oikein hellyyttävä kuvakirja ja loistava ensikirja vauvaperheille!


"Vihdoinkin hän uskalsi!
Hienosti tehty Kasperi!"

- Kasperi kylpee

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Äänteleviä kirjoja vauvoille ja taaperoille

Olen monesti sanonut, että minusta kaikkein tärkein kirjallisuudenlaji on vauvakirjallisuus. Ja tarkoitan siis ensikirjoja vauvoille JA vauvaperheille. Niiden avulla avautuu parhaimmillaan koko kirjamaailma. Esikoiseni aikaan olin hihkua ilosta, kun löysin joitakin pahvikirjoja, joissa oli sopivan kumma huumoritwist. Siis sellainen, että sitä jaksoi lukea sen miljoona kertaa, kuten vauvoille pitää kaikkea toistaman. Muuten ei opi.



Oppi & ilo lähetti minulle 0-3 -vuotiaille suunnattuja kirjoja kokeiluun ja vaikka ensin ajattelin, että varmaan lapseni olisivat voineet innostua kustantajan uusista eskarikirjoista enemmän, olikin hauska nähdä, että jo taaperovuodet taakse jättäneet lapsenikin viihtyivät mukavan hetken näiden hauskojen kirjojen ääressä. Mutta tokihan kohderyhmä on yllämainittu.


Mikä sanoo tööt? ja Mikä sanoo muu? ovat äänteleviä kirjoja, joissa lapsi saa katsella mukavia, selkeitä, kiinnostavia ja ensisanoiksi mukavia kuvia (kuvitus Nathalie Choux). Kirjoissa on myös touhutaaperoille sopivaa tekemistä, sillä kirjoissa voi liikutella paksuja, töppösormile sopivia kuvia ja löytää niiden alta sormen kokoisia palloja, joita painamalla kuuluu kuvaan kuuluva ääni. Siis voi vain kuvitella vauvojen ensi-ilmeet näiden kirjojen äärellä! Löytämisen ja oppimisen riemua monin tavoin.


Nämä pahvikirjat ilmestyivät kauppoihin muistaakseni tässä syyskuun korvilla. Mukavia lukuhetkiä vauvaperheille! Vaikka se yhdessä lukeminen tuntuisikin vauva-aikana vähän hassulle, on oikeasti kirjan ääreen pysähtyminen ja yhteisen huomion jakaminen monin tavoin opettavaista (ja usein sangen mukavaa!) lapselle, eikä vain kielellisellä tavalla, vaan se opettaa myös ensi askeleita keskittymisen haastavalle tielle.

Eli just do it! Tai, read it!


"Entä mitä sanovat pulut?
DUH-DUU!"

- Mikä sanoo tööt? 

lauantai 12. elokuuta 2017

Kesällä luettuja

Syksyn uutuuspino kasvaa hiljalleen, eli polkaistaanpa blogikausi käyntiin kevyesti koontipostauksella. Kuvissa näkyy kirjoja, joita kannattaa kyllä kokeilla. Monenlaisia, hienoja kuvituksia, rohkeita kokeiluita. Ja arkisempaa parhautta.


Heti kärkeen kirja, jota en ole itse lukenut, eli Pate aarresaarella (Timo Parvela, kuv. Pasi Pitkänen, Tammi, 2017, kirjastolaina) mutta jonka halusin heti, kun se ilmestyi luettavaksi. Kirjan kuitenkin on lukenut vain nyt koululaislapseni, joka kertoi minulle, että kirjassa Pate lähtee enonsa kanssa Japaniin etsimään jotain miekkaa. Kertoi loppuratkaisunkin mutta jätetään se paljastamatta. Kuulemma mikään kirjassa ei ollut huonoa, joskaan suurta intoa ei lukija osoittanut, summaan siis että todnäk melko hyvä kirja, jonka haluaisin itsekin joskus lukea, kun vaan ehtisin.
Myös uusi Ella -kirja ja Risto Räppääjä on ilmestynyt, jotka kiinnostaisivat myös mutta aika. Rajallinen. Harry Potter -luku. Ikuinen.


Jenni Erkintalon ja Réka Királyn Talo kulman takana -kirjassa (Etana editions, 2016, kirjastolaina) Eppu muuttaa taloon, missä hänen mummunsa asustaa ja käy tutustumassa sen kaikenkarvaisiin asukkeihin. Ihan hauska idea ja tätä luki mielenkiinnolla. Vaikka lapset totesivat lopuksi, että eihän tässä tapahtunut mitään. Tämä kommentti on nyt tullut monesta kirjasta. Lienee joku kausi.


Parku-Pöllön oma PUM! (Paul Friester, kuv. Philippe Goossens, suom. Tanja Poskela, Lasten Keskus, 2016, kirjastolaina) kertoi pikkupöllöstä, joka vinkuu ilmapallon perään. Huhhuh, jotenkin aika tutun kuuloinen konsepti. Toimi siis hyvin ja lapset sanoivat, että tämä oli kyllä hyvä, voisi olla omanakin. Totta. On niillä hyvä maku.


Satu hammaspeikoista -kirjaa (WSOY, suom. Eeva-Liisa Manner, 1990, kirjastolaina) vähän jännitti lukea noin niinkuin iltasaduksi mutta osoittautuikin, että Thorbjorn Egner oli aikoinaan kirjoittanut tästäkin aiheesta hauskan sadun, jonka äärellä naurettiin kaikki monta kertaa. Peikkojen nimetkin oli hauskoja: Paa ja Möö. Ostaisin omaksi jos sattuis kirpaarilla vastaan. Lapset haluaisi, että lukisimme uudestaan, mutta on vähän pidempi niin ei olla vielä ehditty. Tai jaksettu.


Jos joskus kirjankansi voi olla kutsuva niin se on Pasi Pitkäsen upeasti kuvittamassa ja kirjoittamassa Kadonneiden eläinten saaressa (WSOY, 2017, kirjastolaina). Kuvitustyyli alkaa olla jo meille kaikille tuttu ja sitähän olikin ilo katsella 65 sivun verran. Myös konsepti oli hauska. Tekstiä per sivu oli tosi vähän, mikä teki tekstistä hieman toteavaa mutta oli samalla mahtavaa, kun sai edetä niin paljon kuvan viemänä. Kuitenkin kirja on kokonaisuutena melko pitkä. Tarina on hyvin seikkailullinen ja tapahtumiakin riittää. Sanomakin hyvä. Kyllä me tästä tykättiin, vaikka ehkä hienosäätöä kaipasinkin.


Vihdoin sain minäkin luettua tämän kehutun Inka Nousiaisen ja Satu Konttisen Yökirjan (Tammi, 2015). Kirja on kokonaisuudessaan todella kaunis. Kuvitus hieman erilainen, jotenkin hauras. Nousiaisen teksti kulki suussa kuin huokaus. Tarina oli lapsista taas sellainen, ettei tapahtunut mitään. Ehkä kirja oli enemmänkin sellainen fiilistelevä, hieman melankolinenkin, herkkä. Lähes runollinen.
Unelmoiva. Hirveä ikävä tuli Nousiaisen kirjoitustyyliä, tulisipa pian uusi aikuistenkirja...


Toinen talokirja, talonasukkeihin tutustuen, mutta tarina eteni hauskan loruttelun kautta Sanna Manderin Avain hukassa -kirjassa (S&S, 2017, kirjastolaina). Tämä pitääkin lukea vielä toistamiseen ennen palautusta. On talokirjoista suosikimpini.


Nelli Hietalan ihanan simppeli ja arkinen tarina tytön ja kärpäsen ystävystymisestä. Sari Airolan kuvitus on aivan upea, kuten aina. Sen myönsivät lapsetkin ihan ilman kyselyjä. Lopussa pieni, mielenkiintoinen info kärpäsestä. Ihan loistava kirja, jonka ehdottomasti haluaisin hyllyyni. Ehdotonta arkilukukamaa, josta tulee kaikin puolin hyvä mieli. Kerttu ja kärpänen (Karisto, 2017).


Mulla on tämä Janosch jumittuma. Joku vaan on niissä sellaista, että hykerryttää. Soittajasirkka ja maamyyrä (WSOY, suom. Riitta Mäyrälä, 1985, kirjastolaina) oli taas yksi osoitus tästä mahtavasta huumorintajusta. Sirkka vaan soittelee koko kesän ja syksyn, eikä valmistaudu talveen ollenkaan. Syksyn tullen kaverit ei alakaan kestittää huoletonta elukkaa, mutta lopulta maamyyrä ottaa sirkan kaverikseen ja saa kivan kaverin taloonsa. Kaikki ovat tyytyväisiä. Tarina oli jotenkin niin passeli lomallani, kun mietin tekemisen ja lököttelyn suhdetta. Ihan mahtava.
Lapsistani tässä kirjassa ei tapahtunut yhtään mitään. Kukapa olisi arvannut.


Multakutri ja suon salaisuus -kirjan (WSOY, 2017, kirjastolaina) luimme jo alkulomasta ja siitä syystä en muista ihan tarkasti miten kirjan tarina meni. Muistan kuitenkin ilahtuneeni kirjasta, sen Elina Warstan upeasta kuvituksesta (vähän sarjakuvamainenkin!) ja tyytyneeni Jukka Laajarinteen mukaeltuun tarinaan. Tässä oli vähän jännittävä örkkimönkelö, mutta onneksi se ei ole sitä kuitenkaan.

Olettekos lukeneet näitä kirjoja ja mitä tykkäsitte? Millaisia kirjoja luitte kesällä ja olisiko teillä minulle hyviä suosituksia? 
Syksyn uutuuksien pino on pikkuhiljaa kasvamassa ja kohta päästään niiden kimppuun. Mukana on kirjoja vauvaperheille, runoja, tietokirjoja ja toki tavallisia, huippuja kuvakirjoja. Toivottavasti saatte vinkeistä apua alkavaan syysarkeen! Mukavia lukuhetkiä!


" - Ilmaiseksi! tammikainen huusi.
- Ei asuntoa! Ilmaiseksi! Kaikkea sitä kuulee. Ei Maariaiseni, en pysty auttamaan sinua. Koko kesä pelkkää viulunvingutusta, ja sitten on otsaa tulla pyrkimään toisen siivelle..."

- Janosch: Soittajasirkka ja maamyyrä

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Mitä sä rageet?

How cool is this book? Tosi cool! Nyt nimittäin on Lasten Keskus julkaissut todella hienon nuorten (ja nuorten aikuisten) tietokirjan Mitä sä rageet? (2017, esittelykpl). Anne-Mari Jääskisen kirjoittama ja Sanna Pelliccionin loistavasti kuvittama kirja on täyttä timanttia! En tiedä, mutta lieneekö kyseessä ensimmäinen näin suoraan nuorille tehty tunnekasvatusopus? Ainakin itselleni tämä oli sellainen ja isolla jysäyksellä.


Tunnekasvatus on aikamme sana. Siitä ei "meidän nuoruudessa" puhuttu mutta olen ajatellut, että ehkä tunnekasvatus on aiemmin sisältynyt esimerkiksi uskontojen oppeihin ja sisältöihin. Nykyään sosiaaliset taidot, erilainen viestintä jopa esiintyminen on melko arvostettu asia. Nykynuoria katsoessani saatan usein ihailla heidän itsevarmuuttaan ja ulospäinsuuntautumistaan. Nuoruuteen ja kasvamiseen yleensä liittyyy kuitenkin myös paljon kipukohtia, muuttuvaa kroppaa ja pääkoppaa, ajatusmaailmaa ja hämmennystä. Tunteet ailahtelevat murrosiässä ja tuon ajan tarkoituksena on myös kokea tunteiden aaltoilua ja rajakokemuksia, jotta opimme tuntemaan itsemme- sietämään itsemme erilaiset puolet, moninaiset tunteet ja jopa säätelemään niitä.


Mitä sä rageet antaa loistavasti tietoa nuoren kasvusta ja kehityksestä ja erilaisista tunteista. Jääskisen sanat ovat helppolukuisia ja osuvia. Ne eivät paasaa tai ragee, vaan ovat kirjoitettu nuorten omalla kielellä ja kansantajuisesti. Tietoa on pienissä, täysin sopivissa määrissä, jota koristaa Pelliccionin mielestäni loistavasti osuva kuvitus. Tietoa tasapainottaa myös lukuisat erilaiset rentoutumis- ja tunteiden tunnistus- ja säätelyharjoituksia, jotka painottavat nykyaikaisesti hyväksi havaittuja toimintamalleja, kuten hengitysharjoituksia ja sen säätelyä. Kirja on voimavara- ja ratkaisukeskeinen ja huokuu hyvää mieltä, rauhaa, hyväksyntää ja sydämellistä tsemppausta. Vaikeistakin jutuista selviää! Ihan totta!


Näin heinäkuisena päivänä voisin lupailla Mitä sä rageet kirjalle onnea ja menestystä. Olenpa Lasten Keskuksen somen kautta jopa huomannut, että kirjailijat ovat päässeet esittelemään kirjaa telkkariin ynnä muuta, joten toivottavasti kirjan äärellä oleva pöhinä tarttuu myös sen varsinaiseen kohderyhmään: nuoriin. Ja samalla, kirja on aivan LOISTAVA opus aikuiselle (itselleen oman tunnekasvatuksensa tukena), vanhemmalle (ymmärtämään nuoren ja lapsen normaalia kasvua ja kehitystä) sekä kaikille, jotka toimivat lasten ja nuorten kanssa. Vuoden tietokirja? Hyvin vahvoilla.


Lämmintä kesää kaikille ja rentouttavia joutenolon hetkiä reippaampien puuhien lomassa ja lempeitä hengähdyksiä! Ylen sivuilla oli hyvät vinkit lomalle laskeutumiseen, jonka mukaan se olisikin hyvä aloittaa jo rikkomalla viimeisellä työviikolla piintyneitä rutiineja. Minäkin vietin työtovereitteni kanssa aamuhetkiä kahvipöydän äärellä, mitä en yleensä arjessa koskaan ehdi, istahdin ruokatauolla hyvin mielin hetken pidempään ja teinpä jopa taukojumppaa ja suoristin itseni välillä jumppamatollekin! Rage-kirjasta löysin myös yhden lemppari mielikuvaharjoituksen, jossa aluksi hengitellään ulos stressin aiheet, mitä ahdistuksia, mietinnänaiheita, mielipahaa sattuukin olemaan ja kuvitellaan tuon aate jokaisella uloshengityksellä joksikin väriksi, vaikka ruskeaksi. Pikku hiljaa hengitellessä tuo väri haalenee ja voi alkaa hengitellä sisäänpäin jotakin voimauttavaa väriä, vaikkapa keltaista tai vaaleansinistä, mikä se juuri sinulle sopivalta tuntuu. Ja jokaisella sisäänpäinhengityksellä väriä tulee sisällesi ja ulospäin hengityksellä väri leviää ympäri kroppaasi, ihan sormen ja varpaiden päihin asti. Siinäpä on hyvä nyt olla.

Jään tämän myötä myös blogikesälomalle, joten toivottelen hauskoja lukuhetkiä kaikille ja mukavaa kesää! Tavataan taas elokuussa :)!


"Ajatukset vaikuttavat oloomme ja siksi ne kannattaa valita huolella. Mutta ennen kuin voit valita ajatuksiasi, sinun täytyy tulla niistä tietoiseksi. Se tarkoittaa, että sinun täytyy ensin huomata mitä ajattelet."

- Anne-Mari Jääskinen ja Sanna Pelliccioni: Mitä sä rageet?

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Sirkus Rinkeli 2: Suuri taikajahti

Tiina Konttilan ja Anne Muhosen toinen Sirkus Rinkeli -sarjakuvakirja on ilmestynyt! Näin kesäkeleilläkin on hauskaa istahtaa välillä varjoisampaan paikkaan ja rauhoittaa itsensä vaikkapa kotimaisen sarjakuvan ääreen. Ja hyvänen aika, kotimaista sarjakuvaa lapsille, se on suorastaan sellainen helmi simpukassa, jonka äärelle todellakin kannattaa kerääntyä. Siis hyvin harvinainen.


Suuressa taikajahdissa mennään nopeassa vauhdissa itse asiaan. Sirkukseen tupsahtaa hihittelevä kirjekuori, joka osoittautuu karkaavaksi taiaksi, jonka Pitkämies niminen henkilö on saanut taikakurssiltaan pohdittavaksi. Kummallisia tapahtumia alkaa sattua ja yhtäkkiä sarjakuvan ruskeavalkoinen värikin muuttuu moniväriseksi! Puusta löytyy mummo ja mitä kaikkea. Tarina soljuu hauskalla ja vauhdikkaalla tavalla eteenpäin, kun taikaa metsästetään pitkin kirjan sivuja.


Suuri taikajahti on mukava pieni seikkailu, jossa on mukana lapsille usein toimivaa pieruhuumoria, mutta kohtuullisissa määrin. Aluksi sarjakuvaa lukiessani yritin etsiä hahmojen kuvauksia, mutta kansisivuilta löytyi vain kuvat ja nimet. Tarina polkaistaan siinä määrin vauhtiin (mikä on hyvä), että aluksi olin hieman häkeltynyt mitä siinä tapahtuu, pian kuitenkin minäkin pääsin seikkailun mukaan ja nautiskelin etenevästä tarinasta. Samalla mietin, että kun lapsi tutustuu sarjakuviin ensi kertoja on varmasti tärkeää, että aikuinen on tässäkin ensin apuna, niin ikään opettamassa kuvalukutaitoa, jotta lapsi pysyy tarinan kärryllä. Itsekin luen romaaneja, en sarjiksia, joten huomasin, että kuvalukutaitoni on karissut käyttämättömyyttään.



Suuri hatun nosto Sirkus Rinkelin sarjakuvan tekijöille, sillä on todella mahtava asia, että lasten kotimaista sarjakuvaa tehdään ja vaikka omin voimin! Ja kyllä, Suuren taikajahdin jälkeen jäin vain odottamaan lisää Rinkelin sarjiksia, joita olisin mielellään lukenut vaikka samasta niteestä lisää!

Kotimaista herkkua on ihmetelty ilolla myös Lastenkirjahyllyssä.


"Tuntuuko teistäkin, että tänä aamuna asiat ovat tavallista enemmänkin... kummallisia!"

- Tiina Konttila (tarina) ja Anne Muhonen (kuvitus): Sirkus Rinkeli ja Suuri taikajahti (2017)