torstai 17. marraskuuta 2016

Vaarin saari

Benji Daviesin Toivo ja valas oli viime vuoden lemppari suomennoksia. Siispä hihkaisin innosta, kun huomasin, että Karisto jatkaa Daviesien suomentamista. Ja niitä muuten riittää vieläkin, olen seurannut herraa instagramin kautta! Vaarin saari (2016, suom. Leena Perttula) on aivan yhtä kaunis kirja kuin Toivo ja valas hieman runsaammalla kuvituksella, joskin hieman melankolisemmalla tarinalla.



Lassilla on vaari, jonka luona Lassi käy mielellään. Eräänä päivänä Lassi löytää vaarinsa ullakolta, jossa vaari näyttää Lassille erikoisen oven, joka johtaa suoraan laivaan. Laiva vie vaarin ja Lassin ihastuttavalle saarelle, jonka viidakosta löytyy hieno maja. Saari on suuremmoinen paikka ja niinpä vaari kertookin jäävänsä sinne asumaan. Saari on täynnä ihanasti kuvitettuja eläimiä, joten vaari ei ole siellä yksinäinen, vaikka Lassi niin pelkääkin. Mutta Lassin on palattava.



Tarina on mielestäni hyvin kaunis, satumainen tarina isovanhemman kuolemasta- tai sitten muusta eroamisesta. Se on satumainen, joten se ei ihan täysin alleviivaa tarkoitustaan, mutta näin aikuisena luin sen heti niin. Siksipä se oli minulle myös kaikessa kauneudessaan ja Benji Daviesin äärettömän ihastuttavan tyylikkäässä kokonaisuudessaan myös hieman surullinen. Satu antaa toki toivoa ja painottaa sitä, ettei rakkaus katoa välimatkoistakaan huolimatta. Vaikka Toivo ja valas -kirjassa oli oikeastaan sama idea: ystävästä eroaminen, tuntui tämä minulle melankolisemmalta ja hieman vaikeammalta tarttua iltasatuaikaan uudestaan. Kun taas Toivo ja valas ollaan luettu usein. Taidanpa silti tarttua taas uudestaan, itseäni uhmaten, sillä lapseni tykkäsi kovasti kirjan kuvituksesta ja hauskoista eläimistä ja koki kirjan huomattavasti lämpimämmin kuin minä. Annanpa ehkä tuon asenteen tarttua vähän itseenikin. Kyynelistä huolimatta.


"Lassi halasi vaaria vielä kerran.
Hänen tulisi vaaria kova ikävä."

- Benji Davies: Vaarin saari (Grandad's Island)

4 kommenttia:

  1. On totta, että tässä on aika surumielinen aihe, mutta minä taas pidin Toivo ja valas -kirjaa surullisempana. Se pikkupojan yksinäisyys oli niin riipaisevaa. Tässä oli kaikesta huolimatta valoisampi ote mielestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun kokemus meni just toisin, minusta tämä on jotenkin vielä haikeampi. Kirjan sanoma oli luettavissa monin tavoin ja en oikein tiedä siitä.

      Poista
  2. Kialle jo kommentoinkin, että lainasin tämän kirjan jo etukäteen alkukielellä, kun mun oli niin kaamean vaikea odottaa tämän julkaisua! Meillä sitä luettiin silloin tosi paljon, myös iltasaduksi, vaikka ennakkoon pelkäsin sen olevan ihan liian surullinen lapsille. Lapset sitten kuitenkin lukivat tämän vain ihanana seikkailuna, kertomuksena kivasta paikasta, vaikka itse olin itku kurkussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko ikinä että lapseni kuulivat tässä mitään kuolemaan viittaavaa ihan kymppiälyllä. Heistä parasta oli etsiä kissa!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!