perjantai 5. elokuuta 2016

Paten kalastuskirja

Vai niin, minun pitänee alkaa tunnustaa, että Timo Parvela ei olekaan ihan turha mies kirjoittajaksi. Ja että olen pikkumainen, joka hieman karsastaa suursuosiota saaneita kirjoja! Olemme lukeneet todella vähän Timo Parvelaa, hänen laajasta tuotannostaan huolimatta (tai ehkä juuri siitä) mutta yksi satukirja on ollut luvussa ja jokunen äänikirja lastenhuoneesta kantautuneena. Lapseni tunnistavat Ellan paremmin kuin minä.


Paten kalastuskirja (Tammi, 2016, kirjastolaina) osui silmääni lähinnä äärimmäisen luokseen kutsuvan kantensa vuoksi. Pate -kirjojen loistavasta ja laadukkaasta kuvituksesta vastaa Mörkövahdistakin tuttu Pasi Pitkänen. Kirja on täynnä hyvää, hauskaa ja tasaisella laadulla tehtyä kuvitusta, joka on minulle suuri arvostus lastenkirjoja kohtaan. Kuvitus lähes peittää alleen kirjan tarinan... No mutta ei sentään. Paten kalastuskirja on kokonaisuudessaan huippu kirja!


Ilmeisesti tämä on Pate -sarjan kolmas kirja. Pate matkustaa Norjaan kalalle isänsä, isän kaverin Riston ja jonkun Senjan kanssa. Patea ärsyttää, sillä hänen koiransa joutuu jäämään Senjan vuoksi kotiin. Kalareissussa Pate ja Senja huomaa merkillisiä asioita. Mitäs isät ovatkaan tulleet Norjaan saakka etsimään? Liittyykö se jotenkin kalakirjan viimeisiin puuttuviin sivuihin? Entä kuka on kapteeni Hahab? Oletko kuullut meri...(gulp)...merihirviöistä?


Kirjan kokonaisuus on todella hyvä. Siinä on lyhyet kappaleet, siis oikeasti lyhyet, joita jaksaa alaluokkalainenkin jo lukea. Kuvitus leikkii tekstin kanssa ja antaa lisäinformaatiota, kannustaa lukemaan lisää (ei malttaisi lopettaa...) ja tarina on hyvin humoristinen ja samalla jännittävän mielenkiintoinen. Mietin kyllä onko tarina hieman liian ohueksi jäävä (sivuja kyllä on riittävästi, en sitä) mutta ehkä ei. Se on seikkailumaisuudessaan, selkeydessään just kohderyhmälleen passeli. Voisinpa jopa sanoa, että Timo Parvela ja Pasi Pitkänen on tehnyt tärkeä työn alakoululaisille lukijoille. Toivottavasti nämä kirjat ovat tosissaan tulleet tutuiksi 1-3 -luokkalaisten keskuudessa, ja jos ei, niin opettajat: äkkiä yksi kappale luokan edessä lukemaan ja luultavasti sitten alkaakin jo oma lukeminen kiinnostaa...!


Mahtavaa! Lisää Pateja! (Kuunneltiinkin jo Paten jalkapallokirja kesälomalla äänikirjana, mutta pitää se vielä lukeakin!)


"- Kuka tämän kirjan on sitten kirjoittanut, jos kukaan ei ollut vielä sntynyt? minä ihmettelin.
- Kyllä joku oli, mutta nykyään elossa oleva ei ollut syntynyt silloin, kun tämä kirja kirjoitettiin.
Minä en ollut ihan varma siitä, mitä Senja tarkoitti. Oliko kirjan siis kirjoittanut joku kuollut? Pakko myöntää, että kuolleeksi sillä oli siinä tapauksessa kyllä ihan hyvä käsiala."

- Parvela, Pitkänen: Paten kalastuskirja

2 kommenttia:

  1. Eskarilaiseni sai tämän kirjan juuri syntymäpäivälahjaksi, odottaa siis hyllyssä vielä vuoroaan. Meillekin Timo Parvelan tuotanto on jäänyt vieraaksi, tosin yhdessä vaiheessa kestolainasimme kaikki Annat ja Antit. Tulen varmasti ohjaamaan lapset sitten aikanaan itse Paten ja Ellan pariin, mutta itse karsastan sitoutumista (itselleni) uusiin pitkiin kirjasarjoihin. Nimimerkillä taas uusin Risto Räppääjä menossa. :) (Tosin voihan olla, että kohta meillä on Pate-maraton päällä...)

    J.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilen, että Pate-villitys voi iskeä... Sillä tämä oli kyllä hyvä! Oikeasti! (Niitä on vaan kolme- minäkään en halua lukea vaan yhtä kirjasarjaa...!)
      Tämän kannustamana uskalsin pyytää uutta Ellaakin esittelyyn ja sepä kopsahti tänään, kera uuden Räppääjän! Että samoissa mennään taas :)))!

      (Eskarilainen <3!! Ihanaa eskavuotta!)

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!