keskiviikko 3. elokuuta 2016

Iskä ja Danny maailmanmestari

Roald Dahl kuumeemme sai kesän aikana helpotusta Iskä ja Danny maailmanmestari -kirjasta (Art House, suom. Päivi Heininen, 1999, kirjastolaina). Kirjassa Danny ja iskä asustavat vanhassa kulahtaneessa asuntoautossa kahdestaan, koska Dannyn äiti on kuollut. Samalla he pyörittävät pientä bensa-asemaa.


Pian paljastuukin, että Dannyn isällä on hurja salaisuus. Tai toisaalta, se ei ole sinänsä Dannylle suuri ihme, että isä osaa yllättää, sillä Danny on täysin sitä mieltä, että hänen isänsä on hauskin isä mitä maailma kantaa. Ja kerta toisensa jälkeen iskän tarinat ovat Dannyn suurin viihdyke. Mutta käy ilmi, että iskä onkin salametsästäjä... Ja ihan koukussa tuohon asiaan.


Kirja on tosi hauska ja koukuttava, kuten lähes kaikki lukemamme Dahlit. Toki se on ylistys isyydelle, vanhemmuudelle, hyvälle vanhempi-lapsi vuorovaikutussuhteelle. Ja samalla se käsittelee isompia asioita, kuten ahneus, johon myös Dannyn isä lopulta kaikessa "hyvismäisyydessään" syyllistyy. Ja mehän tiedetään millainen loppu sellaisella on.


Tarinassa on pilkettä silmäkulmassa ja kokonaisuus niin hyväntuulinen. Nämä kirjat haluaisin kaikki omistaa ja ne tulisivat olemaan kirjahyllyssäni vielä siinäkin vaiheessa, kun lapseni eivät asuisi kotona. Dahlin kirjoissa on jotakin sellaista yleistä tarinataituruutta, josta aikuisenkin on hyvä ottaa ajatuksenpoikasta.

Eikös muuten Walliamsillakin ole näitä ihmissuhde-ylistysteemoja kirjoissaan? Dahlin jalanjäljillä...


"'Hmm', hän sanoi. 'Taidat olla vielä vähän liian nuori kuljeskelemaan metsällä pimeässä. En haluaisi että sinun takalistosi pippuroidaan hauleilla ihan vielä.'"

- Dahl, Blake: Iskä ja Danny maailmanmestari

2 kommenttia:

  1. Hei! Minkä ikäisille suosittelisit tätä kirjaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varon antamasta ikäsuosituksia, koska lapset kehittyvät niin omaan aikaansa ja kukin omaa oman suhtautumistapansa myös kirjoihin. Mutta jos varman päälle heitetään niin kouluikäiselle. Kokeilisin mieluusti tätä esim. kolmasluokkalaisten poikien kanssa.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!