maanantai 20. kesäkuuta 2016

Uusia kirjoja vauvoille ja taaperoille!

Sain yllärinä pahvisia ensikirjoja kokeiluun (Oppi & Ilo, 2016) ja pyydettynä Nina Pirhosen Brum brumin (Otava, 2016). Olen vauvakirjojen fanittaja. Ja vieläkin, vaikka vauvatkirjat alkavat pikku hiljaa olla melko so last season lapsilleni, tsekkaan säännöllisesti vauvakirjat kirjastosta ja otan esittelyyn jos jotain superhyvää näkyy tai on tulossa. Vauvakirjojen ensikirjoja, ja varsinkin varsin vanhaa tekstiäni Vauvojen top -kirjoista, käydään katsomassa varsin usein. Eli oikeasti vauvakirjojen ostajat todella haluavat myös miettiä mitä vauvoilleen tarjoavat!

Mutta harvoin vauvakirjatarjonnassa tulee vastaan mitään maata kaatavaa. Joskin tulevan syksyn tarjonnassa on minulla aika napakka katse yhteen tulokkaaseen...Tässäpä kolme uutta vauvakirjaa, joita olemme viime aikoina lukeneet.






Kurkkaa! -kirjasarjan kirjat Lemmikit ja Kulkuneuvot pysyttelevät yksinkertaisessa, perusformaatissaan edellisten kirjojen lailla. Mukana on myös liikuteltavia osia, jotka on toki hauskoja, kun pikkusormet alkavat totella aivojen käskyjä! Lemmikit -kirjat on minusta melko simppeli toteutus, josta ei ole kyllä paljoakaan sanottavaa, näitähän nämä vauvakirjat usein ovat. Kulkuneuvot -kirja taas on hieman runsaampi kuvituksinen (mikä ei tietysti ole usein hyvästä vauvakirjoissa) sekä koska vielä tuoreessa muistissani on millaista oli elää pienen autoihmisen kanssa, niin tämä kirja on varmasti tosi hyvä muillekin sellaisille. Siis, jotka sanoo brmm brmm lähes ensisanoikseen.





Brum brum sanoo myös Nina Pirhosen kirja, joka on ohutpahvinen, sileäsivuinen, mutta ei siis niin kestomallinen kuin ylemmät perinteisemmät paksut vauvapahvikirjat. Pirhosen kirjat ovat olleet mieleeni myös tarinallisina lastenkuvakirjoina, joten odotin ehkä tähänkin hieman enemmän jotakin hauskaa yksittäisten autokuvien teksteihin. Kuvitushan on tosi kaunis, seinäkelpoinen, tyylitajuisen vanhemman valinta ja värikkyydessään ihana ilopilleri. Kuvien tekstit ovat mielestäni vähän vaikeita vauva/taaperokorvalle, mutta mikäpä minä olen sitä sanomaan, olenhan keski-ikäinen akkeli: "Bobo-norsu siirtää trukilla kirjalaatikoita kirjapainosta rekkaan.". No, laajentavat ainakin sanavarastoa! Ihana kirja, jonka olisin taatusti lapsilleni aikoinaan hankkinut.


"Reiska-karhu nostaa norturilla
mutterilaatikoita laivan kyytiin."

- Nina Pirhonen: Brum brum

4 kommenttia:

  1. Mahtavaa, että nostat näitä vauva- ja taaperokirjoja esille, vaikka lapsesi eivät olekaan enää niiden kohderyhmää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauvakirjoista se kaikki lähtee <3! Jospa sinä pian alat esitellä näitä (puolestani)...?! :)
      Suurkiitos tsemistä, tuntui hyvälle :)!

      Poista
  2. Ehdottomasti vauvakirjoja! Tykkään ostaa kirjoja lahjaksi ja täältä saa mahtavia ideoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuriitos H! Yritän nostaa vauvakirjoja aika ajoin esiin, kiitos kannustuksestasi :)!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!