sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Lukupassista motivaatiota vai toisinpäin?

Kouluissahan on kaikennäköisiä lukupasseja ja stipendejä käytössä- motivaattoreina lukemiseen. Niinpä minäkin, pelkkää viiraustani, tein lukupassin ja sanoin, että viis kirjaa, viis leimaa ja saat tuon kaapissa pyörineen lahjavaralegopaketn itsellesi. Meni 24 tuntia ja jätkä oli kokoamassa.


Siinä sitten mietin, että mitähän tuli opetettua. Että lukemalla saat aina legoja? Ei, sen sanoin jo aluksi valmiiksi. Nitistinkö synnynnäisen motivaation kirjoihin? Oliko sitä? Apua? En tiedä.

No mutta uskotaanpa viisaampia. Lukemisen palkitseminen konkreettisella merkinnällä on ihan yleisesti hyväksytty opetus- ja kuntoutustapa (legoja en ole kuullut käytettävän). Joten äitipisteet jäi ja jätkä luki viisi kirjaa, ihan itse, alusta loppuun saakka.


Erottuivatko jyvät akanoista tällä maratonilla? Kyllä. Selvästi erottui. Luku oli selvästi mukavinta, kun kirjan tarina oli oikeasti hauska ja hyvä, ja kuvitus vetävä. Rose Impeyn ja Nathan Reedin Piraatti-Pete sarjassa (hirmuiset merirosvot, oma hylly ja pullopostin arvoitus, kirjastosta, Kustannus-Mäkelä, 2010, suom. Terhi Leskinen) on loistava kuvitus, joskin tarinat tuntuivat pikkuisen väkisin väännetyiltä. Siis ihan jees kirjoja.


Smriti Prasadam-Halls ja Ian Smithin Ritari Nestorin tarinat (2014, Kustannus-Mäkelä, oma hylly, suom. Terhi Leskinen) sisälsi jo pikkuisen pidemmän tarinan (Sininen banaani) mutta tarina oli ihan mukava siitä, kuinka kuninkaallinen perhe sai Nestorin lisäksi muuta murehdittavaa, kun perheeseen tulee lohikäärme (pitäiskö uhmaikäisen vanhemman ottaa siis koira?). Kuvitus on oikein hyvä ja kiinnostava ja sitä on mukavasti kuvien joukossa ja sitä täydentäen. Siitä lähes täydet pisteet.


Peetu sirkuksessa (Elizabeth Dale, Vicki Gausden, Kustannus-Mäkelä, oma hylly, 2015, suom. Terhi Leskinen) on taas lempeämmin kirjoitettu ja kuvitettu kirja, hieman hitaalla temmolla. Sen tyylisestä pitävälle oikein mukava, mutta me olisimme toivoneet vähän enemmän vauhtia. Kirja jakautuu kolmeen tavutettuun tarinaan (Vihreä banaani).


Ja selvän voiton vei: Samun salainen ystävä (Elizabeth Dale, Steven Wood, Kustannus-Mäkelä, oma hylly, 2013, suom. Terhi Leskinen), jossa oli jopa minua kiinnostava ja hauskuuttava tarina, kun Samun taskusta löytyy avaruusolento Sippo (loistava nimi!) joka on kuvituksessakin niin söpö ja hassun näköinen, että hihityttää! Kolme just sopivan lyhyttä tarinaa, jotka oikeasti etenevät hyvässä rytmissä eteenpäin ja pitää lukijan mielenkiinnon yllä. Sel-vä voit-ta-ja!


"Sit-ten se hyp-pä-si jää-te-löön.
Se o-li vir-he!"

- Dale, Wood: Samun salainen ystävä

12 kommenttia:

  1. Tässä nyt asia, jota minä en purematta niele:) Minua yritettiin lapsena oikein estää lukemasta, sillä opin lukemaan tuosta vain 4-vuotiaana. Sitten aloin lukea muutakin kuin lastenkirjoja eli mikään ei riittänyt. Lopulta äiti kätki osan perheemme kirjoista, etten saisi liian aikaisin lukea aikuisten kirjoja. Siitä ikeestä pääsin, kun sain kirjastokortin. Mutta kotonamme luettiin. Näin ja elin lukemista.

    Esikoista en ikinä patistanut lukemaan. Hän vain eli perheessä, jossa luettiin, mihin asiaan uskon sitten ehkä liikaakin kuopuksen kohdalla. En tajunnut, että jokailtaiset yhteisluvut riittäisivät ja veisivät samaan kuin esikoisella, sillä maailman oli tullut uusi elementti: Kaikki virtuaalinen, joka kiinnosti kuopustamme paljon enemmän. Muistan hänen kohdaltaan ennen lukiota vain muutamia kirjailijoita ja/tai sarjoka, jotka hän luki kaikki, sillä myös elokuvahullluus, joka asuu minussakin vei myös aikansa. Jossain vaiheessa sorruin tyrkyttämään lukemista lahjomisen kautta ja silloin se tyssäsi tyystin. Vetäydyin nolona. No, onneksi hän nyt sentään on toipunut ja lukee paljon AMMATTIkirjallisuutta ja gradun teko on alkamassa.

    Minä olen lukneut taas, että älä ikinä ja millään tavoin tyrkytä lukemista! Kuopuksen kummitäti on opettaja ja hän sanoo, että uhkasu, kiristys ja lahojnta sovipvat moneen, mutta ne eivät tee himolukijaa.

    Iloinen silti, että se toimii teillä<3 Perheet ja lapset ovat ennen kaikkea erilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on musta jännä juttu. Meillä passi oli vähän niin kuin yhteinen hassuttelu. Seuraan mielenkiinnolla tuleeko koulusta sitten passeja. Se vaan on myös niin, ettei kaikki niin intaudu kirjoista ja tuo oli hyvä pointti, että nykyään kirjalla on kovat kilpailijat! Mutta tuo mallitus on ilmeisesti ihan tutkitusti tärkeää lapsen lukemiseen
      muttei sekään aina riitä innoittajaksi...
      Mukavia kesälukuhetkiä Leena <3! Ja suurkiitos kommentistasi!

      Poista
    2. Minä en itse ole lanseerannut luokassa passia käyttöön, mutta käytän kyllä opetusmenetelmää, jossa oppilaat lukevat paljon kirjoja. Kahdella luokalla olen kokeillut, ja ensimmäisen kohdalla lukuinto tuntui tarttuvat itsestään useampiin oppilaisiin kuin jälkimmäisessä. Eräs fiksu kollegani, joka on ko. menetlmän innokas puolestapuhuja ja kehittäjä, sanoi myös fiksusti, että aina kirjojen lukemiseen ei ole hyvä liittää tehtävää. Meillä opettajilla tuntuu näet olevan tarve kontrolloida lasten lukemista jollain tavalla, ja siihen esim. lukudiplomit. on suunniteltu. Olen siis yrittänyt tarjota oppilaille lukemista ihan sen itsensä (ja lukutaidon kartoittamisen) takia! Tämä kommenttini meni kyllä nyt vähän jo ohi postauksesi aiheesta...

      Minusta lahjonta on kyllä ihan jees-keino, jos se tuottaa haluttuja tuloksia, mutta jos päinvastoin, on hyvä osata perääntyä - kuten Leena tekikin. Uhkailu- ja kiristislinjalle kukaan tuskin lähtee!

      Poista
    3. En ole ihan varma lukupassista...
      Esikoinen on lukenut ja lukee joka tapauksessa, numero kakkonen samoin, mutta ei ehkä aivan yhtä laajalla skaalalla ja yhtä paljon, nuorimmainen ei lue. Kun ei niin ei.

      Kaikki ovat jossain alaluokilla varsinkin kesäaikaan iloisesti aloittaneet lukupassikamppiksissa mukana, ja jokikinen on niissä hyytynyt - eri syistä tosin. Vanhin ei jaksanut kirjata muistiin kaikkea lukemansa, keskimmäistä moiset pakot ahdistivat ja nuorimmainen ei lue :)

      Nuorimmainen tarvitsisi kaikkein eniten lukemista - ja juuri siitä syystä, miksi arvelen hänen sitä karttelevan: lukutaito voisi olla parempikin. Hänen on vaikea löytää mieluisaa luettavaa, mutta innostuessaan ei malta hän(kään) laskea kirjaa käsistään.
      Varhaismurkulle lukemattomuus on myös ilmiselvästi kapinakeino muun perheen tapoja vastaan :)
      Mutta hänelle erityisesti kaipaisin jotain motivaattoria...!

      Poista
    4. Minusta on ihan luonnollista, että myös lukeminen tuodaan lapsen maailmaan erilaisin houkuttimin, kuten urheilu, matematiikka, musiikki, ruuanlaitto jne. En ole huomannut, että lukupassiin ja diplomeihin sisältyisi mitään uhkailua. Jos joku ei innostu lukemaan, niin hän jättää passin tyhjäksi. Hänen kiinnostuksensa saattaa kohdistua johonkin muuhun, esim. musiikkiin ja tanssiin, joiden suosio on noussut varhaisnuorten keskuudessa. Monet pikkupojat räppäävät ja harrastavat streetdancea.

      On lapsia, jotka eivät keksi lukemista itse, jos perheessä ei ole kirjoja, kuten eivät ruuanlaittoakaan, jos lämmitetään vain mikoroaterioita kullekin eri aikaan. Ei hyviin asioihin johdattelu voi olla vahingollista.

      Ennen lukeminen oli se helpoin viihde ja ainoakin. Omien poikien lapsuudessa oli jo jotain tietokonepelejä, mutta ei niistä ollut silloin vielä kilpailemaan kirjojen kanssa. Ymmärrän hyvin, että nyt lapset pitävät kirjan maailman kautta saatavaa nautintoa työläämpänä, varsinkin silloin kun tekninen lukutaito on vielä hidas.

      Poista
    5. Kia: hauska kuulla, että sinun opetuksesi sisältää paljon lukemista yleisesti, myös tapasi yhdistellä kirjoja opetukseen on ihailtavaa.
      Minua joskus mietityttää sekin, että passissa on joskus ilm myös sääntöjä, että pitää olla erilaisia. Onko ideana siis opettaa eri tekstien ymmärrystä/ käsittelyä, eikä ruokkia lukemisen intoa esim jos on hurahtanut just johonkin sarjaan... En tiedä.

      Marika: varhaismurkku on varmasti niin vaikea ulkoa motivoituva, että siinä on vain tarjonta oltava valtava...? Tai toivoa kohdalle osuvaa Potteri-ilmiötä!

      Marjatta: kyllä, jos mekaaninen lukutaito on hidas ja työläs, on lukunautinto varmasti vaikeampi saada. Se erilaisten asioiden tarjolla olo on minustakin tärkeää ja itse lisään kirjojen rinnalle mielelläni myös sen musiikin, kuvataiteen, liikunnan eri muodot.. Ihminen on monitasoinen eläin!

      Poista
  2. Meilläkin tykättiin tuosta Samun salainen ystävä -kirjasta kovasti. Itsekin olen pähkäillyt, mikä olisi paras tapa innostaa lapsia lukemaan. Olemme tehneet yhdessä lukudiplomin ja se oli mukavaa puuhaa. Nykyään lasta motivoi jo se, että voi valvoa hieman pidempään lueskellen.

    Blogissani on sinulle tunnustus. Käyhän nappaamassa se mukaasi, jos siltä tuntuu. :) Tunnustus löytyy täältä: http://pihinnaisenelamaa.blogspot.fi/2016/06/tunnustus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samu -kirja oli selvästikin hyvä kirja!!
      Hyvä että teillä diplomi ja nykyään laajentuneet edut toimii motivoivina :). Minäkin aina sanon, että sen verran saa vielä valvoa, että omassa sängyssä "lukea". Kuuntelevat vaan usein äänikirjaa(kin).
      Oi kiitos kovasti tunnustuksesta! Olen huono bloggaaja niihin vastaamaan mutta jokainen muistaminen noiden kautta lämmittää aina tosi paljon ja arvostan niitä kovasti :)!

      Poista
  3. Meillä sekä poika että miniä ovat opettajina toimiessaan kokeneet nämä lukupassit hyvin motivoivina. Lapsenlapset ovat myös esitelleet meille listojaan. Tuusulassa lukupassimetodiin kuului vielä esitelmien pito jo hyvin pienillä, olikohan kakkosluokalla ekakerran, siis hyvin ohjatusti ja ikäkauteen sopivasti. Olivat tosi innostuneita niistäkin. Minun lahjaksi antamasta Timi Möhläristä oli rakentunut kiva esitys hellyttävien havaintomateriaalien kera.

    Myös kirjavinkkarit on hieno motivointikeino. Olin seuraamassa omalla työpaikalla yläluokilla, kun vinkkarina toimiva Kouvolan teatterin näyttelijä (paras valinta vinkkariksi!) esitteli eli näytteli kirjan jättäen sen kutkuttavaan kohtaan. Sitten pieni hiljaisuus ja tiedotus:"Kuule, tämä löytyy kirjastosta!" Minäkin olin ihan valmis lukemaan ko nuortenkirjan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä otankin tämän vinkkarin tehtävän, kun lapsenlapsia tulee heinäkuussa meille lomille. Ei mitään pitkiä lukusessioita enää, vaan pieni alku vain houkutteeksi.

      Teini-ikäiset vanhemman pojan lapset ovat lukutoukkia, heitä ei enää tarvitse houkutella, mutta keskimmäisen 6- ja 8-vuotiaat elävät enemmän lautapelien ja tietokonepelien maailmassa. Hyvää ja kehittävää sekin on, mutta jättää minut ulkopuolelle. Ne heidän lautapelinsä ovat niin vaikeitakin, isänsä on oikein harrastaja ja on valmentanut pojista kavereita itselleen, etten jaksa perehtyä kuin joihinkin helpompiin.

      Nuoremman pojan perheeseen syntyy syksyllä vauva, ja hänelle olen jo ostanut ensimmäiset kirjat, varmaan jotkut niistä sinun täällä blogissa esittelemiäsi. Voi miten suloisia nuo ensikirjat nykyään ovatkaan! Tuskin maltan odottaa, että pienet kädet kokeilevat kirjan pintoja, pehmeitä, ritiseviä jne.

      Poista
    2. Vinkkarit ovat mahtavia! Meidän krijastossamme on todella osaava ja asiantunteva lastenosastonhoitaja (mikä on se oikea ammattinimike?), ja hänen vinkkinsä sai oman luokkani kuuntelemaan aivan hiiren hiljaa. Hän kertoi kirjoista niin elävästi ja koukuttavasti, että useampi lainasi hänen vinkkaamiaan kirjoja!

      Poista
    3. Näyttelijä kirjavinkkarina kuulostaa mahtavalta :D!
      Ja totta tosiaan Marjatta, nykyaikaisissa vauvakirjoissa on niin ihastuttavia kuvia, värejä ja kaikkea mielenkiintoista, että niitä on ilo katsella vauvojen kanssa <3! Ihania luku- ja vinkkaushetkiä sinulle kesälle!

      Kiitos valtavasti runsaasta keskustelusta! Kannatti taas uskaltaa ihmetellä höperyyksiään täällä saakka :)! Seuratkaa seuraava kirjavinkkaus vielä blogistanikin, poikkeuksellinen löytö... Sitten vetäydynkin kesätauolle mutta tällaisten keskustelujen jälkeen palaan ilolla loppukesästä takaisin <3!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!