lauantai 5. maaliskuuta 2016

Kaksi uutta puuhakorttipakkaa

Saimme ennakkokokeiluun Oppi & ilon kaksi uutta puuhakorttipakkaa, jotka ilmestyvät nyt maaliskuun alussa. Näitä korttipakkoja on ilmestynyt jo tosi paljon ja huomasin, että kun katselin kortteja kirjakaupan alessa, meinasi ihan pyörryttää, että mitä oikein valitsisin. Mutta itse asiassa ostinkin yhden Oppi & ilon tehtäväkirjan, josta ja jonka teemasta ehkä vielä kevään aikana enemmän...



Eläimellistä menoa pakkaa olemme käyttäneet nyt selvästi vähiten, koska se on pikkuisen isommille lapsille suunnattu. Pakka sisältää erilaisia kynätehtäviä eläimiin, ötököihin ja luontoon liittyen. Nämä kortithan täytetään tussilla (joka tulee paketin mukana), joka pyyhkiytyy ihan talouspaperilla pyyhittäessä, eli tehtäviä voi tehdä useampaan kertaan. Eläimellista menoa -kortit on merkitty 7-10 -vuotiaille ja osa tehtävistä vaatii jo pään vaivaa. Kortit ovat selkeämmin opetuksellisia, joten nämä itse asiassa voisivat käydä myös luokkapuuhiin ylimääräisiksi välipaloiksi innokkaille oppilaille? Mutta myös metsämökille sadepäivän varaksi, kuten meidän tapauksessa.



Hissun kissun -korttisarja on taas pienemmille 3-4 -vuotiaille suunnatut ensipuuhakortit. Etsitään kaksi samanlaista, kuljetaan viivaa, tehdään pikkulaskuja, ryhmitellään tavaroita, opetellaan käsitteitä ja mukana on pieniä päätteytehtäviä. Oikein mukavia juttuja kotipuuhailuun ihan noin vain tehtäväksi, eikä tarvitse vanhemman itse vaivata päätään mihin kaikkeen olisi hyvä ja hyödyllistä jo tuossa iässä pikkuhiljaa tutustua. Tätä korttisarjaa suosittelisin kyllä mielelläni arkiseen kotipuuhailuun, vaikka ruuanlaiton lomassa tehtäviksi!


"Ongella. Mikä ei kuulu joukkoon? Ympyröi."

- Oppi & ilo: Hissun kissun, ensimmäiset puuhakorttini

7 kommenttia:

  1. Ooh pitääpä tuo Hissun Kissun käydä ostamassa! Juurikin olen miettinyt, että mitä tämän kolme vuotiaan kanssa pitäisi opetella. Onpa kivaa, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Nämä oli kivoja jos vaan kynähommat kiinnostaa :) - ja niiden inspikseksi? Luin juuri eilen monta kivaa opettavaista kirjaa Scarrylta, Pupelta, Lucy Cousinsilta. Eli suosittelen ostamaan myös jonkun mukavalla kuvituksella olevan perus"opetus"kirjan, jossa opetellaan värejä, muotoja, lukuja 1-5/10, käsitteitä, sanastoa... Ne on tosi hyviä jo just kolmeveelle :))! Ja sit ne vauvakirjat, joissa on samoja juttuja: nyt vielä uusintakäyttöön <3!

      Poista
    2. Pupelta oli tietenkin Eric Hilliltä XD!!

      Poista
    3. Pitääpä katsoa niitä samalla :) Meillä on Puppe luukkukirja, missä opetellaan numeroita ja se on kyllä suosittu.

      Poista
    4. Mieleisellä kuvituksella varustettu kirja tekee minusta oppimisen paljon kivemmaksi :). Vaikka tokihan niitä juttuja voi tehdä ihan arjen lomassakin mutta meikämamma nojaa aina noihin kirjoihinkin, niin eipä tarvii keksiä kaikessa pyörää uudestaan :)!

      Poista
  2. Meilläkin nämä Oppi&Ilon puuhakortit ovat olleet suosittuja, joskin noista Hissun kissun -korteista on vähän liian vähän haastetta 4 1/2 -vuotiaalle. Pitänee mennä hankkimaan jotkut uudet. Vieläköhän Suomalaisessa on nämä Oppi&Ilot tarjouksessa?

    Yksi tosi suosittu kynäharjoituskirja on meillä ollut Muumiteemainen Kurvaillen ja kaarrellen -kirja, jossa on myös pyyhittävät sivut. Pikkuveli peri sen juuri isosiskolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haasteet ovat niin yksilöllisiä. Jos kynähommat eivät ole niin helppoja niin mielestäni kortit sopivat vielä kivasti vanhemmallekin.
      Nyt en ole käynyt viikkoihin Suomalaisessa, joten en osaa vastata :).
      Minä ostin vasta Tatu ja Patu -pelin, jossa on myös pyyhittävät tussit, tosi kiva peli!
      Kiitos kommentista!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!