sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Tämä vai tuo? Matkakuumetta

Luin Eppu Nuotion ja Aino Louhen Tämä vai tuo? -kirjasarjan ensimmäisen viime vuoden puolella. Koska ykkösosa ei täysin napannut kohdallani, halusin ehdottomasti haastaa itseni lukemaan tämän kirjasarjan toisen osan Tämä vai tuo? Matkakuumetta (Bazar, 2016, kirjastolaina). Ja onneksi tein niin, sillä yllätyksekseni tykkäsin tästä kirjasta niin paljon, että voisin ostaa sen omakseni!


Tässä kirjassa Fiinu suunnittelee lomamatkaa äitinsä kanssa. He heilauttavat karttapallon vauhtiin ja tökkäävät sormensa kahteen kohteeseen. Näin kirjassa päästään mielikuvituksen kautta tutustumaan eri maita ja kohteita. Käydään Islannissa, Japanissa, Saksassa ja lopuksi vielä telttaretkellä.



Tällä kertaa Eppu Nuotion tarina kolahtaa minulle miellyttävänä, lähes ihastuttavana. Se on hyväntuulinen ja siinä on joku kiva ripaus hyvää huumoria, kuten se, että Berliinissä Fiinu haluaa olla vapaana juokseva koira. Tarinan ja kuvan suhde on myös oikein hauska ja mielenkiintoinen. Samalla kun perhe pohtii matkakohdettaan alkaa kuva ja jopa arki muuttua kohdemaan mukaiseksi. Seinälle ilmestyy Totoro-taulu Japanista puhuttaessa ja ruuaksi on sushia. Loistavasti keksitty!



Myös kuvitus saa minut hymyilemään. Lienenkö nyt siihen tottunut? Vai onko tässä jotenkin vielä rohkeampi ja varmempi ote? Kuvituksen yksi kuva sai minut hyrisemään, se on tuo kylpykuva yllä. Kirjan kuvitus on katsojaansa kutkutteleva, se jättää vinkkejä, se yhdistelee mielikuvia. Se luo tunnelmaa kirjan kutsuun mielikuvien maailmaan.



Jossakin on joskus lukenut, että tärkeintä lomailussa on se odottelu ja varmaankin myös sen suunnittelu. Suunnittelu piristää arkea ihanasti, kun voi miettiä mitäs kivoja juttuja sitä lomalla voitaisiinkaan yhdessä tehdä. Mitähän te teette hiihtolomalla? Minä haaveilisin pitkistä (aurinkoisista) ulkoilupäivistä, luistelusta, hiihdosta, pulkkamäestä, potkukelkkailusta, uimahalliretkestä, makkaran paistosta nuotiolla... ja lopulta kirjojen lukemisesta takkatulen äärellä mökkimiljöössä! Valitsen tämän!


"Hotellissa on amme ja ravintola,
mutta teltassa on makuupussi ja eväät.
Äiti nostaa Fiinun syliinsä ja Fiinu
kuiskaa jotain äidin korvaan."

- Eppu Nuotio ja Aino Louhi: Tämä vai tuo? Matkakuumetta

4 kommenttia:

  1. Mä väsähdin ykkösosan valintojen kanssa, mutta tykkäsin tästä enemmän minäkin. Mä lämpesin ennen kaikkea äiti-tytär-suhteesta ja kuvien perhearjesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minäkin valitsisin tämän! Hauska kulla, että verrattaessa sinäkin koit tämän mielekkäämmäksi. Tässä oli kyllä kiva tunnelma juuri perheen leppoisan olon vuoksi. Varmaan semmoinen perusturvallinen olo pitääkin olla, että pääsee mielikuvituksen siivet noin ihanasti lentoon niinkuin tällä kaksikolla :)!

      Poista
  2. Oli kiva lukea arviosi tästä. Minä pidin suuresta osasta tämän kirjan kuvituksia, mutta ne eivät olleet kaikki mielestäni aivan samantasoisia. Osa oli todella viehättäviä kuten esimerkiksi kirsikankukkapuukuva, mutta ensimmäisen sivun kuva fiinun saksina liikkuvista jaloista on jotenkin aivan eri sarjaa. Louhi kätkee kuviinsa mahtavan paljon yksityiskohtia ja tarina elää vahvasti myös kuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Minä kyllä tykkäsin siitä aloituskuvastakin kun se jotenkin oli semmoinen rauhallinen, vähän niinkuin nollaus, että aletaanpa katsella millainen tarina tämä on! Se oli jännä kokemus. Mukava, että julkaistaan monenlaisia kotimaisia kirjoja eikä vain luottosarjoja.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!