torstai 18. helmikuuta 2016

Oppiminen on hauskaa!

Vai onko? Oppiminen on ainakin murroksessa, jota mielenkiinnolla itsekin seurailen. Oma esikoiseni on nyt virallisesti ensi syksyn koululainen ja jestas sentään, se on jotain se pojat! On mielenkiintoista päästä seuraamaan millä tavoin oppiminen on muuttunut omista kouluajoistani, vai onko? Oppimisen hauskuudesta on ainakin ollut viime aikoina puhetta ja väitetäänpä jopa, ettei tietoa sittenkään kannata kaataa, vaan kuuluisalla motivaatiolla on oma osansa pelissä. Mutta miten ne motivaatiot kohtaavat toisensa, kun niitä sattuu olemaan 24 ja opettajalla vielä ehkä omansa?


Brigitte Weninger ja Eva Tharlet ovat lastenkirjatekijöiden vahvaa kaartia. Kevätkatalogia katsellessani tunnustan ottaneeni tämän kirjan esilukuun vain sen aiheen vuoksi, hieman epäileväisesti. Kirjassa Hemmo hiiri osaa lukea ja kirjoittaa ja alkaa näin opettaa myös muille metsän eläimille kirjaimia. Pikku hiljaa jokaisen metsän omat taidot jalostuvat opettajatasolle (sanottaisiinko nykyaikaisesti niin, että he löytävät potentiaalinsa!) ja näin ollen kaikilla on jotain annettavaa toisilleen.



Ilmeisen hyvä kirja siis uuden opsin mallisesti. Yhdessä oppiminen on hauskaa ja kaikilla on oma merkityksensä porukassa. Mutta mikä tässä kirjassa sitten mättää? No, luettaessa kirjasta kuultaa liikaa tämä opettavaisuus läpi, jopa suoranainen alleviivaus, vähempikin olisi mielestäni riittänyt. Tarina on meille ihan liian seesteinen (eikä yksi PEPPU -sana sitä paljon pelasta), eikä siis yhtään hauska! Lapseni pyörivät sängyissään (tuskastuneena? vai oliko se äiti?), kun yritin lukea tätä mahdollisemman kiinnostavasti ja silleen että olisi haus-kaa. No ei kyllä oikein ollut. Jotenkin jäi teennäinen olo koko kirjasta, vaikka kuvatkin olivat ihan söpöjä ja kivoja.


Kirja pääsee siis sinne minne se kuuluukin, opetuskirjaksi. Sillä siihen kirja on varmasti ihan ok kirja. Esimerkiksi lasten ryhmälle luettavaksi jos halutaan ottaa keskusteluun oppiminen noin niin kuin ylipääään esille. Voisiko kirja opettaa myös ryhmätyöskentelyyn, uuteen yhteisölliseen oppimiseen? Opettajana kokeilisin.


"'Minäpä tiedän, miten kaisloista tehdään paperia', Maikki hihkaisee.
'Mutta siinä tarvitsen kaikkien apua.'
'Siinä tapauksessa nimitämme Maikin kuvisopettajaksi'. Hemmo julistaa.
'Ja siinä sivussa voimme harjoitella yhteisviserrystä!'"

- Weninger ja Tharlet: Oppiminen on hauskaa!

6 kommenttia:

  1. Vaikuttaa kivalta kirjalta varhaiskasvatuksen puolelle. Sanoit hyvin tuosta motivaatiospuolesta 24+ opettajan motivaatio. Nythän on niin, että teknologia ja varsinkin tämän vuoden uusia aine koodaaminen pitäisi ottaa huomioon opetuksessa, mutta kun on niitä kuntia, joissa opetusryhmää kohden on esim. 2 tablettia käytössä ja sitten kuntia, joissa kaikille oppilaille on hankittu tabletit, älykännykät saa olla mukana opetuksessa ja koulut on täynnä erilaisia vimpeleitä ja vempeleitä ja innosta puhkuvia opettajia ja muuta henkilökuntaa. Ja sitten ne, jotka sanovat, että ei niitä aineita tarvita. Elokuvien katselu kielletty, opetusohjelmien katselu kielletty ja syynä se, että lapset ei muuta teekään kotona kuin pelaavat ja ovat netissä.
    Hyvä, että nostit kissan pöydälle! Tarkoitan tätä opetuksen murrosvaihetta ja motivaatioita. Uskon vahvasti oppilaiden ottavan vastaan uudet opetusmetodit innosta hihkuen, mutta toisessa päässä on kuntien nihkeys satsata siihen mitä uudet opetussuunnitelmat vaativat, joka vaatii myös opettajien koulutusuudistusta ja uudenlaisia lisäkoulutuksia ja myöskin sen vastustuspuolen esiinnostamisen ja heidän kannanottojen kuuntelemisen. Itse en kuulu heihin, vaan haluaisin opetusvälineeksi smartboardin ja ohjaan mielelläni tablettitehtäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Uudet oppimisvälineet on kyllä yksi motivaation tekijöistä, se on totta. Menevät kyllä vain hintaansa nähden nopeasti "vanhaksi", mutta nämä pädit tuntuu olevan jo pidemmän ajan hitti. Ja samalla, olen myös vanhankantaisen kirjan puolestapuhuja. Kirjallakin on puolensa, kuten teknologiallakin. Jospa nämä keinot löytävät yhteisen sävelen.

      Poista
  2. Kuvitus näyttää kyllä ihan hauskalta! Kettu varsinkin on kivan näköinen.

    Ja iik, ihan kohta teillä on koululainen! Meillä nelivuotias ei malta odottaa koulun alkua tai edes eskariin pääsemistä millään, ja mulle tulee aina hänen haaveillessaan koulusta sellainen olo, että älä kasva, pysy tuollaisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvitus on jees, joskaan ei minusta parasta Tharletia. Hänhän on tosi upea kuvittaja.

      Koululainenpa hyvinkin, se on jännää ja ihanaa :). Meillei kumpikaan ole osannut hinkua vielä kouluun. Kotiin kyllä pienin päiväkodin sijasta, muttei kouluun :D. Eskarille taas tuntuu eskari olevan nyt The Thing.

      Poista
    2. Meillä tyttö on tainnut tulla minuun - mä vänkäsin kuusivuotiaana itseni väkisin kouluun mukaan, kun sisko meni ekaluokalle.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!