torstai 14. tammikuuta 2016

Rasavilli Jasu ja rasavilleistä jasuista

Kaikki omistavat ovat varmaan kuulleet naapurien villivekaroista, jotka tekevät jos jonkinlaista: kiipeävät pitkin kirjahyllyjä, huutavat karkkia kaupassa, repivät sisaruksensa hiuksia naama raivossa tai huutavat päin vanhempiensa naamaa? Ai, kamalaa, sellaisiakin on. Kuulemma. Sillä eihän meillä tietenkään... Melkoisia rasavillejä!


Kun lukee vanhoja lapsikuvauksia, siis esimerkiksi Teuvo Pakkalaa, on aina  -a i n a- niin ihastuttavan, huojentavan hauskaa huomata, että lapset ovat olleet lapsia ajassa kuin ajassa. Ja vanhemmat ovat olleet yhtä hukassa heidän kanssaan aina aika ajoin- ajassa kuin ajassa. Lapsuus on jännä juttu, kun pitää angstata aika monesta asiasta, kiivetä itse sinne kirjahyllynsä huipulle, eli olla oman elämänsä tekijä ja kokija. Kasvaa ihan yksilöksi, irralliseksi äidin nisästä.


Eduard Uspenskin sangen reipas otteinen Rasavilli Jasu (Otava, 2001, suomentanut Milla Hirvonen, kirjastolaina) on hyvin mielenkiintoinen lastenkirja! Kirjassa (48 sivua) on yhdeksän lyhyttä tarinaa Jasusta. Tarinat kertovat siitä, miten Jasu haluaa ja tekee kaikenlaista mikä saattaa meistä aikuisista tuntua hermoja raastavalta. Jasu kiipeilee joka paikkaan, ei syö, tunkee kaiken suuhunsa, ei nuku, juoksentelee kaupassa ja piirtelee joka paikkaan. Yhdessä tarinassa vanhemmat luovuttavat, vai olisiko kasvatustieteellinen termi, että antavat Jasun kantaa vastuun valinnastaan, ja he ostavat Jasulle norsun. Norsut kakkaavat aika paljon.


Tarinoita lukiessani, sain taas vilkuilla lasteni rektioita aluksi kaiken aikaa. En kauan, sillä pian he jo hirnuivat Jasulle ja tarinoille: "Äiti minäkin naapulin tyttökin piilsin tänään pöytään!". Selvää vertaistukikamaa siis ainakin sinne suuntaan. Ja eipä mennyt kauaakaan, kun itsekin hörötin ronskisti  parille kohdalle. Kirjan kieli ei aivan istunut suuhuni ensi lukemalla, rapakossa pomppiminen on minusta ihan hyvä harrastus (tietyin rajoittein) ja hiusten leikkaaminen oli tarinoista tylsin (vai ainoa jota en ole kokenut?, siis naapurini.), mutta silti kirja on kokonaisuudessaan aikamoisen hyvä. Varmasti niin hyvä, että jos se tulisi vastaan ostaisin sen, sillä tämä olisi selvästi useamman lukukerran kirja. Saattaa olla nytkin.


Kirjan loistavan kuvituksen on muuten tehnyt Christel Rönns, joka on mustavalkoisuudestaan huolimatta oikein sopiva tarinoihin, kaikessa rohkeassa veikeydessään!
Oletteko törmänneet tähän kirjaan tai lukeneet? Tykkäättekö? Entä onko teillä teidän naapureissanne näitä rasavillejä? Eikö olekin melkoista, huhhuh, kyllä on siinä vanhemmilla tekemistä.


"Kerran isä sitten sanoi: 'Nyt riitti. Nyt Jasu parannetaan ja pelastetaan. Laastaroidaan hänen suunsa kiinni.'
Ja niin todella tehtiin. Kun Jasu alkoi tehdä lähtöä ulos, hänelle puettiin takki, hänen kengännauhansa solmittiin ja sitten huudettiin: 'Mihinkäs se laastari on päässyt katoamaan?'
Kun laastari löytyi, siitä leikattiin niin suuri kaistale, että se peitti Jasulta puoli naamaa. Eikä muuta kuin poika vain pihalle! Mitän hän ei saisi tungetuksi suuhunsa. Miten kätevää."

- Eduard Uspenski: Rasavilli Jasu

2 kommenttia:

  1. Meillä, siis naapurissa, villiyttä riittää. Sen verran, että kuopuksen 0,5-2 v välillä tärkein kasvatustavoite oli pitää lapsi hengissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aika arvokas tavoite :D! Luepas joskus tämä, että saisiko naapurisi tästä vertaistukea, köh.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!