lauantai 19. joulukuuta 2015

Typy ja topakka tonttu

Jos jonkun kirjankansi on luokseen vetävä, se on tämä: Typy ja topakka tonttu (Bazar, 2015). Ja niinpä minäkin kiinnitin kirjaan kirjablogien kautta huomiota siinä määrin, että pyysin sen esittelyyn.


Kirjan kannesta kiitosta kirjan laadukkaasta kuvituksesta vastaavalle Sari Airolalle, joka onkin noussut minulle kotimaisten kuvittajien suosikkeihin. Kuvittajissamme onkin kyllä niin kovaa laatua, että kelpaavat helposti kansainvälisille markkinoille. Airolan värien käyttö on kauniin hillityn maanläheistä ja ihmishahmot (ja tonttu-) kauniita isoine silmineen ja eloisine ilmeineen. Kuvituksessa näkyy, että siihen on laitettu aikaa ja voimavaroja. Jo kannen kuvaa katselemalla voi nähdä miten tytön yksityiskohtaisesti tehdyt myssy ja lapanen antavat kuvalleen ihanasti tekstuuria, jonka tuntee moniaistillisesti. Se kun vielä yhdistyy laskevaan lumisateeseen, joka tekee kuin valokeilan tontun päälle, on kokonaisuus äärimmäinen kaunis ja hauska!



Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa. Sanna Isto on ymmärtääkseni kirjoittanut palkitun Tinka ja Taika -kirjasarjaa, jota en ole vielä lukenut. Eppu Nuotio on taas kovanluokan kirjailija, jonka teosten moninaisuus on uskomatonta. Typy ja topakka tonttu -kirjassa Typyn perheen kotiin tulee vesivahinko ja Typy joutuu yksin joulun alla aika ärtyneen oloisen Bertta-tädin hoiviin, joka ei paljon joulusta välitä. Typy kokee yksinäisyyttä ja löytää joulutavaroista ystäväkseen tontun. Tontun (mielikuvituskaverin?) veikeä ilmestyminen kirjaan on kirjan kohokohta, näitä iloisia yllätyksiä, huumoria ja vauhtia olisin toivonut kirjaan lisääkin.



Kirjan kokonaisuus jää itselleni hyvin kuvituspainoiseksi ja kokonaisuus ei tunnu olevan balanssissa. Tarina on mielestäni liian pitkä ja, pahoittelen, valitettavasti hieman tylsä. Myös lapseni menettivät mielenkiinnon tarinan kuulemiseen keskivaiheilla. En tiedä johtuiko tämä Bertta-tädin kärttyisyydestä, että kirja ei tuota sitä fiilistä, mitä joulukirjalta odotan. Sillä huomaan, että yksittäinen kirjainpuutoskin kirjassa alkoi harmittaa minua liikaa. Lienen liian sensitiivinen lukija ja imen tunnelmia ja Typyn ja tontun ikävää oloa liikaa itseeni, eikä lopun hieman teennäinen "kaikki hyvin ja Bertta-tätikin tykkää nyt joulusta" -loppu tätä tunnettani pelastanut. Mikä harmi, odotin tältä kirjalta niin paljon!


"Typy tottelee tonttua ja nostaa sen laatikosta. Se on ihan oikea tonttu! Siinä se nyt venyttelee itseään Typyn kämmenellä. ja Typy uskaltaa vihdoin mennä peremmälle."

- Sanna Isto, Eppu Nuotio ja Sari Airola: Typy ja topakka tonttu

4 kommenttia:

  1. Tässä on kyllä ihana kuvitus. Mielenkiintoista odottaa, miten sarja jatkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosissaan tämä oli sarjanalku! Ehkä Typyn tarina jatkuu? Vai tontun :D?!

      Poista
  2. Kuvitus on tässä ehdottomasti vahvin tekijä, mutta minä pidän tarinassa juuri siitä, että ei le mitään kauheaa vouhottamista. Sellaisenkin tonttukirjan olen lukenut ja aivan kauhistuin;) Tämä on suloisesti vähän vanhanaikainen, mutta kuvitus on ihan trendikästä, uutta luovuu, silmää miellyttävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vouhottamisesta tuli mieleeni, kun katsoimme vkoloppuna kahta eri lasten joululyhytelokuvaa. Myyrät olivat seesteisiä ja kaikki pysyi mukana. Uudemmassa Pingviini/madagasgar/mitänäitäon elokuvassa tapahtui niin paljon Koko Ajan, että minäkään en pysynyt mukana. Myös puhe oli ajoittain epäselvää ja nopeaa... Voi nykyaika! Ei ihme että ihmiset kuormittuu kun kaikkien pitää jo pienestä lähtien ajatella niin vilkkaasti että oksat pois.
      Että kirjoissa se touhotus on vielä asteen hillitympää, voi ainakin itse huokaista väliin jos ei muuta :D!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!