tiistai 8. joulukuuta 2015

Ensiukukirjoja metsästämässä

Olen pitkälti ollut sen sortin vanhempi, kasvattaja, äiti, että ajattelen, että tarjoan lapselle monenmoista, katson mihin hän milloinkin ottautuu ja tarjoan lisää ja vastaan, jos joku alkaa kiinnostaa enemmän. Lukeminen on asia, jonka olen ajatellut jättäväni ilolla ammattilaisille, alkuopettajille. Minut on vielä opetettu kirjaimilla, kuten "aa pee ii än aa, a-pi-na". En tajua itsekään miten olen koskaan tuolla tavoin lukemaan oppinut. Nykyäly jättää kirjaimet äänteiksi eikä roikota ihmeellisiä kirjainten nimiä lukemisen mukana. Mutta osaisinko opettaa lastani lukemaan? Jospa se tulisi painollaan?



Ja näin on onnekseni alkanut tapahtumaan. Esikoiseni lukee ensin lyhyitä tavuja, sitten sanoja. Hups heijaa pieni lausekin jo taittuu! Oih, ihailen kaukaa ja läheltä. Mutta sitten tulee ensimmäinen tenkkapoo. Lapsi toivoo, että kirjoitan sivun toisensa jälkeen lyhyitä sanoja, että saa lukea. Kirjoitan isoilla kirjaimilla, sillä ilmeisesti ne ovat eskarista hallussa. Mielikuvitukseni on koetuksella: AU, EI, HEI, HOI, VOI! Jatkan lyhyillä tavuilla: UU-SI, O-PE, A-PU-A. Kirjoitan pyyhittävälle taululle eläimille puhekuplia ja pikku hiljaa alan miettiä, olisiko näitä jo valmiina jossakin. Vaikka kirjoissa? Aapinen! Mutta mistään nurkista ei löydy aapista. Vauvakirjat! Mutta arvaapa onko niissä myös pieniä kirjaimia. Epätoivoinen äiti, vanhempi, kasvattaja piirtää itse ruutuvihkoon miniriikkisiä isoin kirjaimin kirjoitettuja tarinoita ja kuvittaa huvittavalla tyylillään. Ne kelpasivat vain parempaa vailla mutta eivät innostaneet. Oli siis aika mennä kirjastoon.

Minimalistista kuvitusta suosiva
Väinö Kirstinän aapinen: O niin kuin omena.
Pyysin kirjastontätiä näyttämään minulle aapisosaston. Sen alta löytyikin kätevästi ensikirjojen ja tavutettujen kirjojen osasto. Osastot ovat ehkä liioittelua, koska kyseessä oli pari hyllyriviä, tai tarkemmin sanottuja hyllyjen alkuja. Aapisia löytyi pari kourallista, joista puolet olivat aataminikuisia (lukutaito on vanha laji), joiden ääressä lähinnä hirnuin ääneen. Eivät siis ihan tavoittaneet ajatustani nykylapsen oppi-ilosta, vaikka viihdyttivätkin minua kovasti. Muun muassa vanhassa aapisessa oli heti mukana myös vanhanajan kaunokirjoitusta, jostä hädin tuskin sain itsekään selvää. Väinö Kirstinän O niin kuin omena -aapinen tulisi etsiä divareista omaksi, sillä se oli todella hauskasti tehty! Mutta nämä olivatkin mielenkiintoisia löytöjä noin niin kuin lastenkirjoja harrastavalle aikuiselle.

Kipinän täydellinen kirjasarja
ensilukijoille

Kus-tan-ta-ja o-ta kop-pi!



Arto Törmäsen mahtavan hauska kuvitus
kannustaa ensilukijaa jatkamaan eteenpäin.
Tavutetut ensikirjat -osasto on sitäkin tyngempi. Pari Pekka Puupäätä, jonka huumorin totesin "hieman" vanhentuneeksi (ja alunperinkin aikuiselle tarkoitetuksi?) ja pari uudempaa sarjaa. Joista toinen on Eija Lehtiniemen ja Mervi Wäreen kirjoittama seitsenosainen erittäin lyhyt ja loistava kirjasarja Arto Törmäsen ei ehkä niin vetovoimaisella mutta sitäkin hauskemmalla kuvituksella (Kipinät, 2011). Näi-tä li-sää! Kirja toisensa jälkeen vain hitusen vaikeutuva kirjasarja on loistava ensikirjasarja! Ensimmäinen kirja on aatelia: ollaan niin alussa ja sitä tuetaan tavutellen hokemalla Aa-si ui. Toistot, toistot, siitä on lukutaitokin rakennettu. Kirjasarjassa tosin pitää osata jo pienet ja isot kirjaimet. Otan siis kaappien kätköistä magneettiset isot ja pikkukirjaimet esille ja leikimme niillä jääkaapin ovella.


Näissä ei enää olla Aa-si ui -tasolla.


Aapisten huomaan olevan heti lapsestani ns. isomman kynnyksen kirjoja, koska luettavaa on silmätasolla liikaa.  Mutta niistä löytyy mukavasti isoilla kirjamillakin luettavaa. Tavutoistoja etsiskelen, muistelen kaiholla omaa aapistani. Missä lie.

Nykyaikaan kuuluu lumeen
 tutustuminen lähinnä satukirjoista
Aleksander Lindebergin Iloiset aapiskuvat hätkähdyttää kauniilla kuvituksellaan (WSOY, 2007). Mutta pienet Lehtiniemen, Wäreen ja Törmäsen vihkoset kutsuvat luokseen taas eri lailla ja asettavat haasteen just hyväksi alkutaipaleen oppijalle. Kaikki eivät näköjään lue suoraan sujuvasti (näköjään, itse taisin talsia heti lukemaan opittuani kirjastoon ja lainata vinon pinon lyhyitä kirjoja, jotka hotkaisin melko äkäseen). Äitinä aa-si ui:ta illasta toiseen kuunneltuani luon taas silmäni ylöspäin ja kiitän kaikkia alkuopetuksen opettajia valitsemastaan työstä, sillä heillä täytyy olla loputtoman mielikuvituskaivon lisäksi takataskussaan loputon määrä pinnaa.

Olisiko muilla vanhemmilla, kasvattajilla, äideillä ja isillä hyviä vinkkejä ensilukukirjoiksi? Entä mitkä ovat alkuopettajien neuvot kotilukutukeen tänä päivänä? Miten vältän äitinä lapseni lukuharjoitusten sudenkuopat?


"Su-si o-saa.
Aa-si ei o-saa."

- Lehtiniemi, Wäre ja Törmänen: Kipinät -kirjasarja

11 kommenttia:

  1. Seuraan kiinnostuneena! Meillä esikoinen on ruvennut esittämään valmiuksia lukemisen opetteluun; kirjaimet hän oppi jo kaksivuotiaana ja nyt hän on ruvennut hahmottamaan sanoja. Oman nimensä lisäksi hän osaa löytää jo mm. ja-sanan ja veljen nimen. En ole ihan keksinyt, minkälaisen kirjan kanssa sitä varsinaista lukemista sitten harjoittelisi, kun aakkoset ovat jo hallussa? Mulla on tuolla hyllyssä pari jotain mänttiä aapista, jotka ovat vuosien varrella jostain kirpparilta takertuneet matkaan.
    Varsinaiseen kysymykseesi mulla ei siis todellakaan ollut vastausta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysymyksiä on kyllä aina enemmän kuin vastauksia :)!
      Ihan hauska kyllä oli tutustua näihin kirjoihin, varsinkin niihin vanhoihin :))! Yksi kiva juttu on nyt tullut, että lapsi haluaa lukea iltasaduista esim erillisiä sanoja/puhekuplia/huudahduksia, vähän semmoista ensitandemlukemista :D. Aika söpöä ja silleen merkityksellistä tämmöiselle kirjafaniäipälle <3!

      Poista
    2. Ne on lapsille tosi tärkeitä ne puhekuplat ja kaikki käsin ja isolla kirjoitetut sanat! Meillä esikoinen muistaa esim. Siireistä ulkoa ne kohdat ja huutaa ne ääneen. Teidän yhteislukeminen kuulostaa tosi suloiselta!

      Poista
    3. Minäkin tykkään kuvakirjoista joissa on kuplia ym. joka voi mahdollistaa jos sitä tandemlukua vaikka ei lukutaitoa vielä olisikaan :). Meillä hittihuutokirjana lienee kuopuksella Jack Ticklesin kirjat, ja moni muu Kustannus-Mäkelän suomennos :).

      Poista
  2. Tuskinpa enää kauheasti vinkkiä tarvitset/ tarvitsette. Hyvällä tiellä olette sekä bleue että kirjaäiti. Nykyään koulussa opetellasn heti sekä pienet että isot kirjaimet. Siksi suuraakkosin kirjoitettuja ensilukukirjoja on vähemmän. Tuollaisia alkeistason kirjoja, joissa on vain muutama kirjan, kaivattaisiin huomattavasti enemmän. On tärkeää, että aloittelevakin lukija pääsee nopesti lukemaan oikeuta kirjoja eikä vain niitä aapisen tavulistoja. On mahtavaa, jos lapsi haluaa lukea yhdessä aikuisen kanssa. Hän voi lukea tekstistä aina ne tutut sanat ha aikuinen muut. Ja just sellauset kirjat, joissa on pieniä puhekuplia, "tööt", "tuuut, "muu", "ammuu" jne. tekstin seassa, ovat parhaita yhteislukuhetkiin. Jos Bleue löytäisit jostain uudemman aapisen, olisi siellä ainakin vuoropuheluita ja helppoja sanalistoja, jotka vaikeutuvat pikkuhiljaa. Siinä tulisi samalla tutuksi ne kirjain pikkukirjanmuodotkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, ettei olla ihan metsässä! Saas nähdä millainen aapinen ensi vuonna koulusta puksahtaa...

      Poista
    2. Löytyi muuten ihan kiva kirjoitus lukemisen opettamisen historiasta Suomessa:http://www.kielikello.fi/index.php?mid=2&pid=11&aid=1282 :).

      Poista
  3. Kivaa! Mulla on oma aapiseni visussa tallessa, ja esikoinen siitä ahkerasti luki, että "su-si ui". :) Mä kyllä jätin suosiolla kaiken lukemisharjoittelun koulun alkuun, ja silloin tosiaan opittiin noi pikkukirjaimetkin (ja ranskalaisessa koulussa myös kaunokirjoitus) saman tien. Kaksoset on nyt 5-vuotiaina koulussa opettelemassa kirjaimia ja on tosi innostuneita kirjoittamaan, mutta lukeminen ei tunnu tulevan mitenkään itsestään. Kirjaimia kyllä bongailevat kaikenlaisista teksteistä, mutta muuten mä saan lukea rauhassa ääneen. :)

    Esikoisella muuten on sellainen tavutettu satukirja, suomalaisia satuja tai jotain muuta on nimessä. Se ei sitä juuri lukenut, koska ranskalaisessa systeemissä eivät opettele lukemaan tavuttamalla, mutta se on noilla tikkukirjaimilla. kokonaan. Koetanpa etsiä nimen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa vanhoissa suomalaisissa aapisissa näköjään on kaunokin mukana. Hauska kuulla tuo, että ranskankielisessä koulussa kauno on vieläkin noin voimakkaasti mukana kun uudessa opsissa kauno jää ymmärtääkseni nyt pois (tai kai sitä voi opettaa esim eriyttäen?).

      Ja jopa kiinnostaisi kuulla miten rankalaissysteemissä opitaan lukemaan :)!

      Poista
  4. Vaukirjalta löytyy kirjasarja lukemaan opettelevalle, jossa vaikeustaso vaikenee vähän kerrallaan, ja mukaan otetaan joka kerta uusi kirjain. Jos siis haluaa ihan opettamalla opettaa. Ajattelin kyllä, että ihme jos tuo suomessa menestyy, täällä kun useimmat vanhemmat jättävät lukemaan opettamisen koululle, ellei lapsi erityisesti ilmaise haluavansa oppia lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minen kyllä oikein jaksa opettamalla opettaa, lähinnä luetaan jos lapsi itse haluaa :). Mutta kiitos kirjasarjavinkistä!
      Olen varmaan just tuota useimpien vanhempien joukkoa, joka kokee, että luotto peruskouluopetukseen on niin kova, että toisaalta ei haluaisi "liikaa sotkea" jos opetusmenetelmä on siellä erilainen. Mutta sillä pitää mennä mitä annetaan :D, eli kukin oppii omalla ajallaan ja vanhemmat rimpuilee siinä mukana!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!