sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Etäisten esikaupunkien asioita

Shaun Tan on minulle uusi lastenkirjailija. Kirja kuitenkin kuulosti Lasten Keskuksen katalogissa niin erikoisen mielenkiintoiselta, että halusin ehdottomasti kokeilla millaisia tarinoita palkittu, australialaissyntyisen taiteilija oikein kirjoittaa. Ja en olisi uskonut mitä koin!


Etäisten esikaupunkien asioita on kuin pieni novellikokoelma. Se koostuu hyvin erilaisista tarinoista, jotka ovat osin varsin kummallisia, mystisiä, tajuttomia ja jopa kauhistuttavia! Kirjan tarinat eivät ole ainoastaan sanoista kudottuja kertomuksia. Ne ovat myös hyvin paljon kuvataidetta. Tarina voi kiemurrella kuvasta toiseen, niin etten tiedä luenko sanat edes oikeassa järjestyksessä ja välillä novelli loppuu niin, että totean vain, että aijaa se loppui nyt! Tämä voi kuulostaa ärsyttävältä, mutta ihme kyllä se ei ollut sitä meille ollenkaan! Luin tätä esikoiseni kanssa ja hän oli yhtä lumoutunut kummallisesta, mielikuvituksellisesta, jopa seikkailullisesta kirjakokemuksestamme, jolla matkustimme parilla kerralla.


Kirja oli niin mielenkiintoinen, että esikoiseni muistutti minua jatkuvasti, että jatkaisimme sitä kirjaa jossa koiraa istuu television päällä (voi kun tietäisittekin miksi!). Kirja oli pitkällä tauolla monen päällekäisyyden vuoksi mutta ei missään nimessä kiinnostumattomuuden vuoksi. Olen vieläkin ihan ymmyrkäisenä mitä kaikkea tämä kirja on.



En menisi suosittelemaan tätä ihan pienille lapsille, koska se on niin outo ja siinä kerrotaan myös vähän kammottaviakin asioita. Kuopukseni ei viihtynyt kirjan ääressä täysin, koska ei varmaan ooikein älynnyt sitä, silti joku siinä kiehtoi häntäkin... Mutta uskotteko, että kammottavammissa kohdissa me nauroimme! En tiedä mitä ihmettä näissä hyvin maalauksellisissa, välin totisissa ja tummissakin kuvissa oli, että ne koskettivat meidän mielenkiintoamme niin monin tavoin! Siis katsokaa nyt, nehän näyttävät ihan aikuisille tarkoitetuilta kuvilta mutta samalla, lapseni todella kiinnostuivat näistä!



Mutta niin, kyllä minä tätä kirjaa suosittelisin ehdottomasti myös monille aikuislukijoille, sillä tässä on jotain. Kirjassa on minusta jotain hyvin aasialaista, siis tiedättekö sellaista mystiikkaa ja kummallisuutta mitä ei voisi ikinä itse keksiä! Itse asiassa mieleeni tuli jopa Haruki Murakamin hämmentävä koukuttavuus ja siksipä sanonkin, että uskon että moni aikuislukijakin voisi ihmettyä tämän äärellä ja jopa lumoutua. Jos ei ärsyynny.
Ja mitäpä sanoisivatkaan koululaiset...! Kyllä tämä ainakin keskustelua herättäisi!


"Olimmehan me tietysti ennenkin nähneet hulluja - "elämän säikyttämiä", kuten sinä kerran sanoit. Mutta tälle miehelle oli täytynyt tapahtua jotain erityisen kummallista, sillä hän kuljeksi avaruuspuku päällään kuolemanhiljaisena pyhäpäivänä."

- Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suomennos Jaana Kapari-Jatta)

4 kommenttia:

  1. Vau! Tämä haluan lukea, vaikuttaa joltain josta tykkäis sekä äiti että lapsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ohan uskomaton :D! Kannattaa kokeilla! Kiitos kommentistasi :)!

      Poista
  2. Ihanan kiinnostavan oloinen kirja!

    Sinulle odottaa tunnustus blogissani, https://lastenkirjapino.wordpress.com/2015/10/29/sain-tunnustuksen/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todella sitä!!!
      Ja kiitos kovasti tunnustuksesta :))!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!