maanantai 14. syyskuuta 2015

Laulavat lenkkitossut

Supertiimin Jukka Itkosen ja Matti Pikkujämsän kirja Laulavat lenkkitossut on ilmestynyt tässä syksyllä (Lasten Keskus, 2015, saatu kustantajalta). Meillä on luettu Jukka Itkosta ehkä eniten lastenrunoilijoista ja aina kun uusi ilmestyy on pieni ajatus, että voikohan kirja oikeasti taas olla hyvä? Mutta totta puhuen, Laulavat lenkkitossut juoksevat mielestäni paremmin kuin viime vuosina ilmestyneet Jukka Itkoset.


Laulavissa lenkkitossuissa loruillaan harrastusten äärellä. Itkonen puhui tästä projekstistaan jo pari vuotta sitten kirjamessuilla. Kirjassa siis painitaan, ratsastetaan, taivalletaan (mahtava kuvaus!), tanssitaan, skeitataan, sohvaurheillaan, ihastellaan Mattia (12-vuotiaan mäkihypyn harrastajan lyhyt kouluaine aiheesta "ihailemani urheilija" - liekkö todella Itkosen vanha kouluaine!), heitetään keihästä ja pelataan tennistä - ja mitä kaikkea. Välillä jopa savoksi.


Itkosen lorut tuntuvat jotenkin tässä kirjassa vapautuneilta ja lähes hersyviltä. Nauroimme monta kertaa lasteni kanssa kirjan ääressä. Mutta Itkosmaiseen tapaan kirja osaa myös koskettaa, varsinkin melko alkupuolella löytyvässä runossa Murtomaamme-laulu ("Minä hiihdän vielä täällä, metsien ja järven jäällä. Isä istuu pilven päällä, sieltä huiskuttaa") ja varsinkin Kuntokävelijä, jossa "Usein toivon että vierelläni istuisi myös hän, joka läheltäni lähti ja on nyt jo kirkas tähti taivaan kannella.". Ihan itken tätä lukiessa ja kirjoittaessa, koska jotenkin Itkonen tiivistää niin  pienellä niin kauniisti, kuinka arjessa vielä poistunutkin saattaa yhtäkkiä istahtaa puistonpenkin viereen, joskin vain aatteena. Tai kun hiihtää keskellä talvimetsää, voi kokea kuinka myös sukupolvet aiemmin ovat samalla lailla keskellä metsää hiihdelleet tai mieleen tulevat vanhat muistot: "Hiihdän isän kunniaksi, mielessäni näen kaksi eri ikäpolven sinnikästä hiihtäjää: pienen sekä ison, joka neuvoo pienempää.".


No, vaikka nostinkin tämän liikutuspuolen kirjasta esille on kirja pääasiallisesti iloista ilotulitusta. Saimme onneksemme viime kevään lukea Jukka Itkosen Sirkusjuna saapuu kaupunkiin, joka oli aivan loistava, ja jotenkin sama hyväntuulisuus henkii myös tästä kirjasta. Ja tässä myös hullutellaan: juoksukisassa tapellaan ja tikkakin lentää naapurin rouvaa suoraan takapuoleen! Ja tätä kielenkäyttöä. Voi vain ihmeekseen huokailla, miten ovat sanat ja lorut kohdallaan!



Ja toki kuvituskin on taattua laatua ja tukee kirjan lukemista pienimmillekin korville, mutta nyt Itkonen yllätti minut runoillaan niin, ettei mahtava kuvituskaan saa tämän suurempaa huomiota!


Loistava kirja! Tämähän voisi ollakin tosi hauska eskarilaisille luettavaksi, tulisipa samalla loruttelukylpyä kerrakseen ja aihepiirikin taitaisi jo olla osalle sangen ajankohtaista. Ja mikä parasta, kyllä varmasti oppiminen olisi hauskaa!


"Minulla on lenkkitossut,
arvatkaapa miksi?
Kun laitan tossut jalkaani,
ne muuttuu laulaviksi.

Sitten lähden liikkeelle,
juoksen taikka kävelen.

Ja lenkkitossut antaa mieleen
sekä rytmin että sävelen."

- Jukka Itkonen ja Matti Pikkujämsä: Laulavat lenkkitossut

4 kommenttia:

  1. No voihan, minä itkin tätä lukiessani. Kuinka naulan kantaan tuo hiihtajä-runo osuukaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh :D! Että joku muukin! Itkonen on monitaituri :).

      Poista
  2. Mullakin kostuivat silmät. Lapset taas nauroivat sitä tikkarunoa ääneen. Mahtava kirja, kun pystyy sekä itkettämään että naurattamaan.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!