keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Kirahvi, kaani ja minä

Roald Dahl kirjakahlauksemme jatkuu. Tällä kertaa luimme ruskaisen metsän keskellä mökkilukemisenamme Kirahvi, kaani ja minä (Otava, suomentanut Kimmo Pietiläinen, 2014, ap 1980). Kirja on mukavan lyhyt kirja (noin 80 sivua) ja luimmekin sen kahdella istumalta. Tätä mahdollisti kirjan loistava Quentin Blaken kuvitus ja kuvituksen käyttö, jälleen kerran Dahlin tyyliin, olennaisena osana tarinaa.



Kirahvi, kaani ja minä on Dahl-asteikolla (kyllä, hänelle on oma asteikko!) minulle keskinkertaisempi kirja. Tarinassa pieni poika huomaa, että vanha autio kiska on vihdoinkin ostettu ja ostajina ovat pelikaani, kirahvi ja apina. Jep, just näin, Roald Dahlin keskinkertaisimmatkin tarinat ovat mielikuvituksen iltulitusta. No, tämä kaveriporukka omistaa ikkunanpesuyrityksen, johon poikakin ryhtyy apuriksi.



Yhden kartanoduunin jälkeen eläinporukka pääseekin asustamaan upeisiin oloihin, jossa eläinten erityisyydet huomioidaan ja pojankin haaveet täyttyvät, eli tässä kirjassa jos jossakin on onnellinen loppu! Oikein mahtava pikkukirja ja tykkäsin varsinkin tosiaan tästä kuvien käytöstä jälleen kerran... Ainoa mikä on minulle vaikeaa luettavaa on nämä Dahlin lorut, en oikein saa niitä suuhun täysin mukavasti tässä enkä yhdessä toisessakaan hänen kirjassaan, jonka esittelen piakkoin. Tosin tässä kirjassa oli mukavaa loruissa toistuva loppu, ikään kuin mainoslause. Olisi tosi mielenkiintoista lukea näitä kirjoja englanniksi (tajuaisinkohan mitään!). Varmasti melkoinen haaste suomentajalle, kuten koko Dahlin hullutteleva kirjoitustyyli!


"Pesty ikkunasi
kiiltää kuin messinki
ja välkkyy kuin valo merestä!
Herttuaa autamme
kunnes väsähdämme,
Kirahvi, kaani ja minä!"

- Roald Dahl ja Quentin Blake: Kirahvi, kaavi ja minä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!