perjantai 28. elokuuta 2015

Uusi venäläinen lastenkirja Frosja Korovina!

Stanislav Vostokov on kirjoittanut Frosjan talon (Karisto, 2015, suomennos Katri Kulmala, suomennoksen stilisointi Hannu Hirvonen, saatu kustantajalta), jota markkinoidaan Uspenskimäiseksi lastenkirjaksi, joka herätti mielenkiintoni oitis! Asustaahan taloudessani yksi harras Uspenski-fani. Kirja on 110 sivua pitkä ja tarinaa siivittää Maria Vorontsovan kuvitus.


Frosja asustaa mummonsa kanssa 1800-luvulla rakennetussa talossa, Isälän kylässä. Mummo on oikea maalaisnainen ja pitää vanhaa ja koko ajan rapistuvaa taloa yllä sekä hoitaa Frosjaa sillä aikaa, kun tämän vanhemmat tekevät piiiitkiä työmatkoja geologian perässä. Frosja käy koulua Peltolassa, joka on yhdistetty koulu/päiväkoti, sillä eipä koululaisiakaan ole kuin kolme ja päiväkotilaisia yksi: Zmihovin veli, Zmihov. Mutta eräänä päivänä maalaiselämä järkkyy, kun Frosjan mummo tippuu tikapuilta ja joutuu sairaalaan. Mutta onneksi Frosjalla on tukenaan kahta sanaa ("ihanaa" ja "kamalaa") toisteleva Kana sekä yllättäin apuriksi tuleva Gerasim-karhu. Mutta sitten vielä tuo rakas kotitalo, Fjodor Korovinin 1800-luvulla rakennettu museotalo, katoaa! Mutta voivatko talot kadota?


Aika jännä kirja! Olin alusta lähtien jännityksessä tykkääköhän lapseni tästä vai ei. Kirjan tarina on jaettu pienempiin noin kahden, kolmen aukeaman lukuihin ja luimme aika lailla yksi luku per ilta. Luku alkoi usein aika verkkaisesti ja kiihtyi loppua kohti johonkin hauskaan juttuun. Lapsiani, ja varsinkin esikoistani, miellyttivät kirjassa puhuvat eläimet (Uspenski!) ja näin myös minua. Tarina on verkkaisuudessaan kuitenkin aika kiehtova, koska oikeastaan mitä tahansa voi tapahtua ja kirjoitustyyli on mukavaa sadunkerrontaa sen perinteisiä kikkoja käyttäen. Erittäin mielenkiintoinen lastenkirja ja olipa hienoa lukea jotain erilaista, joka sijoittuu erilaiseen maastoon, kuin tätä totuttua länsimaista.


Kirjan kuvitus on myös mielenkiintoinen. Se on sinänsä kauniin väristä, esimerkiksi kansi on onnistunut, mutta sitä on aika vähän ja se on hieman vanhankantaisen oloista. Toisaalta tyyli kuvastaa hyvin vanhaa aikaa huokuvaa tarinaakin... Kirjan painannasta täytynee mainita, että kokonaisuus on ihanan tukeva käteen, kannet hyvän topakat ja sivut ovat luotettavan paksut- tämän suhteen taas kotimaista tekoa. Kirjan lopussa on vielä tietopaketti 1800-luvun vologdalaisen puuarkkitehtuurista ja muutenkin mielenkiintoisia kertomuksia kirjan teosta, joita en voisi kuvitella lukevan meikäläisten kirjojen lopussa!


Kirjan loppuessa juttelimme esikoiseni kanssa sen henkilöhahmoista. Esikoiseni oli sitä mieltä, että oikeastaan vain Periaatejuoppo Nikanor (kyllä!) oli tarinassa ei niin kiva -tyyppi. Nikanor nimittäin näyttelee suurta roolia näissä kirjan tapahtumissa ja on vähän niin kuin kiusaajana. Minua huvitti Nikanorin kuoroharrastus, jossa hän "laulaa mukana" toistellen ääneti lukuja "kolmekymmentäkahdeksan, kolmekymmentäkuusi". Tämä harrastus oli Nikanorille lähes henki ja elämä, ja tätä kautta hän tunsi kuuluvansa kyläyhteisöön merkityksellisimmin. 

Esikoiseni alkoi myös itse kysellä paljonko minä antaisin pisteitä tälle kirjalle ja vastailin, että olisikohan se jotain 80/100. Esikoiseni hymyili ja sanoi, että hänen antamat pisteet olisivat 99-100! Että ilmeisesti kirja toimi aika hyvin eskari-ikäiselle. Luulenpa, että tämä olisi ihan kiva iltasatukirja myös koululaiselle (luettuna)!


Kirjan nimistä vielä. Useinhan ulkomaisen kirjan nimet suomennetaan, mikä auttaa usein luettavuutta mutta tässä kirjassa nimien säilyttäminen venäläisinä oli mielestäni ihan kiva juttu, kun kohderyhmänäkin on koululaiset. Kuitenkin koin, että oli oikein hyvä, että paikannimet oli suomennettu, muuten olisi jo tullut liikaa haastetta ymmärrykseen ja ylipäänsä tekniseen lukemiseen. Muutoinkin kieli tuntui kirjassa mielekkäältä, josta voinen päätellä että suomennokseen on oikeasti käytetty aikaa ja vaivaa, stilisointineen kaikkineen?

Ja pst, vinkkivinkki, että Stanilov Vostokov saapuu Helsingin kirjamessuille!


" - Tiedätkö missä täällä on kauppa?
Karhu nyökkäsi.
- Käy sitten ostamassa leipää niin minä keitän sinulle kahvia.
Koska Gerasimilla ei näyttänyt olevan mitään ehdotusta vastaan, Frosja tyhjensi korin sisällön ämpäriin, laittoi koriin rahaa ja ojensi sen karhulle. Karhu nousi neljälle tassulleen, otti korin hampaidensa väliin ja lähti hitaasti ulos keittiöstä.
- Äläkä unohda vaihtorahaa! Kaksi ruplaa! Frosja huusi karhun perään."

- Stanilav Vostokov: Frosjan talo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!