lauantai 15. elokuuta 2015

Toivo ja valas, ihastuttava lasten kuvakirja!

Onpa ilo esitellä kaunis ja lumoava lastenkirja, joka toimii myös lapsilleni. Benji Davies on tehnyt Toivo ja valas (Karisto, 2015, suomennos Sanna Vartiainen) nimisen loistavan lasten kuvakirjan. Kirja on jo kannestaan kovin kaunis ja kiinnitti huomioni heti.



Ja onneksi myös tarina on kuvituksen väärti. Kirjassa Toivo asuu isänsä (ja kuuden kissan- etsi ne!) kanssa meren äärellä ja joka aamu isä lähtee merelle kalastamaan. Toivo jää kotiin ja eräänä päivänä, myrskyn jälkeen, Toivo näkee rannalla jotain erikoista: valaan. Toivo pelastaa valaan ammeeseensa, vaikka arvaakin, että ehkä isä ei pidä ajatuksesta. Kuitenkin, asian lopulta selvitessä, isä ei suutu vaan ymmärtää kuinka Toivo oli ollut yksinäinen ja halunnut ottaa valaan lemmikikseen vain saadakseen seuraa.




Vaikka tarina voisi kuulostaa hieman melankoliselta ja herkältä- jota se myös on- on kirja samalla jotenkin hirvittävän hyväntuulinen ja jopa hauska! Tarina on kirjoitettu nerokkaan toteavalla ja lyhyellä tavalla ja kuten todettu: se on monisäikeinen. Siis lasten kuvakirja, joka kestää useita lukukertoja! Toistan vielä, että tekstiä on kirjassa ihailtavan vähän tarinan moninaisuuteen verraten. Eli tämän kirjan jaksaa kuunnella pienempikin karvakorva.



Kirjan kuvitus on aivan ihana. Se on jotenkin niin maanläheinen ja ihmishahmot ovat Toivon suuttomuudessaankin hyvin ilmeikkäitä ja koskettavia! Väritys, asettelu, jopa välillä tuima- mutta silti hellä- tummuus, kaikki on kohdallaan. Kuvitus ja teksti tanssii toisensa kanssa, se on siis kauniissa vuoropuhelussa. Taisin ihan ihastua tähän kirjaan, eivätkä lapsenikaan valita, kun sen olen toistuvasti lukenut- ei ollenkaan, sillä he nauravat kirjan mukana!

Taitaa olla ihan syksyn parhaimmistoa?

(eka sivulta on vain vaikea päästä ennen kuin löytää kaikki kuusi kissaa)


"Toivo teki parhaansa, jotta valas tuntisi olonsa kotoisaksi.
Hän kertoili kotisaaresta ja millaista elämä siellä oli.
Valas kuunteli hyvin tarkasti."

- Benji Davies: Toivo ja valas

2 kommenttia:

  1. Onpas suloisen näköinen kirja. Tsemppiä syksyn arkihulinoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan loistava kirja, kannattaa tutustua!
      Ja kiitos samoin <3! Kaipa se taas tästä...

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!