tiistai 18. elokuuta 2015

Kunpa sitä ei vaan kiusattais...

Olen hyvä huolehtimaan etukäteen kaikkea! Yhtäkkiä saatan saada päähäni höperön ajatuksen ja huokaista, että jopas sekin olisi! Onneksi turhista huolista pääsee usein yhtä nopeaan eroon kuin ne tulevatkin, kun vaan käyttää vähän ajatusvoimaa. Kun lapseni siirtyivät ensi kertaa kerhoihin ja hoitoihin, silmieni ulottumattomiin, kävipä ajatus kiusaamisestakin mielessäni. Voi kunpa ei lapsiani kiusattaisi! Eikä kyllä tuntuisi hyvälle kuulla, että oma lapsi kiusaisi toista tai käyttäytyisi muutoin jatkuvasti ikävästi. Tai entä jos lapseni itkee siellä ihan lohduttomasti...


Mutta kun vähän miettii, niin joka päivähän lapset kinastelevat, ihan kotonakin. Päivittäin lapset myös hoidossa joutuvat ristiriitoihin, toimivat "ikävästi", huutavat ja itkevät- semmoistahan se elämä on. Olen yrittänyt pysyä aikuisena näissä jutuissa rauhallisena, pahoittelemaan jos lapsella on paha mieli, mutta myös juttelemaan asiaa vähän toisestakin näkökulmasta ja pysyen jollakin tavalla positiivisessa hengessä "Ai te sovitte! Olipa kiva! Teittekö sitten jotain kivaa?". Sitten illalla voi ajatuksissaan nyyhkäistä, että voi pientä nuppustani, maailma taas koetteli hetken... Olisi kiva kuulla, miten toiset vanhemmat toimivat, kun kuulette jotain sellaista mikä koskettaa omia vanhemmuussuojeluvaistojanne ja syvimpiä tunteitanne tai ehkäpä jopa omia kokemuksia?

Ninni uskaltaa! kertoo kiusaamisesta koulussa/esikoulussa. Kirjan on kirjoittanut Elisabeth Zöller ja kuvittanut Dagmar Geisler (2011, Lasten Keskus, suomentanut Laura Pihkala-Posti, kirjastolaina). Ninni menee yksin eskariin ja matkalla Ninni kohtaa kaksi ilkeilevää eskaria: riitaisan Riitan ja ilkeän Ilkan. Ninniä pelottaa niin, että hän käpertyy pieneksi keräksi. Onneksi isompi koululaispoika osuu paikalle ja kiusaaminen keskeytyy. Ninni ei kuitenkaan kerro pojalle, että häntä kiusataan, koska Riitta ja Ilkka juuri uhkailivat, ettei niin saa tehdä: "Nynnyvauva! Et uskalla! Jos kantelet, saat turpaan!".


Ninnin eskarissa askarrellaan aarrelaatikoita. Jokainen lapsi saa laittaa laatikkoon itsestään löytämänsä aarteen: joku osaa laulaa ja toinen maalata. Lapsia naurattaa, missä ihmeessä ne aarteet mahtavat majailla, korvakäytävässäkö? Opettaja kertoo, että aarre voi majailla missä vain. Ninni keksii myös oman aarteensa. Ja kun Riitta ja Ilkka tulevat ja rikkovat Ninnin laatikkoon reiän, Ninni puree huulta estääkseen itkun, huokaisee, suoristaakin selkänsä ja katsoo kiusaajia suoraan silmiin: "Ettekö ihan oikeasti osaa mitään muuta kuin kiusata, olla ilkeitä ja rikkoa?".

Luimme tätä rohkeaa kirjaa kummankin lapseni kanssa ja kumpikin kuunteli tosi kinnostuneena. Sen jälkeen seurasikin monta keskustelua kiusaamisesta ja ollaan mietitty mitä se sana kiusaaminen on. Riitoja tulee päivittäin mutta onko kiusaaminen jotain muuta? Lapseni käyttävät kiusaamis -sanaa tosi usein joka hieman mietityttää minua ja yritän usein korjata, ettei se tainnut ihan kiusasusta olla vaan riita joka sovittiin ja siten voita päälle.


Kiusaamisesta tulikin mieleeni, kun kirjoittelin ajatuksia Laura Revon Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy -kirjasta, jossa näin jälkeenpäin muistellen rohkaistiin itsetunnon vahvaan rakentamiseen pienestä lähtien ja siten myös sosiaalisten taitojen harjoitteluun. Kirjassa haastettiin vanhempia ja kasvattajia miettimään omia kasvatuksellisia keinoja lapsen kehityksen näkökulmasta.
Lisäksi mieleeni juolahti Hipinäaasi apinahiisi lasten kuvakirja, jossa käsitellään kiusaamista hieman tarinallisemmin kuin tässä Ninni -kirjassa. Pari vuotta sitten ilmestyi myös Paavo on reilu kaveri ja vuosi sitten Empo ja oikea ystävä.

Oletko jutellut lastesi kanssa kiusaamisesta ja miten keskustelut ovat sujuneet? Osaisitko vinkata hyvää lastenkirjaa kiusaamisesta?


"Olen aarrelapsi, Ninni miettii onnellisena.
Ja pian myös koululainen.
Niin iso, vahva ja rohkea minä olen!"

- Dagmar Geisler ja Elisabeth Zöller: Ninni uskaltaa!

10 kommenttia:

  1. Olipas hyvä kirjoitus.

    Minusta olet tosi vastuullinen vanhempi, eli toivot, että lastasi ei kiusata, eikä kiusaa. Monesti vanhemmat puhuvat vain ensimmäisestä. Minusta kinat kuuluvat kaveruuteen ja lapsuuteen, ja sopiminen, mutta kiusaaminen ei. Kiusaaminen tapahtuu monesti itse asiassa ääneti, ilmeillä, selän takana, ja siksipä siihen on niin vaikea puuttua. Kiusaamiseen liittyy minusta pitkäaikaisuus. Joitain on kiusattu monia vuosia peruskoulussa, niin että vanhemmat tietävät viimeksi ja opettaja toiseksi viimeiseksi. Joskus sosiaalisesti taitava kiusaaja onnistuu vakuuttamaan kiusatut kiusaajiksi jne.

    Minusta kouluissa ja kerhoissa sekä pihoilla ja kodeissa kannattaa ennakoida tilanne ja koittaa muokata pelisäännöt sellaiseksi että pystytään olemaan sovussa.

    Onneksi on näitä Ki-Va kouluja ja muita systeemejä, että on mahdollisuus toimia kivassa hengessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke! Miten iloinen olenkin näistä teidän lukijoiden kommenteista aina!
      Näinhän se on, ettei altavastaajaksi kukaan halunnee mutta "johtajuutta" ihannoidaan- mikä lie sosiaalisuutta?
      On todella hyvä, että kiusaus on aihe josta keskustellaan ja johon puututaan. Itse ajattelen myös että tuo pitkäkestoisuus on usein mukana, tosin kertaluontoinenkin voi olla vakavana varmasti traumaattinen.

      Poista
  2. Komppaan Jokkea, todella hyvä ja tärkeä kirjoitus, bleue! <3

    Minulla ei ole omia lapsia, joten en voi aiheeseen sanoa mitään, mutta uskon että tulen keskustelemaan kummityttöni kanssa aiheesta, kun hän vähän kasvaa (ja oppii edes ihan ensin puhumaan :D ). Mieleen ei edes äkkiseltään tule hyviä lasten/nuorten kirjoja kiusaamisesta, mutta huikkaan sinulle somessa kunhan mieleen tulee jokin hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Ja oi miten ihana kummi oletkaan kun pohdit jo keskustelevasi näin tärkeitä hänen kanssaan tulevassa :)! Varmaankin, Repoa villisti tulkiten, suvaitseva ja lämmin kummius/toisen aikuisen huomio ja läsnäolo tukee myös lapsen kehitystä ja ehkäisee näin kiusaamista!

      Poista
  3. Tämä aihe on todella tärkeä, kiitos hyvästä kirjoituksesta! Äitinä todella toivon, että omaa lastani ei kiusattaisi ja että hän ei kiusaisi ketään. Kumpikin tilanne tuntuisi varmasti itsestä yhtä kamalalta. Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että kiusata-sanaa käytetään toisinaan hieman väärin. Monesti kyse on koulussakin riidoista tai kinastelusta. Toki silloinkin osapuolet saattavat tehdä tai sanoa asioita, jotka satuttavat toista osapuolta, ja nämä tilanteet pitää toki selvittää. Vaikeammat tilanteet aikuisen avustuksella. Kiusaamisaiheinen kirja, joka tuli mieleeni on "Liian raskas reppu". Se itseasiassa odottaa minulla tuolla kasassa muiden kirjojen kanssa, joista haluaisin ehtiä kirjoittaa.... (Aikapula, aikapula!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aihe on aina tärkeä, näin se on.
      Odotellaan rauhassa kirjavinkkiäsi :)!
      Aika pula tuo aikapula. Tarvittaisiinko aikakapula joka pulan poistaisi?

      Poista
  4. Mielenkiintoinen postaus. Me jouduimme valitettavasti tämän teeman takia vaihtamaan lasten päiväkotia nyt kesän jälkeen. Asian ollessa akuuteimmillaan yritimme lukea kiusaamisesta kertovia kirjoja (mm. Anna ja Antti, kiusankappale), mutta aihe iski ilmeisesti liian kovaa. Nyt kun päiväkoti on vaihtunut ja esikoisella parempi olo, niin voisimme post-terapiana lukea aiheesta (ja eritoten ystävyydestä) kirjoja. Kiitos vinkistä!

    J.
    Lapset 5v ja 2v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, onpa ollut tosi ikävä tilanne :(. Tuntuu kurjalta vuoksenne, mutta onneksi esikoisellasi on nyt parempi mieli ja toivotaan, että kiusaus on nyt menneen talven lumia. Tsemppiä :)!

      Poista
    2. Kiitos. Ehkä kyse oli pääasiallisesti epäonnistuneesta ryhmäytymisestä ja ryhmädynamiikasta, jossa keskellä vuotta mukaan tullut esikoinen ei ihan löytänyt paikkaansa. Voisin myös kirjoittaa pitkät pätkät (päättäjille) ryhmäkoon merkityksestä lasten hyvinvointiin, mutta ehkä tämä ei ole oikea paikka siihen. :) Haastavinta äitinä ja kasvattajana tuossa oli kuitenkin se, että kuinka opettaa omaa lasta olemaan myös itse kiusaamatta, kun lapsi kuitenkin vietti valtaosan hereillä olostaan paikassa, jossa kiusaamista tapahtui jatkuvasti ympärillä. Teimme lopulta aika pikaisen päätöksen vaihtaa päiväkotia. Ryhmäkokokin on nyt huomattavasti pienempi.

      J.
      Lapset 5v ja 2v.

      Poista
    3. Sepä se juuri! Isot ryhmät ajavat lapset oireilemaan eri tavoin :(. Meissä on monenlaista taapertajaa ja jos lapsi joutuu aivan liiallisen strassin ääreen, niin reagoihan se. Toinen toisella tavalla, toinen lähes huomaamattomasti. Onneksi teille löytyi ratkaisu ja ajattelin kyllä itsekin että jos oma lapsi joutuisi kiusatuksi kyllä varmasti ryhmänvaihto kävisi itsellänikin mielessä mikäli tuloksia ei muuten tapahtuisi. Kiusaaminen on kuitenkin pahimmillaan ja pitkäkestoisena niin iljettävä juttu.
      Tekisi melkein mieli rohkaista sinua kirjoittamaan päättäjille :)!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!