torstai 16. heinäkuuta 2015

Pöytä joka tahtoi kodin

Pamela Tola ja Manuela Bosco on kirjoittanut kirjan Pöydästä joka tahtoi kodin (Otava, 2015, saatu kustantajalta). Kirja on noin 60 sivuinen värikuvituksin kuvitettu lukukirja. Kirja alkaa niin, että vanha puuseppä Jaakko korjaa vanhoja huonekaluja. Erään päivän huonekalut ovat niin huonossa kunnossa, ettei niistä meinaa keksiä mitään uutta. Mutta Jaakko tekeekin niistä hieman eriskummallisen pöydän, joka osaa puhua. Sitten vain pitäisi löytää perhe, joka tarvitsisi ruokapöytää.


Kirpparilla koululaispoika Leo huomaa pöydän ja suostuttelee vanhempansa ostamaan sen, koska perheeltä puuttuu ruokapöytä- ja kaikilla muilla sellainen on! Niinpä innosta hihkuva pöytä pääsee kotiinsa mutta valitettavasti perhe ei osaa oikein käyttää sitä, vaan kiireiden vuoksi kukin syö mitä pakkasesta löytyy ja mitä erikoisemmissa paikoissa- jopa vessassa! Niinpä pöytä suivaantuu ja lähtee karkumatkalle.



Kirja on tehty yhteistyössä MLL:n Etelä-Helsingin yhdistyksen kanssa. Kirjan teema on yhtä aikaa hieno ja häkellyttävä, koska ajatus ruokapöydän täydellisestä puuttumisesta on hyvin erikoinen mutta samalla kirjassa kuvaillaan millä tavalla eri kulttuureissa syödään, osassa lattialla, joten pöydättömyys saa erilaisia tulkintoja. Samalla kirjasta huokuu yhteisen ruokailuhetken ihailu ja nostattaminen ja kirjan lopussa on loppusanat MLL:ltä yhteisen ruokailun puolesta. Asia minusta hyvä ja tärkeä, olenhan jopa itsekin joskus "perhepöydästä" kirjoitellut, mutta samalla huomaan hieman ärtyväni ajatuksellisesti kirjasta, jossa besserwisseröidään jotain tiettyä kontekstia- kuinka lapsellista minulta! Kirjassa kuvataan myös italialaista ruokakulttuuria, joka tietysti on erilainen verrattuna pohjoismaiseen. Loppujen lopuksi pelkoni besserwisseröinnistä on siis turha ja kirja pysyy asiallisella, suvaitsevalla linjalla.



Kirja on hyvä lastenkirja. Lapseni kuuntelivat kumpikin tosi kiinnostuneina pöydän seikkailua ja halusivat lukea kirjan yhdeltä istumalta. Kuvitus on animaatiotyylistä, mukavan värikästä. Ei ehkä minun lemppariani mutta lapsille kuvitus tuntui ihan toimivan. Kirjan Leo -poika on mukava ja jotenkin perheen muutkin henkilöhahmot olivat mukavasti kuvailtuja, vaikka pöydättömyys tuntuikin varsin sivistyneen ja fiksun perheen valintana hieman epäloogiselta. Kirjassa on myös varsin mukavia ja tarinaa humoristisesti kannattelevia sivuhahmoja, kuten puhuva lamppu ja kesäkissa. Hauska kirja, joka voisi herättää kivasti keskustelua ruuasta myös esimerkiksi luokkalukemisena!

Syödäänkö teillä yhdessä? Entä onko teillä ruokapöytä?


" -Mitä teet ulkona, pöytä? kissa kysyi. - Jalkasi homehtuvat, jos alkaa sataa.
- Minä etsin kotia, pöytä sanoi hieman murheellisena.
- Kas kummaa, niin minäkin, kissa maukaisi."

- Pamela Tola, Manuela Bosco ja Anna Salmisalo: Pöytä joka tahtoi kodin

5 kommenttia:

  1. Aloitin kirjan jotenkin valmiina tykkäämään siitä, mutta se ärsytti mua hetki hetkeltä enemmän. Jotenkin olisin toivonut hyvää tällaiselle hyväntekeväisyyskirjalle ja sen suloisille tekijöille, mutta mulle tuli eniten mieleen ala-asteen oppikirjojen tyyli sieltä kaukaa nuoruudestani. Varsinki Italia vs Suomi -rinnastus oli jotenkin tosi kömpelö mun makuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä lähdin taas vähän toisin ja yllätyin miten paljon varsinkin lapset tykkäsivät. Italia versus Suomi oli hämmentävä kohta, joskin ihan nätistihän sitä tasoiteltiin. Vessassa syöminen oli... No joo. Mutta loppua kohti minusta kirja oli ihan kelpo, joskin lähti liikkeelle liian verkkaasti omaan makuuni.

      Poista
    2. Ja suuri kiitos kommentistasi!!!

      Poista
    3. Näin ne maut eroavat! Mutta oli tämä ihan herttainen ja suloinen kirja.

      Poista
    4. Näin juuri :)! Onneksi on vaihtoehtoja kaikille!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!