lauantai 25. huhtikuuta 2015

Vauvan kanssa vanhemmiksi

Hannele Törrönen (psykologi, äiti, isoäiti) on kirjoittanut vanhemmuuteen liittyvän kirjan Vauvan kanssa vanhemmiksi (2015, Kirjapaja, saatu kustantajalta). Törrönen aloittaa kirjan mielestäni vähän provosoivasti kuvailemalla sen "...tämä on kaikille niille äideille ja isille, joita sanonta Iloinen Perhetapahtuma ei juuri naurata ja joiden arki on täynnä huolta, uupumusta, pelkoa ja äärirajoilla olemista." tai heille, jotka ovat traumatisoituneet omasta vanhemmuuden ajoistaan. No tässä vaiheessa mietin sarkastisesti, että jätänkö lukemisen kesken. Mutta onneksi en, sillä minusta tämä kirja on aivan kelpo kirja ihan kaikille vanhemmille, jotka kokevat vanhemmuuden ylä- ja alamäkiä, niin kuin yleensä elämässä koetaan.


Haa, käytin heti alkuun myös normalisointia, mitä Hannele Törrönen taas minua hätkäyttäen paheksuu. Mutta taustalta löytyy kirjoittajan elämän tuomaa viisautta. Törrönen kuvaa, että vanhemman kokemia suuria tunteita ei tulisi vain normalisoida, vaan niihin pitäisi antaa aikaa keskusteluun ja jopa mahdollisuus oman "kipupisteen" purkamiseen mistä oma kipuilu alunperin juurtuu. Ikään kuin normalisointi vähättelisi vanhemman kokemaa tunnetta/tilannetta. Hannele Törrönen kuvaa mielestäni siis vanhemmuuden yhdeksi elämän mahdollisuudeksi kasvaa ihmisenä ja yksilönä sekä kohdata menneitä mörköjä- ja voittaa ne. Tämänpä varmaan moni äitibloggaajakin on monesti kirjoituksissaan todennut: vanhemmuus kasvatti minua yhtä paljon kuin minä lapsiani.

Törrönen kirjoittaa rohkeasti ja kertookin kuinka hänen tekstejään on aikaisemmin jopa hieman kyseenalaistettu. Aiemmin hyvinkin pienet aiheet olivat tabuja. Törrönen on kirjoittanut kirjaansa kokemuksiaan pitkäaikaisena perustason psykologityöntekijänä, sekä äitinä että isoäitinä. Kirjassa on kirjoitettu raskaudesta, synnytyksestä, äitimyytistä, isyydestä, parisuhteesta, kielteisistä tunteista, vauvan ensikohtaamisesta ja lapsiarjen haasteista. Törrönen vihjaa ammattilaisena, miten lasta olisi hyvä kohdata mutta vetää hyvin usein myös muistutuksen elämän realiteeteista usein omien kokemustensa kautta kolmen lapsen (yksös- ja kaksoslasten) äitinä. Hän kuvaa myös rohkeasti miten väsyttävää vauva-arki myös hänellä oli (ettei normalisoisi!). Törrönen on myös seuraillut lähiaikaa ja kirjasta löytyy pätkiä vauvapalstoilta ja esimerksiksi Mami Go Go -blogin Mintun Beautiful body -blogitapahtumasta!

"Siksi onkin hienoa, että aika on nyt muuttunut. Äidit ovat avoimempia ja jakavat huoliaan, pelkojaan ja ilojaan. Tämä muutos on tapahtunut lyhyessä ajassa."

Törrönen kuvaa vanhemmuuttamme ja sen muutoksia lähihistoriassa. Äitiysvaatteita ei löydy enää Törrösen äitiysmuistelon mukaan ainoastaan yksi kaapu. Ja tokihan ennen vanhaan maaseudulla synnytyksen jälkeen mentiin lypsylle ja masennus oli sitä, että saattoi kesken lypsyn käydä itkemässä metsässä ja tulla taas punaisin silmin jatkamaan. Törrönen kirjoittaa "pidä tunkkis!" -huumorilla ja pidän siitä, että hän on kirjoituksessaan aika vapaa, jutteleva ja intoilevakin. Välillä kirjoitustyyli vähän uuvutti, silloin pidin päivän taukoa, mutta pääasiallisesti ahmin kirjan aika nopeasti- ja itselleni epätyypillisesti loppuun saakka. Luin viime vuonna Kaija Juurikkalan Äitikirjan ja tietyllä tapaahan näissä on jotain samanlaista, vaikka kirjoittajat kirjoittavat eri ammattitaustalla.

Törrösen kirjan helmi on minusta kirjoitus hallinnan menetyksen pelkäämisestä. Tätä se just on. Muistelen pohtineeni tätä toisen raskauden aikana täällä blogissakin, että oikeastaan sehän siinä onkin, että jo raskausaikana valmistaudutaan lapsen tuomaan elämään, jossa hallitsemattomuus lisääntyy. Olen myös miettinyt, että kun me nykyvanhemmat vielä ilakoimme omassa vapaudessamme jopa vuosikymmeniä aikuiselämässämme, olemme tottuneet jo niin hyvälle, että se lapsen tuoma hallitsemattomuuden uutuus tuntuu siksikin yllättävän kummalliselta. Kun niinhän se vain on, että odotusaikaa et voi hallita (joskus oksettaa, joskus ei), synnytystäsi et voi itse täysin "valita", lapsesikin ovat ihan omia itsejään (eikä suoraan sinun puustasi tehtyjä) ja kaiken lisäksi alkavat vielä touhuta elämässä ihan omin poluin, joihin et voi vaikuttaa sataprosenttisesti, et niin millään! Huhhei, eipä ihme, että välillä pitää huokaista ja raskaasti. Tai tehdä niin kuin Törrönen vinkkaa: vetäistä lapsen viereen makaamaan ja ihmetellä ääneen, että jopa on tilanne, mites me tästä eteenpäin mennään! Törrönen kannustaakin hyvin paljon positiiviseen näkökantaan ja pysäyttämään vanhemmuuteen ja lapseen kohdistuvia negatiivisia ajatuskierteitä, sillä usein tarkemmassa tarkastetelussa niiden lähtöperät ovatkin kateettomia!

Nousiko ajatuksia? Millaisia vanhemmuus/kasvatuskirjoja sinä olet lukenut? Mitä kirjaa suosittelisit tai vinkkaisit? Onko joku lukenut uusia kasvatusoppaita?


"Vauva on syntyessään kuin pieni linnunpoika. Katse harittaa, jäsenet sätkivät, alastomana hän vapisee ja värisee. Vauvan avuttomuus riisuu aseista, ja läheiset taantuvat kujerruksiksi ja ääntelyiksi. Hyvä niin, juuri niin."

- Hannele Törrönen: Vauvan kanssa vanhemmiksi, selviytymisen ja ilon kirja

6 kommenttia:

  1. No jopas sattui, just kirjotin siitä, miten ne omat kilahtelut usein oikeasti liittyykin johonkin ihan muuhun kuin siihen itse tilanteeseen lasten kanssa. Negatiivisista kierteistäkin mainitsin, ollaanpa oltu synkassa aiheinemme :) Hallinnan menetys on mulle kyllä ollut yksi hankalampia juttuja. Arvaamattoman ekan vauvan kanssa linnoittauduin lähinnä kotiin, kun en vaan kyennyt lähtemään mihinkään. Ikinä kun ei tiennyt, mitä tapahtuu. Nykyään nautin vanhemmuudesta ihan eri tavoin ja yksi tärkeä syy on myös se, että mysteerejä on näiden syksyllä 3- ja 5-vuotiaiden kanssa koko ajan vähemmän. Hallitsen siis tilanteen paremmin ja se kyllä sopii mulle! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopas tosiaan sattuikin :)! Ja totta tosiaan, nykyään on hallitumpaa. Meinasin tukehtua pullaani (gluteeniton mielikuva), kun yksi äiti haikaili "miten ihanaa oli vaunuilla esikoisen kanssa shoppailemassa ihan vaan rauhassa". Ensinnäkin shoppailu ei olisi oma ajatukseni rentoutumisesta, eikä taatusti lastenikaan. Miten erilaisia me kaikki olemme! Ja totta että nyt hallitumpaa mutta pikku hiljaa reviiri laajenee ja... Tämä on kyllä vuoristorataseikkailu :D!
      Kiitos kommentistasi! Vilkuilin vanhoja "kasvatuspostauksia" ja ihan tuli vanhat ajat mieleen, kun kotiäiteinä moni meistä kirjoitti blogit sauhuten! Huippua :D!

      Poista
    2. Se oli ihan huippua aikaa! Blogit päivittyi tiuhaan, samoin muiden kommenttiboksit. Oh ja se omakin, vitsit miten ihanaa oli, kun sitä keskustelua käytiin yleensä aina kymmenien kommenttien voimin. Ainutlaatuista! :) Ja jep, mä en todellakaan käynyt vauvojeni kanssa shoppailemassa! Ihan kamala ajatus :'D

      Poista
    3. Yhdessä koulutuksessa hieman vanhempi täti oli kauhuissaan, kun leikkikentällä räpelletään puhelimia. Meinasin hihitellen kommentoida, että et kuule tiedä kuinka fiksuja ja tärkeitä blogikeskusteluja siellä just on menossa :D. Se on kyllä jännä miten some jakaa mielipiteitä :).

      Poista
  2. Kuulostaa kiinnostavalta kirjalta, laitoin saman tien kirjastoon varaukseen. Minä luen aika paljon kasvatukseen ja vanhemmuuteen liittyviä kirjoja. Osittain ammatillisen taustani takia ja osittain myös saadakseni itselleni uusia ajatuksia ja tukea omaan vanhemmuuteeni. Mieleeni muistuu ainakin noin vuosi sitten lukemani Janna Rantalan "Äiti, älä tottele (kaiken maailman kasvatusoppaita)". Siitä pidin. Tosin olen vähän jäävi, koska tunnen Jannan edellisen työni kautta. Viime kesänä luin Janne Viljamaan kirjan "Kuka täällä oikein määrää - lapsiperheen kasvatuskirja" ja se ei taas vakuuttanut minua. Viime aikoina olen lukenut esim. tunnelukoista, jotka nekin liittyvät kovasti vanhemmuuteen. Ja omiin kipupisteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos! Itse asiassa toivoinkin, että joku tulisi kertomaan kokemuksiaan Janna Rantasen kirjasta, jota en kiireen vuoksi ehtinyt itse sen ilmestyessä hankkia- mutta kiinnosti. Taitaa olla Sinkkosen jatkajana jossakin Vauva tms lehdessä psykiatrin vastauspalstalla ja sen kautta vaikuttanut itselleni sopivalta ohjeistajalta... Mielikuvia. No mutta tunnelukot, oletkohan kirjoittanut niistä? Linkkejä kehiin! :) Uskallanpa haastaa sinua tuonne uskontokasvatuskirjan postauksen ääreen ja sieltä dialogiseen lähestymiseen kasvatuksessa- mitäs mieltä olet siitä?

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!