perjantai 10. huhtikuuta 2015

Lievästi ärsyttävä norsu

David Walliams, kyllä se Little Britain tyyppi, jonka Poika ja mekko -kirjaa kehuin vasta, on tehnyt myös lasten kuvakirjan. No oli sanomattakin selvää, että kiinnostuin kirjasta ja itse asiassa lainasinkin tämän jo kirjastosta ennen kuin sain sen Kustannus Mäkelän kevätpaketissa kotiini (2015, suomennos  Raija Rintamäki).




Olin ihan varma, että tämä kirjapa on varmasti superhyvä. Kirjassa pojan kotiin muuttaa yhtäkkiä norsu. Norsu on lievästi ärsyttävä, sillä se on heti niin kuin kotonaan ja alkaa vaatia ruokaa, valitsee televisiokanavat ja rikkoo pojan polkupyöränkin. Lopussa koko norsulauma pamahtaa paikalle. Luin kirjaa aika hoo moilasena kunnes lopussa selviää, että poika on mennyt adobtoimaan norsun, jonka sopimuksen alla lukee, että näin poika lupaa ottaa norsun kotiinsa ja hänen kaverinsa mukanaan. Kirja on kirjoitettu tietenkin naama virneessä mutta huumori peittyi minulla hieman siitä välittyvän lievän ärtymyksen alle! Useammalla luvulla kirja jo vähän naurattaa mutta totta puhuen odotin jotenkin enemmän!



Jäin miettimään kirjan teemaa. Viitataanko sillä eläinten "adoptointeihin" eli suojeluun, jossa niin ikään adobtoidaan eläin, eli tuetaan yhden eläimen hyvinvointia jonkun säätiön kautta? Vai oliko kyseessä kuvaus hyvin erilaisten kulttuurien/perheiden/ihmisten kohtaamisesta? Vai yksinkertaisesti karmaiseva opetus siitä, että lue oikeasti mihin nimesi allekirjoitat!



Kannesta löytyykin minulle paras ja osuvin huumori: "Kuvittanut taiteilijanero Tony Ross", suorapuheista! Mietin "brittilästyylistä kuvitusta" Poika ja mekko -kirjan kuvittajan Quentin Blaken kuvituksen kohdalla ja nyt huomasin, että minähän alan todella lämmetä tälle tyylille! Tony Rossin kuvitus on värikästä, sarjakuvamaista ja kynänjälki jotenkin lennokkaaksi kuvan jättävää. Kuvitus on aika täysi ja kylläinen, lähes ähkyyn vetävä mutta jotenkin minä tästä tykkäsin, koska poikkeaahan se selvästi useasta lukemastani lastenkirjasta. Ja kirjan kansi on oikein onnistunut!

Ihan taatusti luen jatkossakin David Walliamsin lastenkirjoja, sillä kyllähän nämä poikkeavat niin ilahduttavasti massatuotannosta!

Kirjojen keskeltä Maija on myös blogannut Lievästi ärsyttävästä norsusta!


"'Ai jaa, anteeksi. Keräätkö itse antiikkia?' Sami kysyi.
'En tietenkään, senkin hölmö. Minähän olen norsu.'"

- David Walliams ja Tony Ross: Lievästi ärsyttävä norsu

8 kommenttia:

  1. Meillä tästä koitui se, että lapsi alkoi liittää vastauksiinsa "senkin hölmö" ja kirjan lukeminen loppui siihen. Hölmön hokeminen ei loppunut. Huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Lastenkirja, joka aiheuttaa keskustelua! Ei siis ihan Hölmö!

      Poista
  2. Meilläkin tämä on luettu ja kirja odottaa bloggaustaan. Harva kirja on suututtanut meidän lapsia yhtä paljon kuin tämä - myös toinen testiyleisö, lasten hieman nuoremmat serkut, harmistuivat. Norsu on siis määreensä mukainen eikä ihan lievästä. :D

    T. Lumiompun Katja töistä käsin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ajattelin jo että olenko vähän liian sensitiivinen tunnesyöppö mutta lapsesi aistivat tässä samoja fiboja! Nomen est omen! Walliamsille voisi suositella seuraavan kirjan nimeksi Maailman hauskin lastenkirja!

      Poista
  3. Nuo kuvat ja kuvatekstit ovat kyllä kerrassaan riemastuttavat - hohottelen täällä päässä :D Mutta alkaa hiukkasen epäilyttää pystynkö nauramaan sille että pojan polkupyörä rikotaan ja itsekkäästi valitaan TV-ohjelmat. Olen vähän tosikko mitä tulee kiusaamiseen ja sen sellaiseen. Puhumattakaan siitä mitä Katja tuossa edellä kertoo. Hmmm... Pidän kovasti norsuista yleensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä norsu oli kyllä varsin itsekäs eikä edes lopussa pyytänyt anteeksi, että kyllä se vähän ärsyttävää oli! Mutta kuvitus on oikeasti minustakin hieno!

      Poista
  4. Jos vertaamme Peppi Pitkätossuun, niin hän ainakin osasi olla pahoillaan kakkukutsut pilattuaan. Norsun tarinalle olisi eduksi jos se oppisi pyytämään anteeksi, mutta toisaalta siitä saa keskustelua aikaan pienten lukijoiden kanssa oikeudenmukaisuudesta, reiluudesta ja käytöstavoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin on hyvä, että kirja pistää miettimään ja keskustelemaan, miksi ei näin!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!