maanantai 30. maaliskuuta 2015

Sängynaluskansa karnevaalit

Ella Brigattin kirjasarja Sängynaluskansa on saanut toisen kirjansa Karnevaalit (Kulttuurikioski osk, 2015). Ensimmäisen kirjan esittelinkin teille Helsingin kirjamessujen jälkeen. Esikoiseni on kuunnellut ensimmäistä kirjaa äänikirjana aina silloin tällöin, joten kun kirjailija kyseli halukkuuttamme lukea myös toinen kirja, oli esikoisen vastaus valmiina. Tosin pettymys äänikirjan puuttumisesta oli suuri ja sitä piti tarkistaa kirjan kansista pariin otteeseen.


Sängynaluskansa Karnevaaleissa tarina alkaa ja loppuu ihanan tutusti. Se hymyilytti minua ja esikoista. Kirjassa vilkut, tuo sängynaluskansa, joka temmeltää öisin, pitävät juhlat mutta kissa nimeltä Metri aivastaa kalanpierunhajuisen aivastuksen vilkkujen luolastoo ja se hajoaa. No vilkutpa eivät vähästä eikä suuremmastakaan paljon välitä, vaan ovat oikeita positiivisuuden perikuvia ja kääntävät kaiken positiiviseksi. Niinpä vilkku, joka aiheutti kissan aivastuksen ei saa sättimistä vaan kunniaa. Tarina on täynnä vauhtia ensimmäisen kirjan mukaan: on ilotulistusta ja seikkailua kissan kyydissä.

Kirjan kuvitus, jota löydät lisää tyylikkäiltä kirjojen www-sivuilta, on mielestäni ensimmäiseen verrattuna hieman vaaleampi, mikä oli minulle mukava yllätys. Kirjassa on hauskoja kohtia ja hyväntuulisia sanoja, kuten raketti Super Pum. Nytpä huomaan myös, että ensimmäiseen verraten lorut ovat hävinneet toisesta kirjasta.

Sängynaluskansa on hauska kuvaus siitä miltä pienemmästä iso maailma näyttää. Aika usein meidän aikuisten olisi hyvä miettiä miten lapsi kokee erilaisia tilanteita ja tapahtumia. Samoin kuin ajatella vastoinkäymiset positiivisemmalta kannalta! Vai mitä?


"Ylikeittiömestari Vuoka huomaa, että Ylivilkun pramea ananaspäähine puuttuu.
- Mitä ei ole, sitä ei tarvita! tuumaa Ylivilkku ja kaikki nauravat yhteen ääneen."

- Ella Brigatti: Sängynaluskansa karnevaalit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!