perjantai 13. helmikuuta 2015

Kaverit kaikesta huolimatta

Jutta Langreuterin ja Stefanie Dahlen Kaikista rakkain oli täällä esittelyssä puolitoista vuotta sitten. Kirjailijakaksikolta on nyt ilmestynyt uusi Kaverit kaikesta huolimatta (Lasten Keskus, 2015, saatu kustantajalta). Kirjan kuvitus on hurmaavan suloista ja hempeää ja kirjassa on hauskoja kauniita laitoja (osassa kuvitusta). Viime kirjassa käsiteltiin äidille kiukuttelua mutta tässä uudessa kerrotaan pupusisarusten välisistä suhteista, leikeistä, mustasukkaisuudesta ja sitten kuitenkin- välittämisestä.


Pupujen emo lähtee torille ja pupulapset jäävät keskenään. Kaveri Leena on tullut kylään mutta leikkiikin siskojen kanssa, eikä Jossen, kuten yleensä. Josse murjottaa tätä ja pitää tyttöjen leikkejä ihan tyhminä ja yrittää pilata ne. Tytöt ei kuitenkaan lannistu, vaikka loukkaantuvatkin Jossen kiukuttelusta, ja lähtevät eri paikkaan leikkimään. Pian Jossekin saa kaverikseen mäyrän, jonka kanssa syntyy kiva leikki.



Mäyrä kuitenkin tietää ukkosen oleva tulossa. Josse huolestuu, koska siskot pelkäävät ukkosta ja lähtee pelastamaan siskot kotiin turvaan. Kotona pikkusiskolla pääsee itkukin Jossen huolehtimisesta-  vaikka samaan aikaan Josse itsekin pelkäsi ukkosta. Lopussa kaikki saa porkkanoita ja haleja.


Kirja on mukava sisaruskirja. Tämä nuhjuaminen ja toistensa härppiminen on ainakin meillä ihan päivittäistä puuhaa- siinä missä yhteiset leikit ja hellyydenosoitukset. Kirjan kuvitus on todellakin minusta ihanan sympaattinen. Tarina on kyllä lopuksi jo hieman imelä!

Söpö yksityiskohta kirjasta Kaverit kaikesta huolimatta


"Josse oli niin odottanut Leenan vierailua. Se olisi jopa näyttänyt Leenalle salaisen porkkanapiilonsa."

- Jutta Langreter (kirjailija) ja Stefanie Dahle (kuvittaja), suomennos Maisa Tonteri

2 kommenttia:

  1. Tämäpä pitää ottaa noille kähinä/halittelusisaruksille lainaan, myös Kaikista rakkain tuntuu kovin ajankohtaiselta juuri tällä hetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kaikista rakkain oli kyllä myös mukava. Ehkä pidin siinä tarinasta vähän enemmänkin kuin tässä :).
      Kiitos kommentista :)!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!