maanantai 2. kesäkuuta 2014

Kaksi erityisen erikoista lasten kuvakirjaa

Olen tässä makustellut kahta erikoisen hienoa lastenkirjaa. Sellaisia kirjoja, jotka eivät ole lainkaan valmiiksi pureskeltuja ja vaikuttavat myös hieman haastavilta lukea. Katri Tapolan ja Virpi Talvitien Satu joka oli totta (Tammi, 2004, kirjastolaina) kertoo lapsesta joka kuulee soinnin, joka on hänen mielestään satu. Satu, tai matka kuljettaa hänet satumaiseen metsään, jossa lapsi kohtaa eläimiä, joiden kanssa hän kohtaa ja kokee erilaisia tunteita.


Virpi Talvitien upeat ja voimakkaat kuvitukset.

Lapsi kokee matkallaan suden ja vihan. Lapsi kohtaa ketun ja pelon. Lapsi kohtaa siilin ja surun. Ja lopulta lapsi kohtaa hylkeen ja rakkauden. Samalla kun lapsi kohtaa eläimiä ja näiden tuomia voimakkaita tunteita myös metsä muuttaa muotoaan vuodenaikojen mukaan. Talvitien kuvitus mukailee voimakasta ja rohkeaa tarinaa voimakkailla kuvilla. Ensimmäisen kerran tätä lukiessamme esikoiseni pelkäsi kirjan alussa olevaa sutta niin paljon, ettemme lukeneet kirjaa kuin kerran. Nyt, yli vuosi myöhemmin, lapseni sieti kirjan jännittäviä kohtia paremmin ja oli selvästi kiinnostuneempi sen kokonaistarinasta. Kirja on mielestäni upean rohkea (tunnekasvatuksellinen) kirja, joskin mielestäni hiukan liian pitkä, jota voisi lukea aina aika ajoin ikään kuin "tarpeeseen". Se kävisi mielestäni erityisen hyvin luettavaksi lapsen kriisitilanteissa tai isommissa muutosvaiheissa, jolloin on tyypillistä kokea erilaisia voimakkaita tunteita, mutta en näkisi tätä kirjaa ihan joka iltaisena iltasatuna, ainakaan meillä. Eikä lapseni tähän ole osoittanut halukkuuttaan (toisin kuin kirjantekijäparin edelliseen esittelemään Unilinja ja Uljas Sankari -kirjaan, jonka lukemiseen minun piti jo anoa taukoa!). Ottakaapa tämä kirja kokeiluun, se on tosi kiinnostava! Olisi kiva kuulla koetteko te kirjan yhtä voimakkaasti kuin me?



Onneksi lopussa on turva.
Välituumailua lastenkirjoista:
Olen itse sitä "koululuokkaa", etten halua kasvattaa lastani pumpulissa mutta samalla en halua pakottaa lastani liikaa hänen omalle epämukavuusalueelleen (saikohan tästä kukaan kiinni?). Myös erilaiset tunteet kuuluvat elämään, kuten myös jännittävät ja meille vieraat (oudot!) asiat. Kuitenkin lastenkirjoissa ajattelen, että sen ensisijainen tarkoitus on olla lapsen viihdyke, sitten ehkä opettavainen ja niin edelleen. Uskon, ja haluan luottaa siihen, että lapsi myös osaa säädellä kuulemaansa ikänsä mukaisesti. Ottamaan kirjan tarinasta sen mitä kulloinkin "tarvitsee". Samalla laillahan me aikuisetkin kirjoja luemme, kussakin aikakaudessa sen aikakauden "värisin silmälasein" ja tarpeen mukaan hömppää ja dekkaria vuorotellen? Olen ajatellut, että lapsen arvostusta on myös se, ettei lue lapselle sellaista mistä hän kieltäytyy voimakkaasti. Ja samalla on hyvä lukea niitä kirjoja mitä hän janoaa kerta toisensa jälkeen. Jännempiä ja voimakkaampia tunteita tuovan kirjan äärelle on mielestäni hyvä houkutella aika ajoin, mutta ei pakottaa.

Petra Heikkilältä on tullut myös Lokin Lokiikkaa -lorukirja.
Kuvassa voisi nähdä vaikka kahden taideteoksen yhdistelmää?
No. Toinen hyvin mielenkiintoinen kirjastolöytöni on Petra Heikkilän Makin Makiikkaa (Lasten keskus, 2007), joka on kuin yhdistelmä kuvataidetta, loruilua ja silkkaa mielikuvituksen ilotulitusta! Kirjan päähenkilönä on kissamaki Maki, joka on taikuri. Maki ikään kuin opettaa meitä katsomaan maailmaa eri silmin. Kirja on tehty kollaasimenetelmällä ja siinä on viitteitä tuttuihin loruihin ja maalauksiin (ja ihan varmasti kaikkia en edes ymmärräkkään parilla lukukerralla). Toisaalta kirjan voi lukea jopa taidekritiikkinä: onko luonto taiteista kauneinta? Kirja etenee välillä pelkillä kuvilla ja välissä on taas loruja, jotka voivat olla parinkin rivin pituisia.

Osa loruista on nonsensemäisempää, kuvitus mielestäni assosioivaa?
Osa loruista perinteisempää "alkua" ja toteutusta.
Lopussa kirjaa mielestäni hieman "kevennetään" ja avataan, kun Maki rohkaisee lukijaansa kokeilemaan hassuja arkisia taikatemppuja kolmen erilaisen vinkin kautta. Lapseni suhtautui tähänkin kirjaan kaksijakoisesti, toisaalta punasilmäinen apina oli ehkä vähän ilmeisesti jännä kuvana mutta sitten taas kuvien ihmettely YHDESSÄ (ensin en tajunnut tehdä sitä omalta ihastelultani ja ihmettelyltäni) avasi hänen mielenkiintoaan enemmän. Ja lorut taas olivat niin hauskoja, että hän nauroi välillä ääneen. Että tästäkin kirjasta: kokeilkaapa hyvät vanhemmat lapsienne kanssa! Uskoisin, että kumpikin kirjoista sopii myös aikuislukuun (ns. aikuiskuvakirjana). Erityisen erikoisia (en keksinyt parempaa yhdistävää kuvausta!) kirjoja nämä kumpainenkin ja varmasti kehittävämpiä ja herättelevämpiä kuin "perusdisneyt".

(Olisipa erityisen kiva lukea kommenteissa myös tekijöiden ajatuksia näiden kirjojen teosta jos vain suinkin haluatte :))! )

Kummankin kirjan näkisin parhaimmillaan olevan lapselle haastavuudessaan varsin antavia. Kirjat voisivat antaa elämään voimavaroja jatkaa vaikeuksista huolimatta, katsoa elämää uusin silmin, oppia uskomaan itseensä ja olemaan vahva!


"Unessa olin vahva
isompi kuin kukaan
(...)"

- Petra Heikkilä: Seikkailija

6 kommenttia:

  1. Molemmat tuttuja kirjoja. Tapolan kirja on yksi hienoimmista tunnekirjoista, joita tiedän. Mollissa on paljon samaa, samoin Keinulaudassa ja Karusellissa. Koskaan lapset eivät kuuntele niin tarkkaan kuin silloin, kun kirja koskettaa jollakin tavalla. Nämä ovat myös niitä kirjoja, joiden jälkeen käydään ne hienoimmat keskustelut.

    Tärkeä hieno kirja, jossa on muuten valtavan hieno kielellinen ja kuvallinen rytmi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keinulauta ja karuselli- kiitos vinkistä! Ja ihanasti kirjoitit, tärkeitä asioita. Kysymys kuuluukin, taisit arvata, että kyseessä oli tämä Tapolan kirja :)? (Kävimme Opuscolon puolella keskustelua tunnekirjoista aiemmin) Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Vaikuttaapa tuo Tapolan kirja sellaiselta, jota haluaisin lukea pikkupojille. Pidänpä mielessä, kun kiertelan kirppiksillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin katselen tätä kirppareilta. Mutta kirjastosta löytyi ainakin meillä :)! Myös Heikkilän kirja on tutustumisen arvoinen ja voi antaa leikeille uusia lentopyrähdyksiä!
      Kiitos kovasti kommentistasi!

      Poista
  3. Kiitos, kun otit Makin makiikan esittelyyn! Kirjan tarkoitus on todellakin olla lapsen ja aikuisen yhteisen tutkiskelun ja ihmettelyn kimmoke. Arjessa voi olla ihmeitä ja niiden etsimisessä lapset ovat asiantuntijoita. Itse tein pari-kolmevuotiaan poikani keksinnöistä taika-albumin muistoksi. Kuvia siis vaikkapa tyynykasoista, jotka olivat kuusia, kuvia puoliksi syödyistä leivänpaloista, jotka muistuttivat eläimiä. Nykyäänkin nappaan mielelläni kuvan lapsen oivalluksista. Lapset ovat olleet iloisia, kun heidän löydöistään ollaan kiinnostuneita ja ne taltioidaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos saan sanoa: olet kyllä ihana! Meillä lapset myös harjoittavat näitä leipätaiteita ynnä muuta ja niihin on mukava ottautua mukaan :D! Kiitos todella paljon kommentistasi, tämä oli ilo lukea :)! Makin makiikka on ihanan outo kirja! Myös Lokin lokiikka on minulle tuttu, olen tehnyt silläkin lähes taikoja pienten lasten kanssa :)!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!