perjantai 13. kesäkuuta 2014

Iki-ihana Aino (x 3)

Kristiina Louhi on varmasti suomalaisperheille hyvin tuttu lastenkirjailija. Me luimme esikoisen kanssa kaikki Tompat, tulivatpa nuo ostettua suurkulutuksen vuoksi itsellekin. Tomppaa siteerasimme monissa arkihetkissä. Luimme tuolloin myös Ainoja mutta menevämmästä menosta tykkäävä esikoiseni piti enemmän pitemmistä ja kulkuneuvopitoisemmista Tompista. Mutta nyt meillä on Ainojen vuoro.

Pidän jopa Aino -kirjojen täplikkäistä laidoista.
Ne on inanat.
Meillä on omana kolme Aino -kirjaa, joista kaksi ostin joululahjaksi kuopukselleni. Kuopukseni on nyt aivan ihastunut Ainoihin. Eikä suotta. Olen myös itse oppinut lukemaan Ainoja rauhallisemmin ja makustellen. Ainoissa tilanteet vaihtuvat mielestäni aika nopeasti aukeamankin sisältä, ja minulle oikea lukutekniikka on rauhallisuus. Ja kuvien ihastelu. Ainot ovat todella pienten lasten kuvakirjojen aatelia.

Ainon vuosi (Tammi, ap. 1989, 10. painos, 2008) lähtee hauskasti lukuvuoden mukaan syksystä. Kirjassa kuvataan parilla kuvalla jokainen vuodenaika ja samalla kirjassa kiteytyy perhearjen vuodenaikoihin kuuluvia pikkujuttuja. Syksyllä puetaan paljon ja ihmetellään tippuvia lehtiä. Talvella on lunta, lumiukkoja, mäenlaskuja ja pikkulintuja ihmeteltävänä. Keväällä luonto herää ja ensimmäiset kukat ovat suuri ihme. Parasta on, kun saa laittaa uudet kevätkengät jalkaan ja istuttaa uuden taimen puutarhaan. Ja kesällä pääsee hiekkalaatikolle ja uimaan. Kunnes onkin taas omenoiden syöntiaika ja syksy tekee tulojaan.

Kuvitus koskettaa jotain niin arkista ja samalla kaunista.
Kuvat saavat meillä myös lapset hymyilemään hennoilla hassutuksillaan.
Aino ja pakkasen poika (Tammi, ap. 1985, 9. painos, 2008) kertoo kuinka Ainosta ja Veikasta tulee isosisaruksia. Uusi vauva laittaa perheen arjen mullin mallin itkemällä, eikä äidilläkään ole heti aikaa Ainolle. Ainoa alkaa vauvattamaan. Isä huomaa arkisen vauvafaktan, että kyllä pyykkiä nyt riittää! Onneksi pian vauvakin pääsee kauppareissulle mukaan ja äiti järjestää Ainolle kaakaokestit. Myös Mimmi -nukke saa oman kupin. Pakkasen poikakin oppii hymyilemään ja sen myötä taitaa elämäkin palata muutoksesta arkisemmaksi.

Kaikkiin kuviin on helppo lapsiperheen samaistua.
Ainon äiti on vihainen (Tammi, ap. 1986, 8. painos, 2008) on kirja, jota olen kuullut monen äidin hehkuttavan. Mietin, onkohan kirja herättänyt pahennusta ihastuksen lisäksi kultaisella 1980 -luvulla? Kirjassa äidillä on päänsärkyä, jolloin lasten pyynnöt tuntuvat vaatimuksilta ja tappelut kärjistyvät. Veikan tullessa kotiin koulusta, itkevät sekä Aino, Nyytti että äiti. Ihana isoveli pelastaa tilanteen päästämällä äidin pötköttelemään ja leikkii pikkuisten kanssa. Illalla isä korjaa nälkäiset mahat ja mutustellun paperinuken. Ainon nukkuessa äitiä harmittaa oma tiuskiminen ja hän haluaa korvata sen seuraavana päivänä pitkällä aamusadulla ja ehkäpä letuillakin. Lupaus tuo Ainon uneen valkoisen perhosen.

Sisäkansissa on ihania pikkupiirroksia.
Sama idea on myös Tompissa.
Näitä kuvia on tutkittu meillä tarkoin!
Kaikki kolme Ainoa ovat mielestäni napakymppejä. Ne ovat tarpeeksi lyhyitä taaperolle ja lauseet ovat napakoita. Kuvitus on värikästä ja kaunista ja kuitenkin selkeää. Louhen ihmiskuvat ovat minun silmääni jotenkin niin sympaattisen hellyyttäviä. Varsinkin lapset. Voivoi, ainoa pulmani lienee, että mistähän minä löytäisin lisää Ainoja. Olemme hurahtaneet Ainoihin.


"...juuri silloin lehahti Ainon
uneen keskelle kesäistä niittyä
suuri valkea perhonen."

- Kristiina Louhi: Ainon äiti on vihainen

12 kommenttia:

  1. Olen surkea lukija, ainakin ollut viimeisen vuoden. Teen pitkää työpäivää ja illat täyttyvät ulkoilusta.

    Eilen päätin kuitenkin lukea. Kuopukselleni myös, ja kaksi Aino-kirjaa. Voi että teki hyvää. Se tuntui kaikkein parhaimmalta kirjasarjalta aloittaa. Kaikki sujui hyvin, lapsi ei karannut hetkestämme vaan nautti.

    Olen niin samaa mieltä Ainoista. :)

    -Nupsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nupsu! Voin kuvitella että nämä olivat hyviä "aloituskirjoja", koska ovat lyhyitä, elämänmakuisia ja lämpimiä! Mukavia lukuhetkiä kesällenne, lyhyetkin ovat just hyviä :)!!

      Poista
  2. Ah Aino! Tämä ei enää taida sinua yllättää, mutta yksi suuri Aino-fani täällä hei :).

    Ainot olivat parhaita lapsena ja edelleen äitinä tykkään lukea niitä. Iloitsen joka kerta, kun poika valitsee Ainon luettavaksi. Juuri nuo lyhyet, mutta ytimekkäät tekstit ja selkeät monipuoliset kuvat ovat rikkaus ja kirjoissa riittää pureksittavaa moneksi lukukerraksi. Mun mielestä on myös ihanaa, miten Aino kasvaa kirjasarjan myötä. Olenkin tainnut tulla isosiskoksi ja myöhemmin aloittaa koulun yhdessä Ainon kanssa :). Mitäköhän Ainolle mahtaa kuulua nykyään, onkohan hänelläkin joskus päänsärkyä omien lasten kanssa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kirjat koskettavat jo montaa sukupolvea, eivätkä ole yhtään "vanhoja", vaan lähes iätöntä kamaa! Kuinka moni pystyy moiseen?
      Louhi on taitava.
      Kiitos ihanasta kirjatuumailusta, varmaan Ainolla itselläänkin on jo jokunen päänsärky takana :D!

      Poista
  3. Meillä on kaikki Aino.kirjat ja Meri oikein tähdensi, kun muutti opiskelukaupunkiinsa eikä voinut ottaa sinne kaikkia krijojaan mukaansa, että 'Aino-kirjoja ei sitten saa antaa kenellekään.' Oli siinä muutakin mutta nämä Ainot nyt ainakin. Minäkin pidän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kaikki! Ihana aarrevarasto :)! Ymmärrän Meriä hyvin!

      Poista
    2. Ainot on meillekin rakkaita. Arkisia ja silti ihania. En anna meidän Ainoja tai Tomppia ikinä pois! :) Tulisikohan myös Ainoista juhlakirja? Ostaisin heti. Meidän Ainot on kierrätyskappaleita ja elämää nähneitä.

      Poista
    3. Ainoista voisi tulla juhlakirja ja niistä kirjoista mitä ei saa kaupoista! Hyvä idea!

      Poista
  4. Hei. Minäkin rakastan lukemista ja luin vuosien ajan lapsille iltasadut. Ainot olivat ihania, meiltä ovat kuitenkin lähteneet kiertoon. Vieläkö niitä myydään? Jos joskus mahdollisille lapsenlapsille niitä ostaisi.
    Jotenkin Aino kirjoissa elämä oli niin todentuntuista mutta positiivista. Siivous ei ole itselle ollut lempipuuhaa ja muistan, että Aino kirjoissakin oli vaatekasoja ja yhdessäkin oli kuivettnut kukka ruukussa ja siinä oli myös hammasharja? muistaakseni. Lapset ei varmaankaan tällaiseen kiinnittäneet huomiota, mutta väsyneelle äidille tämä oli lohdullista. Kaikkea sitä onkaan jäänyt mieleen, Aino kirjoja kyllä luettiin meillä tosi paljon. Tekstiä ei ollut paljoa, mutta se oli sitä parempaa ja hiottua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivettunut kukka ym. ovat juuri ihania, arkisia ja lohdullisia yksityikohtia. Ainoja saa ainakin näitä kolmea, koska niistä on uudempia painoksia. Muita en ole löytänyt uutena.

      Olen juuri samaa mieltä, että hiotut lyhyet lauseet voivat olla lapsen (varsinkin pienen) kanssa juuri se idea. Kiitos kommentistasi!

      Poista
  5. Aino-kirjat kuuluivat olennaisesti minunkin lapsuuteeni (Sanna- ja Teemu-kirjojen ohella), olisikin mielenkiintoista tietää mihin ne ovat joutuneet. Meillä on yritetty lukea Ainoja nyt tämän 4-vuotiaan pojan kanssa, mutta hän ei oikein innostu. Tompista enemmän, eli sama juttu kuin teillä! Katsotaan josko pikkusiskon kanssa olisi sitten enemmän onnea Ainojen suhteen. :)

    Saman aikakauden Mintuissa on muuten myös samanlaista äidin "päänsärkyä" ja väsähtämistä, niin lohdullista jotenkin. :)

    J.
    Lapset 4 ja 1v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näin tosiaan meilläkin. Ehkä ne Tompat on menevämmälle samaistuttavampia kirjoja kuin Ainot. Luimme taas tänään nuo kolme, joten kohta voisin hankkia lisää, ettei toisto tuota äidille päänsärkyä :D!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!