sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Syksyn 2014 lastenkirjauutuuksia

Olen pyrkinyt esittelemään blogissani sekä uusia että vanhoja lastenkirjoja. Tilastoista huomaan, että uudet kirjat saavat usein enemmän klikkauksia ja keskustelua aikaiseksi kuin vanhat. Jotta blogini ylläpitämisestä olisi lukijoilleni yhtä monipuolista iloa kuin itsellenikin, olen viime viikkoina katsellut kustantajien syksyn katalogeja netin kautta, sillä silmällä. Ja miettinyt kuumeisesti jaksanko blogata lastenkirjauutuuksista syksyllä kun palaan töihini: onko tähän aikaa ja voimavaroja? Mutta toivon, että lastenkirjabloggaus antaa kivaa vastapainoa työlleni ja kaiken lisäksi tätä harrastusta saan harrastaa lasteni kanssa!

Tässäpä siis lista mitä olen kustantajilta kysellyt ensi syksyksi Sinisellä keskitiellä esiteltäväksi, katsotaan mitä saapuu! Klikkaamalla kustantamon nimeä pääset katalogiin.

LastenKeskus : Kiitos! sanoi Leijona : 9789522880956
Kuva Lasten Keskuksen sivuilta
Lasten Keskus:
Korolainen, Tulusto, Hurme: Lasten oma vuosikirja (mielenkiintoinen tietokirja lapsiperheille, olen aikonut ostaa jo aiemmin vastaavan mutta päivitetty opus kiinnostaa)

Perkiö, Pelliccioni: Kiitos! sanoi Leijona (luotettavan kaksikon lasten runokirja mahtavalla idealla, tätä odotan ilolla, sillä kansi näyttää upealta!)

Sperring, Teckentrup: Tassu tassussa (ystävyyttä & vuodenaikoja ja hyvin kiinnostava kuvitus!)

Koppens, van Lindenhuizen: Hiiri uskaltaa (herkkä hiiri löytää rohkeutta, upea aihe kiinnostaa kovasti!)

Ei!.jpg
Aiemman Corderoyn Aaro-kirjan kuva
Kustannus-Mäkelän sivulta, syksyllä ilmestyy sarjan kirja Miksi?
Kustannus-Mäkelä:
Sperring, Braun: Montako yötä on syntymäpäivään? (kirja odottamisen vaikeudesta, kuulostaa hyvälle!)

Corderoy, Warnes: Miksi? (kuvakirja kyselyiästä, kirjasarjan edellinen Ei! -kirja on huippu. Corderoy on luottokirjailijani)

Powell-Tuck, Edgson: Merirosvo ei pelkää pimeää (sisarusten välisiä leikkejä ja jännitystä!)

Freeman: Postikoira Pontus (yksityiskohtainen etsimiskirja, lapsen omaan lukuun! mielenkiintoista!)

Brown: Mestari Masa (näyttää hassulle, "miten säilyttää iloinen mieli" -teema kuulostaa hyvälle!)

Powell-Tuck, Guile: Hiirien hilpeä joulu (erilaisia jouluviettotapoja, ja pitää yksi joulukirjakin olla!)

Rentta: Päivä eläinten autokorjaamolla (tämä on luottokirjasarja!)


Otava verkkokauppa : Iso luontokirja : 9789511274094
Kuva Otavan sivuilta
Otava:
Kunnas: Herra Hakkaraisen hauskat harrastukset (Kunnaksen kirjat ovat meillä nyt pop! miten toimii uusi Kunnas?)

Havukainen ja Toivonen: Tatu ja Patu syömään! (myös Tatut ja Patut ovat ikisuosikkeja meille, aihepiiriki kuulostaa oikein hyvälle ja arkiselle!)

Burnie: Iso luontokirja (hyviä lasten tietokirjoja on vaikea löytää, tämä vaikutti lupaavalta!)

Normal
Kuva Tammen kuvastosta

Tammi:
Bergström: Mikko Mallikkaan parhaat tarinat (Ihana klassikko-Mikko uutena painoksena!)

Nopola, Lindman: Siiri ja tuhma tähti (Siiri-kirjat ovat tulleet meille tärkeiksi hassuttelukirjoiksi, myös äänikirjoina, Lindmanin kuvitus on ihana)

Järvenpää, Uimonen, Bast: Soiva joululaulukirja koko perheelle (supersuositun soivan laulukirjan toinen versio joululauluista, syksyllä ilmestyy myös Kunnaksen joululaulukirja Otavalla! veikkaan suosiota...)
Tiitiäisen kissa- ja koiraystävät
Kuva WSOY:n sivulta
WSOY:
Keltinkangas-Järvinen: Maailman paras koulu? (jahas, jos saan tämän, summaan ja kirjoitan näköjään taas uusia kasvatustuumailuja tänne blogiini)

Leena Kirstinä: Kirsi Kunnas sateessa ja tuulessa (tämän kirjailijasta kertovan kirjan esittelisin Kirjapolkuni -blogissa)

Kunnas, Westerholm: Tiitiäisen kissa- ja koiraystävät (ehdottomasti syksyn odotetuin lastenkirja, jolta odotan aarrekokemusta!)

Cousins: Maisan linna (Maisat vaan toimii ja linna aiheena kuulostaa kutsuvan uusiin leikkeihin!)

***

Paljon kiinnostavia kirjoja, jopa luottokirjoja, jäi listan ulkopuolelle. Yritin taas valikoida monenlaisia uutuuksia, erilaisilla aihepiireillä, jotta esittelyjeni kokonaisuus olisi monipuolinen. Lisäksi tunnustan katsoneeni myös kirjojen pituuksia, että esittelyn "työmäärä" on mahdollinen.

Miltäpäs näyttää? Löytyykö listauksessani sinua kiinnostavia? Mitä uutta lastenkirjaa sinä odotat eniten?


muokattu 8.5 Siiri -kirjan nimi, pahoitteluni!


"Siirin isä on korviaan myöten uppoutunut uuteen harrastukseensa: hän tutkailee taivasta kaukoputkella. Isä kertoo myös Siirille tähdistä ja planeetoista, ja mainitsee, että kaikkein kirkkaimpana tuikkii Sirius-niminen tähti. Sehän on melkein kuin minä! tyttö hämmästyy."

- Nopola, Lindman: Siiri ja tuhma tähti (esittelypätkä kustantamon sivulta!)

3 kommenttia:

  1. Tässä mainitsemistasi odotan eniten Nopolan/Lindmanin kirjaa Siiri ja tuhma tähti, koska aiemmatkin Siiri-kirjat ovat olleet niin mahtavia :). Ja Kirsi Kunnaksen elämäkerta kiinnostaa tietysti tosi paljon.

    Ehkä eniten syksyn lastenkirjoista odotan kuitenkin neljättä Aatos ja Sofia -kirjaa (Aatos ja Sofian sorsapuisto). Aatos ja Sofia ovat vaan niin <3, Jalonen on herkkä kirjoittaja ja Louhi mahtava piirtäjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kommentoit :)! Siirit on kyllä hauskoja.
      Jalosen kirjoja kokeilimme kerran ja se herkkyys ei ollut esikoiseni juttu, taisi olla jotain pussailua siinä vielä, joka ei vielä oikein taida kiinnostaa :D. Pitää kokeilla joskus uudestaan :)! Louhin kuvitus on täyttä laatua :). Kiva päästä lukemaan sinulta tämä uusin syksyllä!

      Poista
  2. Pahoittelen, Siiri ja tuhma tähti kirjan nimi on postauksessani väärin. Korjaan tämän kun palaan kirjoituskoneeni ääreen!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!