keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Kaksi höpöttelevää lasten kuvakirjaa lastenkirjaviikolta napattuna

Lastenkirjaviikosta on jo useampi viikko mutta nappasin viikkoon osallistuneiden kirjakertomuksista useampia lastenkirjoja meille kokeiluun. Niinhän se menee, ettei kaikki tykkää samoista kirjoista, ja myös me totesimme toisten suosikkien olevan itselle "ihan kivoja". Tämänpä muistatte myös minun lastenkirjaesittelyistäni, minun aarre saattaa olla sinun plääh, ja toispäin!

Kun arki koettelee (anteeksi taas valitus, mutta tää sairastelu on niin epämiellyttävää minulle! pitkäaikaissairaana olisin hoitajien kauhu, tippupullojen särkijä ja kyynärsauvoilla kampittelija!), on kiva että on kirjoja, jotka keventävät. Huumori on hyvä mutta vaikea väline kevennykseen. Sillä voi myös käsitellä vaikeampia asioita.





Pikkumyyrä joka tahtoi tietää kuka kehtasi kakkia kikkaran suoraan hänen päähänsä (nemo, 2000, suomennos Pirkko Talvio-Jaatinen, alk.per. 1989) on Werner Holzwarthin ja Wolf Erlbruchin kirja pikkumyyrästä, joka suivaantuu huomatessaan päässään kakkakikkareen. Hei, kukapa ei suivaantuisi! Niinpä myyrä lähtee etsimään kakkijaa. Hän kohtaa useita eläimiä ja kysyy kultakin, kuka kehtasi kakkia suoraan hänen päähänsä. Kuvitus on minusta ilmeikäs ja hauska, vaikka väritys on aika "ruskeahko" läpi kirjan (heh). Kirjan tarina on oikeastaan ihan täydellinen yksinkertaisuudessaan ja eläinten vastaukset ovat monella tasolla hauskoja ja taitavia. Ne syventävät eläinten lajityypillistä olemusta. Suomennos on huippulaatua. Toimiihan tämä myös kakkatietokirjana, sillä kuvituksen ja tarinan kautta lukija oppii erilaisia kakkakasoja. Luulisi olevan vähän ällö kirja mutta eipä se ollutkaan, vaan hauska ja hieman kiukuttelevakin! (4/5).





Mummon kone on Jukka Laajarinteen (kirj.) ja Martti Ruokosen (kuv.) tekemä erikoinen lasten kuvakirja, jossa pieni tyttö jää yksin mummon koneen kanssa. Mummo varmistaa, ettei tyttö vaan laita sormia koneeseen tai muuta vaarallista. Eipä ei, mutta kaikkea muuta tyttö työntääkin koneeseen. Kirja muuttuu vähän nonsensemäiseksi ilotteluksi loppua kohti ja tämä kikatutti neljävuotiastani ihan kamalasti. Hauskuutta lisää tässäkin kirjassa sen onomatopoeettisuus. Kuvitus on myös hieman nonsensemäistä, lähes outoa. Joten kirja on kaikin puolin hyvin erilainen. Takakannesta opin myös, että kirja on pohjoismaisen kuvakirjakilpailun voittaja. Kirjan kuvitus on mielestäni ehkä enemmän aikuis(sarjakuva)tyylistä kuin perinteistä lastenkirjoissa toivomaani kuvitusta, mutta toisaalta kirja on oivallinen suoritus siitä miten erilaiset, mutta kuitenkin hyvin tehdyt, lastenkirjat ovat tosi kiva juttu ja persoonallisuus tuo hauskaa vaihtelua. (3-4/5).

Oletko sinä lukenut näitä kirjoja ja tykkäätkö? Mikä lastenkirja on teidän perheen hauskin, jolle nauretaan kerta toisensa jälkeen?


"Mi-hii-näkö tuommoisia!"
hörähti polle.
"No, minäpä pyörähytän,
niin näet!"
Tumpeti-tum-tum-tum
(...)"

- Holzwarth, Erlbruch: Pikkumyyrä joka tahtoi tietää kuka kehtasi kakkia kikkaran suoraan hänen päähänsä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!