keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Tämän päivän lastenkirjamme (Blogien lastenkirjaviikko)

Minulle lastenkirjablogin kirjoittaminen tuntuu luontevalta ensiksikin siksi, että meillä luetaan paljon erilaisia lastenkirjoja ja toiseksi sen vuoksi, että minulla on joku sisäinen palo jakaa se ilo, kun löydämme kivoja kirjoja. Tämäkin kirjoitus syntyy tässä spontaanisti ja kerron mitä me tänään kahden tunnin ulkoilun ja lounaan jälkeemme lueskelimme, päivälevähdyksemme aikana, kuopuksen nukahtaessa lukuhetken päätteeksi päiväunilleen.



Meillä on ollut nyt tapana lukea kummankin lapsen omia kirjoja. Tämä on välillä erittäin haastavaa yhdessä, sillä ensiksikin esikoiseni 4-v. ei oikein jaksa enää aina kuunnella lyhyitä, pahvisia "vauvakirjoja", vaan hihhuloi helposti. Joskus esikoinen leikkiikin tämän alkulukuhetken ja taas joskus malttaa pienellä tukemisella "istua" kuuntelemassa vieressä. Tämä jälkeen kuopus 1v. siirtyy omaan sänkyynsä, jatkokatselemaan omia kirjojaan, kun luen vielä pidempiä kirjoja esikoiselleni.

Tänään luimmekin pidempiä kirjoja jo kuopukseni kanssa. Lukuhetki meinasi aluksi olla melkoista kiristelyä, kun lapset eivät millään malttaneet rauhoittua mutta lopulta rauhoittuminen onnistui, eikä sitten lapset olisi halunneet lopettaakaan. Luimme seuraavat:

Sanna Pelliccioni: Onni-pojan kierrätyskirja (Minerva, 2009). Olen vähän pikkuhiljaa ihastunut näihin Onni-kirjoihin, sillä aiemmin yksinkertainen kuvitus ja kohtuullisen pitkä tarina kuvakirjassa olivat esikoiseni kanssa luettaessa haasteellisempaa. Nyt esikoinen tykkää Onni-pojan kaikista kirjoista paljon, ja ihme kyllä pian kaksi vuotiaanikin istua napotti tämän kierrätyksen ja yhteisleikin puolesta puhuvan kirjan sanaakaan sanomatta! (4/5)

Pellicionin kirjasta
Anne Vasko: Jellona toinen. Jellona kirjat ovat uskomattoman hienosti tehtyjä. Kirjassa Jellona-lelu menee hännästään rikki ja pelkää joutuvansa romukoppaan. Mutta Jellonapa keksii miten ainutlaatuinen ja hyvä sellaisenaan on, vaikka häntä rikki! Tarina on hauska ja ääntelevä, monipuolinen. (5/5).

Reuterstrand, Wik: Empun uusi ystävä (Kustannus-Mäkelä, 2009, suomentaja Terhi Leskinen). Emput ovat suursuosikkimme. Niissä kuvataan lapsen perusarkea mutta kivalla pikkuhuumorilla. Kuvitus on realistista ja ilmeikästä. Meillä on nykyään melkein kaikki Emput ja kovassa luvussa. Kannattaa tutustua! Empun uusi ystävä kuvaa Empun tutusmista kaveriin leikkikentällä. Tässäpä juuri on taustalla hyvää opetusta miten "hiekkalaatikolla ollaan", eli niitä sosiaalisia taitoja, mistä keskustelimme Rouva Huun kirjoituksen innoittamana. (5/5).

Reuterstrandin kirjasta
Muumien toivomuskirja (WSOY, 2012, suomennos Airi Kurkkala, ei tekijää) on kirja, jota en olisi itse todennäköisesti ostanut mutta saimme sen lahjaksi. Paksusivuisessa kirjassa lasketaan taivaalta tähtiä kymmenestä nollaan, eli aika haastava pahvikirjaikäisille mutta oivallinen lukujonon vahvistukseen opetusmielessä (ns. esikouluikäiselle). Teksti on lyhyttä ja lopussa on onneksi pieni huumorinpilkahdus. (2/5).

Muumikirja
Lopuksi luimme esikoiseni kanssa kolme Lerry Kordanin (Tammi, 2010-2011, suomentaja Mirkka Hynninen, kirjat: Raketilla kuuhun, Kesälomalla ja Rohkeat retkeilijät) kirjaa, jotka lainasin jo aikoja sitten kirjastosta mutta en ollut vielä lukenut, koska olemme lukeneet nyt monta viikkoa oman kirjahyllyn kirjoja. Ja nämä olivat, aivan kuten mieheni previkkana oli kertonut, tosi kivoja kirjoja. Kirjojen pituus on minusta juuri kuvakirjalle hyvä ja soveltuu myös ensikuvakirjoiksi, pahvikirjojen jatkoksi. Kirjoista henkii lapsuuden kunnioitus, leikkien tärkeys, hyvä mieli ja ratkaisukeskeisyys. Kuvitus on mielestäni himppuisen hengetöntä yksinkertaisuudessaan mutta värikästä ja lopulta ihan mukavaa. (3-4/5).

Kordan kolme kirjaa
Tehokasta kuvitusten kuvaamista
Vol 2.

Mitä lastenkirjoja teillä on tänään luettu?
Käykää lukemassa myös aamuinen Lasten Keskuksen ja Tuula Korolaisen teksti ja lastenkirjavinkit!
Ja huomenna Blogien lastenkirjaviikko vaan jatkuu, mitähän meille onkaan luvassa?


"Nella ja Rauha leipovat muffineja.
Oskari leikkii palikoilla.
Pikku Lenni pohtii matkaa kuuhun."

- Korda: Raketilla kuuhun

8 kommenttia:

  1. Aika hauska, meilläkin luettiin tuota samaa Emppua tänään, ja Onni-kirjaakin etsittiin kirjastosta kun lapsi on sen aiemmin lukenut ja muisteli miten Onni rakentaa laivan. Empun paras kohta on "mikä suupaltti", se saa pienen aina hymyilemään. Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on meilläkin lempparikohtia "eikö täällä saa olla edes rauhassa" vai miten se meni :D. Minä tykkään juuri tuollaisesta viattomasta pikkuhuumorista, kun kuitenkin aihe on sinällään pikkuisen jänskäkin lapsen maailmassa. Ei uuteen kaveriin ole aina niin helppo tutustua, varsinkin jos se heti alkuun heittää hiekat leipään! Kiitos kommentistasi :)))!

      Poista
  2. Emppua myös meillä iltasatuna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taitaa olla vähän samanlainen lastenkirjamaku :). Emput on tosi hyviä :)!

      Poista
  3. Emput ja Onnit on meillä vallan ohitettu, mutta panin nyt korvan taakse kuopuksen varalle.

    Meillä luettiin illalla Alexandra Salmelan Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia -kirjaa. Kiitos tästä ihanasta lastenkirjaviikosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpikin on hyviä vinkkejä, olen itsekin ne saanut muualta.

      Salmelan kirjaa en ole itse vielä lukenutkaan, kiva kuulla mitä siitä tykkäsit.
      Kiitos sinulle aktiivisesta osallistumisesta Elina :)!

      Poista
  4. Kiva, että ootte tykästyneet noihin Emppuihin :)! Meillä on luettu tuota samaa kirjaa tosi paljon myös, vaikka nyt ovat Emput olleet vähän tauolla. Eilen luettiin jotain nallekirjaa, jonka nimeä en edes muista :D! Tänään lupasin lukea Porkaneista, joka on mun lapsuudesta kulkeutunut kirja. Samalla pitäisi teippailla yksi sivukin kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinultahan Emppu sarjan vinkin sainkin. Ne on kyllä hyviä ja tosiaan nykyään omistamme lähes kaikki :).
      Kirjojen korjailu on järkevää, kiva kun vanhatkin kirjat säilyvät luettavina :).

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!