tiistai 25. maaliskuuta 2014

Päivi Heikkilä-Halttunen: Luetaan lapsille

Alkusanat:
Blogien lastenkirjaviikolla 2014 saatte lukea Sinisen keskitien blogista 
kolmen vierailevan kirjoittajan ajatuksia lastenkirjoista, 
niiden lukemisesta ja niiden tekemisestä. 
Kirjoitukset aloittaa oikeutetusti lastenkirjaviikkomme kummi, 
lasten- ja nuortenkirjallisuuden vapaa tutkija ja kriitikko, 
Rouva Huu, 
Päivi Heikkilä-Halttunen.


Luetaan lapsille

Lasten ja nuorten lukemisesta kannetaan nykyisin alvariinsa erilaisissa juhlapuheissa ja uutisotsikoissa huolta.
Pienten lasten lukemisesta ei ole juuri viime aikoina Suomessa tutkimuksia tehty, joten on vaikea arvioida, onko uutisissa lukuharrastuksen hapertumisesta oikeasti perää. Totta on ainakin se, että lukuharrastuksen ääripäät ovat kasvaneet: jotkut lukevat todella paljon ja toiset eivät lainkaan. Sama pätee myös lapsiperheiden erilaisiin ääneen lukemisen kulttuureihin.
Kirjallisuusblogeissa lastenkirjallisuus kuitenkin voi hyvin: bloggarit lukevat ahkerasti uusia ja välillä vähän vanhempiakin lasten- ja nuortenkirjoja. Aikana, jolloin suurimpien medioiden mielenkiinto tähän kirjallisuuden osa-alueeseen on lopahtanut, bloggareiden kirjaesittelyt ovat nousseet arvoon arvaamattomaan nimenomaan ns. puskaradion ja vertaisvinkkauksen näkökulmasta. Ja kustantamotkin ovat mielissään, kun uutuuksista saadaan edes nettiin ajantasaisesti kirjaesittelyjä. Printtimedian puolella lastenkirjalla ei juurikaan ole uutuusarvoa!
Lapselle ja nuorelle lukeminen on melkein kuin laittaisi rahaa pankkiin: jos lapselle luetaan pienestä pitäen, lapsi saa läheisiltään, vanhemmiltaan, isovanhemmiltaan ja muulta lähipiiriltään ikään kuin luontaisetuna mielikuvituksen siivet, jotka kannattelevat lasta pitkälle aikuisuuteen.

Lapsille ja nuorille lukemisen hyviin puoliin kuuluu vielä sekin, että se ei vaadi erikoisia varusteita ja on periaatteessa täysin ilmainen harrastus: se ei vaadi hyvän lukuvalon lisäksi muuta kuin rajattomasti aikaa lapselle ääneen lukevalta aikuiselta. Nykyisen tehokkuusajattelun aikana voi vielä muistuttaa aikuista siitä, että lapsi, jolle on pienestä pitäen luettu paljon, sopeutuu ikätovereitaan paremmin päiväkotiin ja kouluun, omaksuu helpommin myös vieraita kieliä ja osaa luovia sosiaalisesti isoissakin ryhmissä.

Lastenkirjahylly on riemumielin Mukana Sininen keskitie -blogia emännöivän Bleuen lastenkirjaviikkohaasteessa.

Rouva Huu lupaa myös päivittää Lastenkirjahyllyn oikeassa sivupalkissa olevaa lastenkirjallisuutta esittelevää blogilistaa, joten kannattaa olla kuluvalla viikolla aktiivinen ja vastata Bleuen haasteeseen.  

Haaste löytyy tästä.

10 kommenttia:

  1. Nyt ehdin minäkin taas piipahtamaan blogini ääreen (kahvin ja jäätelön kera- oi aurinko!). Hyvät ihmiset, kommenttilaatikko on vapaa, saa keskustella! Olen varma, että se ilahduttaisi Rouva Huutakin!

    Minä jäin ainakin miettimään tuota Rouva Huun kirjoittamaa, että ääripäät kasvavat ja nimenomaan sitä, että toisissa perheissä ei lueta lainkaan. Tulee mieleen, että eriarvoistaako tämä lapsia erilaisiin oppipolkuihin, ja sitäpä en tiedä, mutta olisiko kuitenkin "hyvä juttu", että kaikki lapset pääsisivät kirjojen pariin edes jollakin tavalla?
    Tästä tulee mieleen päiväkotien, neuvoloiden ja koulujen merkitys. Ja mielenkiinto siihen, kuinka lastenkirjoista ja lukemisesta näissä instansseista nykyisin puhutaan vai jääkö puhe nykyaikaisempien (isompien?) haasteiden jalkoihin? Olen kuullut tutkimustuloksesta, että vanhemman kirjoista puhuminen vaikuttaisi positiivisesti lapsen motivaatioon kirjoja kohtaan, niin voisiko tätä villisti soveltaa niin, että jos eri alojen ihmiset puhuvat kirjojen lukemisen positiivisesta merkityksestä lasten kehityksessä, tämä motivoisi myös lukemattomia tarttumaan kirjoihin aika ajoin, edes yhteiseen sanomalehteen tms. yhteislukemiskokemukseen?

    Ja toinen asia, jota tässä jäätelön lomassa tuumailen on, että kukapa olisi arvannut, että kirjojen lukeminen vaikuttaisi sosiaalisiin taitoihin? Tuo alue, jonka perään me niin paljon nykyään huudamme: kuinka nuoriso ei osaa käyttäytyä ja miten auktoriteettiusko on vähentynyt, ynnä muut otsikot iltapäivälehdissä. Pistipä ajattelemaan! Mietin, tuoko erilaiset kirjat luontaisesti lapselle "oman mielen teoriaa", eli ymmärrystä siitä, ettei toinen ajattele samoin kuin lapsi itse. Joka tuo ymmärrystä sosiaalisiin tilanteisiin. Välilläpä tuntuu, että tämä ymmärryksen taito (ja hyväksymisen taito) on vaikea jo meille aikuisillekin!

    Ja sitten, voisivatko lastenkirjat tuoda ihan suoranaisia malleja käyttäytymiseen, kuinka pyytää lelua, miltä tuntuu jos joku tönii, kuinka kiva on kun sanotaan kiitos ja anteeksi jne? Tai antaa vinkkejä aikuiselle siitä, että nämä tavat meidän tulisi aikuisina lapsillemme opettaa mallittamalla tai jopa suoraan ohjaamalla, koska voivatko lapset muuten tietää miten erilaisissa paikoissa toimitaan? Siirtyneekö hiekkalaatikkokoodit äidinmaidon mukana?

    Ja vielä kolmanneksi mieleen tuli, että erilaisten kirjojen lukeminen avartaa myös näkökulmia, miten erilaisia perheitä on olemassa, uskontoja, tapoja, maita, kulttuureita, harrastuksia, töitä jne. Ja tämä tuo myös arvostusta toisiamme kohtaan.

    Mitäpä tuumaatte näistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta ääripäiden kasvusta (toisissa perheissä luetaan paljon, toisissa ei ollenkaan) tuli mieleeni kandidaatin tutkielmani, jonka tein opiskellessani lastentarhanopettajaksi. Tutkin kyselylomakemenetelmällä sitä, miten Helsingin kaupungin päiväkotien 4-5-vuotiaiden lasten ryhmissä käytetään kuvakirjoja. Tulokset olivat sellaiset kuin odotinkin: toisissa päiväkodeissa luetaan paljon ja voidaan puhua oikeasti kirjallisuuskasvatuksesta, kun taas toisissa luetaan hädin tuskin ollenkaan. Jos tätä eriarvoista tilannetta jotenkin lähdetään korjaamaan, niin minusta päiväkodeilla on tässä avainasema. Jollain tavalla pitäisi antaa päiväkotien henkilökunnalle keinoja ja ennen kaikkea tietoa lastenkirjallisuuden merkityksestä lapsen kasvulle ja kehitykselle, jotta tilanne muuttuisi.

      Kirjoitan myöhemmin omaan blogiini varmastikin aiheesta enemmän, mutta meillä vanhempien kanssa keskustellaan myös kirjojenluvusta varhaiskasvatuskeskusteluiden yhteydessä. Ainakin itselleni se on yksi tapa kartoittaa lapsen kieliympäristöä ja peilata lapsen kielen kehitystä. Monesti näkee aika helposti, jos lapselle on aina luettu aktiivisesti kirjoja.

      Poista
    2. Susanna, kiitos. Salaa toivoinkin, että joku varhaiskasvattaja (ja neuvolantäti!) tarttuisi kommenttiini. Ja tuloksesi kanditutkielmasta on kyllä surullista kuultavaa. Saanko ihmetellä rohkeasti, miten tähän on tultu? Ihan äkkiä tulee myös mieleeni eräässä äitiysblogissa minulle "julkitullut" asia, että joissakin helsinkiläisessä päiväkodissa ei joka päivä ilmeisesti edes ulkoilla (toivottavasti olen ymmärtänyt tämän oikein). En tiedä, mutta minä ihan oikeasti ahdistun tämmöisistä tiedoista. Miten ammattiympäristössä voidaan jättää pois perusarjen arvokkaita asioita?! Mihin tämä perustuu!

      Olen ihan samaa mieltä, että päivähoito tavoittaa niin paljon erilaisia perheitä, että sieltäpäin olisi hyvä mallittaa perusarkea koteihinkin. Olen todella iloinen, että uskalsit kirjoittaa kommenttisi tänne, siitä iso kiitos. Ja myös siitä, että teet työssäsi noin arvokasta työtä ja tuot tätä epäkohtaa näkyville. Otan sinusta mallia. Ja odotan innolla tulevaa kirjoitustasi, käy vinkkaamassa vielä koontipostaukseen, että löydämme sen kaikki :)!

      Poista
    3. Uskoisin, että suurin syy siihen ettei asia ole kunnossa kaikissa päiväkodeissa on se, ettei varhaiskasvatuksen sisällöllistä laatua valvota millään tavalla. Valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelman perusteet on vain suosituksen tapainen ohjeistus siitä, miten varhaiskasvatusta toteutetaan, mutta se jättää kyllä kaikille hyvin vapaat kädet. Muistan opiskeluajoiltani useammankin luennoitsijan todenneen, että samalla tämä vapaus tarkoittaa myös vapautta jättää tekemättä. Jos esimerkiksi päiväkodin johtaja ei huolehdi pedagogisesta johtamisestaan tarpeeksi, voi tilanne olla pahakin. Ja henkilökohtaisena mielipiteenäni voin todeta, että koska nyt uutta varhaiskasvatuslakia tehdessä näyttää pelottavasti siltä, että henkilökunnan koulutustaustoista joustetaan entistä enemmän ("ei ole ihan niin justiinsa onko lastentarhanopettajalla yliopistokoulutus vai ei"), en usko tilanteen kovin helposti kohenevankaan.

      Tuo ulkoiluasia kuulostaa oudolta, koska ne päiväkodit mistä minulla on kokemusta, ovat pitäneet aina kiinni nimenomaan ulkoilusta (joskus jopa muun toiminnan kustannuksella). On meilläkin toki ollut niitä päiviä ettei ulkoilla, mutta silloin on ollut syynä kovat pakkaset, kaatosade tai muu erikoisohjelma (esimerkiksi tänään aamupäivällä meillä oli päiväkodissa vieraileva nukketeatteriesitys aamu-ulkoilun aikaan, ja ne joita haetaan aikaisemmin eivät tietysti ehtineet myöskään iltapäiväulkoiluun).

      Poista
    4. Minä olen toivottavasti ymmärtänyt ulkoiluasian väärin ja uskoin itsekin, että kyseessä olisi esim puolipäiväisyydestä johtuva asia, jolloin tilanne olisi ymmärrettävä.

      Otit pedagogista johtajuutta esiin päiväsisällön vastuuttamisesta, mietin myös muita tahoja, ammattiylpeyttä. Hiekkalaatikoilla puhutaan hyvin vapaasti. Kyllä kulmakunnan äidit tietävät mitkä päiväkodit ovat hyvässä maineessa jne. Haluaakohan joku päivähoitopaikka tuottaa tietoisesti huonoa päivähoitoa? Koska paikat ovat rajallisia perheiden on otettava paikka kuin paikka vastaan mutta silti. Sitä mietin ja toivon, että hoitopaikat rohkaistuisivat uudistamaan toimintatapojaan tähän päivään mutta samalla vanhat hyvät, perusarvot muistaen.
      Oho, juttumme lipsahti ihan lastenkirjoista yleisempään mutta lastenkirjojen lukeminen on mielestäni yksi hyvä ja tärkeä perusarjen arvo.

      Poista
  2. Voi miten hyvä kirjoitus Rouva Huulta ja erinomaista pohdintaa ja jatkokysymyksiä Bleuelta!

    Ääripäitä minäkin mietin, ja varmasti juuri päiväkodit, kerhot ja tietysti myöhemmin eskari ja koulu ovat oivia paikkoja lukuinnostuksen sytyttämiselle. Omasta lapsuudestani muistan, että ala-asteen opettajallani oli tapana lukea meille Royald Dahlia. Se oli ihanaa! Oma osansa on varmasti myös kustantajilla, jotta hyvää lastenkirjallisuutta on ylipäätään saatavilla: esimerkkinä vaikkapa Harry Pottereiden nostattama lukuinnostus.

    Lapsen lukuinnosta vielä: minä olen oppinut lukemaan lukemalla Helsingin Sanomia (okei, ensimmäinen itse lukemani kirja oli Lumikki, mutta sen jälkeen tavasin Hesaria). Olenkin miettinyt, etten halua lopettaa paperilehden tilausta, koska nyt lapsemme näkevät lehden lukua päivittäisenä rutiinina, ja näkevät myös mitä luen. Jo nyt isompi osallistuu lehden lukuun osoittamalla kuvia ja kysymällä "mikä toi on?". Jos lukisin lehteni padilta tai kannettavalta, eristäytyisin yksinäisyyteen uutisteni kanssa, eikä lapsi tietäisi mitä teen (saattaisin vaikka pelata Angry birdsiä).

    Sitten tuo, mitä Bleue sanoit kirjoista ja sosiaalisista taidoista. Muistatko, kun blogissani pohdimme samaa, ja linkkasin tutkimuksen, jonka mukaan kaunokirjallisuuden lukeminen kehittää ihmisen kykyä empaattisuuteen? Uskon, että on juuri näin: kirjojen avulla pääsemme kurkistamaan toisten ajatteluun, tapoihin, kulttuuriin - pääsemme käymään keskustelua kirjan ja sen henkilöiden kanssa. Sehän on oivallista empatian oppimista (ja empatia on ainakin minun mielestäni linkissä sosiaalisten taitojen kanssa hyvinkin vahvasti). Sitäkin omassa blogissanikin silloin pohdin, että tärkeää olisi lukea kaikenlaista kirjallisuutta, siis myös eri kulttuureista. Omasta kirjakaupasta ja kirjastosta en ole löytänyt kuin länsimaista lastenkirjallisuutta: olisi mukava tutustua myös muiden mantereiden tarinoihin.

    Lopuksi vielä kommentoin Susannan ja sinun keskusteluun yllä. Luen parhaillaan Marjatta Kallialan kirjaa Lapsuus hoidossa?, joka käsittelee suomalaista päivähoidon tilaa, toisinaan kovin pamflettimaisesti. Kalliala vahvistaa sekä Susannan gradu-havainnon, että sinun bleue blogista lukemasi väitteen, että päiväkotien välillä on valtavasti eroja: joissain jätetään ulkoilu väliin, toisessa lintsataan kirjallisuuskasvatuksesta, kolmannessa kuvataidekasvatuksesta. Kirja on paikoin aika hurjaa luettavaa, mutta toivon, että loppua kohti paranee, kun pääsen kehitysehdotuksiin. Mutta tämä meni nyt vähän ohi aiheen, joten ei siitä enempää vaan palataan lastenkirjallisuuteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Yhtä ohi aiheen kommentoin vielä, että Kallialan kirja on minusta parasta, mitä varhaiskasvatuksesta on pitkään aikaan kirjoitettu. Jutut kuulostaa hurjilta, mutta kokemuksesta voin todeta, että ne kyllä pitävät täysin paikkaansa. Kallialalla on hyviä kehitysehdotuksia, mutta käytännössä mikään ei näytä muuttuvan senkään puolesta, että uusi varhaiskasvatuslaki näyttää jumiutuneen siihen samaan, vanhaan päivähoitolakiin eikä kaivattuja uudistuksia ja muutoksia saada - siltä ainakin tällä hetkellä näyttää.)

      Poista
    2. Kiitos Saara kommentistasi! Tuo lehdenlukeminen on ymmärtääkseni sama asia kuin muun kirjan lukemisen mallintaminen, joka on ymmärtääkseni yhteydessä lapsen innostumiseen omasta lukemisesta jne.

      Hyvä kun muistutit kirjoituksestasi, totta puhuimme asiasta kyllä. Heittoni "kuka olisi arvannut" oli hieman passiivissa tarkoitettu heitto tietoisesti, jotta saisin vähän keskustelua tänne. Sillä meinasin sitä, että aika moni pienen pieni arki asia vaikuttaa niin eri tavoin kasvavan lapsen kehitykseen (eli aivojen kehitykseen) että sitä emme voi arkijärjellä mitenkään tietää tai päätellä, mutta siksi esim. yllä puhutuilla varhaiskasvatuksen suosituksilla on aina hyvin tarkat perusteet, eikä ne ole vain heittoja, että kun "lukeminen on kivaa ja silleen".

      Tuo ei-länsimaisen kirjallisuuden saatavuus on muuten hyvä pointti. Luimme vasta vanhempia japanilaisia lastenkirjoja, jotka kertoivat oravista, ne kirjat olivat ihan huippuja oli tarkoitus esitellä täälläkin mutta... Yritänpä lainata nämä kirjat uudestaan. Uskoisin, että ei-länsimaisiakin kirjaston kätköistä löytynee jos niitä alkaisi etsimällä etsiä, tai pyytää kirjastotädilta apua. Tässäpä olisikin kiva kirjaviikkoidea lastenosastoille: lastenkirjoja maailmalta -esittely...?!

      Mutta olisipa tosiaan kiinnostavaa lukea myös euroopan ja usan ulkopuolelta tulevaa lastenkirjallisuutta, mutta todnäk menekki olisi vähäinen, koska aihepiirit voivat olla niin erilaisia kuin mitä kuluttajien enemmistö kirjoilta toivoo? Silti! Erinomainen ajatus Saara, tätä jään miettimään!

      Ja kiitos kirjavinkistä. Yritän pitää varhaiskasvatustietoani aika ajoin yllä ja on kiva kuulla uusista kirjoista, ja kun tässä tuli jo kaksi suositusta Kallialan puolesta, laitan sen varaukseen. Kiitos myös Susannalle asiallisesta mutta rohkeista puheenvuoroista.

      Kylläpä lastenkirjat vievät meitä suoraan lapsen arkeen ja ovat siellä ytimessä. Meille vanhemmille kirjojen lukeminen ei toivottavasti ole pedagogiikkaa, vaan hyvä yhteinen hetki arjessa kuten tämän keskiviikon Lasten Keskuksen ja Tuula Korolaisen tekstissä kerrotaan, mutta ammattilaisilta tämänkin hyvän pedagogisen puolen tiedostaminen työssään olisi varmaan perusteltua?

      Kiitän vielä Rouva Huuta herättelevästä tekstistään. Keskustelu jatkukoon: täällä tai elävässä elämässä.

      Poista
  3. Onpas täällä heti virkeä keskustelu käynnissä! Viikkoni on tavattoman kiireinen, mutta yritän seurata keskustelua ja huikata tarvittaessa omia näkemyksiäni.

    Kaiken aa ja oo on, että lasten vanhemmat ja muut läheiset aikuiset näyttävät itsekin lukemisen mallia, eli että lukeminen on luonteva ajanviettotapa lasten kotona. Sillä tavalla, esimerkin voimasta, lapsi itsekin sitten tarttuu kirjaan.

    Marjatta Kallialan uusi kirja kiinnostaa minuakin, täytyy tehdä varaus kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mallioppiminen, samastumista ja peilisolujen käyttöä, sepä on tärkeää. Kiitos kun huikkasit, tämä oli hyvä juttu. Ja Kalliala pitää minunkin varata kirjastosta.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!