torstai 27. maaliskuuta 2014

Johanna Kettunen-Huang: Höpötystä ja runoarkea

Alkusanat:
Blogien lastenkirjaviikolla 2014 saatte lukea Sinisen keskitien blogista 
kolmen vierailevan kirjoittajan ajatuksia lastenkirjoista, 
niiden lukemisesta ja niiden tekemisestä.
Kolmantena pyysin lastenrunoilijan, bloggaajan (Riimikirpun blogi) ja 
höpöttäjän Johanna Kettunen-Huang
alias J. Pikkuketun kertomaan lastenrunojen kirjoittamisesta!
Hauskaa lukuhetkeä ja paljon kommentteja!

Kuvituksen on taiteillut Eucco


HÖPÖTYSTÄ ja RUNOARKEA
Inspis iskee,
sujuu työ.
Taitaa olla keskiyö.
Hyvä juttu!
Pakko jakaa:

- Psst, nukutsä jo? Huhuu? ... HEI! HERÄÄ!
-...mmm....
- Hyvä, sä oot vielä hereillä. Miltä tää kuulostaa?
Hilpeä peruna Villi Hilli
tasamaalla tanssi.
Sergiolla tippui tillisilli ja padassa porisi pasta
fusilli!
- ...äiti? Pliis, mee pois.
Vaan laatua ei inspis takaa.

Mikä siinä onkin, että ne parhaimmat (ja pahimmatkin) ajatukset tulevat mieleeni yöaikaan tai juuri ennen nukahtamista, kun kynä ja muistivihkonen ovat vierineet kauas sängyn alle ja hapuileva käsi löytää vain ranteen täydeltä unisen kissan hampaita? Myös niin tärkeä palauteryhmä on yleensä unten mailla ja loppuyö kuluu intoa kihisten muiden heräämistä odotellessa. Seuraava päivä kuluu sumussa, jonka suojissa toki saa usein aikaan säkeen, jos toisenkin, kun sisäiset estot ovat umpiunessa.

Ihan vaan pikkuinen kettu
Lapsille lukemisen aloitin jo hyvissä ajoin, kun erehdyin näkemään dokumentin japanilaisäideistä, jotka opettivat vielä kohdussa oleville lapsilleen viulunsoiton lisäksi myös hiragana- ja katakana –merkkejä. Kyllähän minunkin jälkeläiseni nyt ainakin lukemaan oppisi jo ennen syntymäänsä. Paljon luinkin, vaikka tekniikkani oli kopioitu suoraan Avaruusboltsit -elokuvan Lordi kypärältä: Oli kerran kuningas ja kuningatar ..syvä sisäänhengitys...joille syntyi pikku tytär...syvä uloshengitys pilkun kohdalla...prinsessa.. *hauks, hauks, hauks* happi loppuu! hengityksen tasaamista...Adalmina.

Ja toimihan se. Kaikki kolme kiinnostuivat vuorollaan kirjoista jo sylivauvoina, järsivät kulmat ja itkivät itsensä uneen, kun erehdyin laulamaan illan iloksi tuntemiani kansanlauluja. Itkut vähenivät, kun älysin jättää (omatekoiset) sävelet pois.
Järsitty kirja
Lapset ovat nyt aika isoja, eikä yhteistä luettavaa oikein löydy, vaan onneksi on tämä lorupuuhani! Lukuhetkiä tulee silloin tällöin ja yhteys ärtsyyn teiniin säilyy, kun hokee juuri keksimäänsä riimiparia tai lausuu parin yön takaista runoromaanin alkua. Ei ole Shakespearen näytelmät ja Canterburyn tarinat menneet hukkaan, vaikka nuorena luin niitä lähinnä habitukseeni sopivien kansien vuoksi.

Yhtenäkin päivänä teini kulki synkkänä jääkaapille. Arvelin, että pieni piristys olisi paikallaan ja aloin aukoa pää..suutani:
- Elämä on iloa täynnä monta...
Teini siirtyi olohuoneeseen. Minä perässä kädet halaukseen ojennettuina.
- ...täynnä monta...
- Äiti!
Ahaa, tunnistin angstin. Taktinen vetäytyminen, etähali ja lentosuukko. Tekstityylin vaihto:
- Vähänkö mua ärsyttää, ihan joka...
Ovi paukahti asunnon toisessa päässä.

Minä jäin hyrisemään onnellisena. Nuoreni puhui minulle! Tuota voi kokeilla myös uhmaikäiseen. Omalla vastuulla...

Lorut sopivat kaikille ja ovat mukavia lukea ja kirjoittaa. Riimeillä tai ilman. Niitä pystyvät luomaan ihan pikkuiset ja jo kypsään ikään ehtineet ärtsyikäisistä puhumattakaan. Ja kuinka niitä tunteita pystyykään ilmaisemaan tarvittaessa hyvinkin lyhyesti tai ah, niin riipaisevan kauniisti. Sanavarastonkaan ei tarvitse olla suuri. Sopivaa puuhaa niin sanasujuville runebergeille kuin jäyhille metsien miehillekin.

Yksi sivu muistivihkosesta
Loruissa ei tarvitse pidätellä, eikä laskea tavujakaan, jos ei siltä tunnu. Sen kuin antaa mennä. Oma pikkuiseni sai pari vuotta sitten puettua tunteensa hienosti runomuotoon, kun äitinsä oli illan höyrynnyt aakkoslorujen parissa, ja ruoka oli jonkin aikaa ollut ”kohta” valmista.

H-LORU
Äiti, sä oot ihan höpsö.
Höpsö, höpsö,
höpsö, höpsö, höpsö.
Onko nyt kohta?
A.H. 4v.


Höpöttäminen on hyvästä!

14 kommenttia:

  1. Minusta tämä oli niin hyvän mielen kirjoitus ja tuttua itsellenikin. Inspis juttuihin iskee joskus kesken arkea mutta varsinkin silloin kun pääsee hieman levähtämään, usein vasta illalla :).

    VastaaPoista
  2. Kiitos Bleue, ja huh, olenko ainoa omituinen höpöttäjä maisemissa? :)
    Pliis, sanokaa, että en.

    Kovasti toiveikkain terveisin,
    Johanna


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi meitä ainakin on, siitä varma. Höpötys on elämän suola. Jos liikaa tuumailee, tulee pää kipeäksi. Siksi blogini tunnisteissa on ollut alusta asti "tuumailu" ja "höpöhöpö". Nih!

      Poista
  3. Ihanaa höpötystä Johanna alias J.Pikkukettu. Minä tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kommentti! :)

      Yritin lahjoa jopa kotona sairastavaa teiniäni laittamaan tänne edes hymynaaman tai vaikka viivanaaman, mutta ei. Olisi ollut liian epäeettistä...no, kysyin, että, jos siitä ei maksettaisi, niin onnistuisiko sitten.

      Arvatkaapa vain, olenko saanut olla olohuoneessa ihan yksikseni siitä asti? :)

      Poista
    2. :DD Melkoista mielensäpahoittaja-elämää se teiniys?

      Poista
  4. Joskus... :)

    Itse asiassa ovat aivan ihania, juttelevaisia ja jopa aurinkoisia. Se äkillinen syöksy kohti synkkyyden syövereitä vaan aina onnistuu yllättämään, vaikka kuinka yritän aistia tunnelmia ja välttää vääränlaisia katseita ja äänenpainoja.
    Vaan enpä näitä aina ymmärtänyt kyllä taaperoiässäkään. Ei sormet riitä laskemaan, montako kertaa olen kantanut kahta ja uhkaillut, kiristänyt ja lahjonut yhtä ynnä työntänyt keskivartalollani vaunuja ostoskassien roikkuessa pikkusormen taipeessa.

    Silloin on kyllä (pään sisäinen) höpötys ollut aikalailla K-12 sanastosta koostuvaa. :

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään ymmärrän esimerkkejäsi oikein hyvin :D. Ja oikeastaan, aina. Elämä etenee uhmasta toiseen ja sitten vielä aikuisellakin on nämä ikäkriisit! Uhmaa sekin! Huhhuh! Mutta elämähän liikkuu eteenpäin muutoksesta, pitää kokea mullistavia juttuja, että nousee taas uutta. Näin se on. Eli teiniys, mikä valloittava ikävaihe! :P Kuten uhmaikä (tämä lisäys on puhetta itselleni).

      Poista
  5. Naurahdin ääneen tuolle teininhalaamisyritykselle :D kauhulla niitä aikoja odotellessa. Kauhulla ja innolla!!

    VastaaPoista
  6. :) Ja onnistunutkin hellyydenosoitus saa ihan uusia ulottuvuuksia, kun äidin pikkuinen yrittää taitella kaikki 180 senttiään yhdellä kertaa syliin. Mukavaa odottelua!

    VastaaPoista
  7. <3
    Kiitos hymynaamoista! :)
    Niitä ei aamulla hurjasti irl näkynytkään, kun yhdellä oli uintia, toisella jokin koe ja kolmas oli menossa KAHTEEN taidemuseoon (Ateneum ja Kiasma) saman päivän aikana... ja hassuinta on, että jos olisivat ihan samat asiat osuneet eri lapsukaisille, niin olisi ollut mitä parhain päivä tulossa. -.-

    VastaaPoista
  8. Hauskaa! Meilläkin höpötetään ja riimitellään jatkuvasti. Koululainenkin useimmiten osallistuu nonsenseen, mutta saa sen ärsytettyäkin... Oli tuossa juuri yks tosi pitkä, joku rotta ja potta, mutta valotta... sellainen sotta, että - etkö ustko, ihan totta! jne simppeliä, mutta en minä enää sitä muista :) Minusta runokirjat on kivoimpia lukea ääneen, tykkään rytmistä ja yllätyksistä sekä lyhyydestä klo 20.50.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!