sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kuupojasta, ei:stä ja pysähtymisen tarkoituksesta

Minusta on mukava välillä olla ihan ilman suunnitelmia, antaa aikaa löhöilyyn ja olemiseen. Se on vaan mielenkiintoinen seikka, että pysähtyminen antaa myös usein tilaa ajatuksille ja myös väsymyksen näyttämiselle. Lapsilla se tuntuu usein purkautuvan kiukutteluna, itsellä puhalteluna ja pienoisena murehtimisena. Mutta silti ajattelen, että ajattelulle ja pysähtymisellekin pitää antaa aikaa. Vaikka monesti huomaan ajattelevani, että ymmärrän kyllä nykyään paljon paremmin miksi moni täyttää kalenterin menoillaan, sillä pysähtyminen voi olla oikeastaan jopa paljon väsyttävämpää kuin tehokas meneminen.


Tänäkin viikonloppuna olemme lukeneet. Minä olen lukenut ihan vain kaunoa, koulukirjojen maatessa teloillaan. Mutta pari kivaa kirjastolainaakin lapsille sattui taas viikolla matkaamme, kun kävin kahden esikoiseni kanssa kirjastossa. Reissu oli taas tyyliä "pitää ottaa kahdenkeskeistä aikaa silloin kun tuntuu, että arki on yhtä tuulta ja tuiverrusta", ja meillä se kaksinkeskinen aina on kyllä auttanut. Ainakin siksi kahdenkeskisen ajan ajaksi.



Kuupoika on tanskalainen lastenkirja vuodelta 1962. Sen on kirjoittanut Ib Spang Olsen ja kirjan on suomentanut Marjatta Kurenniemi (Gummerus). Kirja on hauskan pitkulainen ja tarina kertoo kuusta, joka näkee oman kuvajaisensa maan pinnan vedessä ja lähettää kuupojan hakemaan sen toisen kuun itselleen. Kuupoika lähtee kuusta ja laskeutuu ohi tähtien,, halki ilman, ohi lintuparven, puhki pilven... Ja maassakin hän vielä muksahtaa mereen ja löytää vasta meren pohjasta sen minkä uskoo toiseksi kuuksi. Se on peili, joka onkin kuulle varsin mieleinen tuliainen, sillä: "Ja aina kun sen tekee mieli jutella jonkun järkevän olennon kanssa, se ottaa peilin esiin.". Kirja on tosi hauskasti tehty, poika tippuu sivuja pitkin (kuin uneen vaipuva) ja tarina etenee hyvän suomennoksen saattelemana kuin runo. Ja niin kauniisti. Siinä on myös ne hauskat kohtaamisensa. Pidämme tästä kirjasta esikoisen kanssa paljon. (5/5). Ehdottomasti ostan tämän omaksi jos se joskus vastaan tulee.



Kuun peiliin katsominen toi mieleeni tuon pysähtymisen ajatuksen kirjoitukseni alussa. Vaatii pysähtymistä, että kärsii katsoa oikeasti peiliin. Siis että katsoo itseään ja jopa pitää siitä. Monen tason juttu.
Mutta sitten vielä kaksi ihan hauskaa kirjaa.

Tammen kultaisiin kirjoihin kuuluva Hupsut hiirisiskot (kirj. Dave Werner, kuvittanut Lucinda McQueen, 2009, alkper. 1989) tarttui mukaani kirjastosta siksi, että meillä mies tykkää lukea näitä kultaisia kirjoja. Tämä vaikutti varsin tyttömäiseltä ja luimmekin sen juuri appsin kanssa kaksin. Kirja kertoo kahdesta hiiritytöstä, jotka ovat ystäviä ja niin samanlaisia, että voisivat olla siskoksia. Mutta kaiken sen piirtelyn ja tanssinkin lomassa (vitsi näitä on liikkuvaisen poikalapsen äitinä joskus niin hauska lukea, kun...!) pikkuhiiret suuttuvat toisilleen ja seuraa pieni välirikko. Kuitenkin tilanne parantuu kun mökötyksen sijasta toinen hiiristä uskaltautuu äitinsä kannustamana pyytämään anteeksi. Minusta tämä oli jotenkin aika hyvä "tyttöjen välisistä suhteista" kertova kirja, jossa möksähdellään, ehkä vähän juonitaankin ja sen semmoista. Ja ajattelin, että ehkä joku lukijoistani hyötyy tästä vinkistä. Sopii mielestäni tosi hyvin esim päivähoitoikäisille ja käy toki täysin myös pojille. Kuvitus on sellainen söpömäinen ja väritys haaleampaa. Tämäkin kirjan on näemmä suomentanut Marjatta Kurenniemi, olipa hauska sattuma. (3/5).


Ei! -sana on yksi perhe-elämän perussanoista. Kasvatuksessa mietitään aika ajoin ei sanan merkitystä ja kuinka kiellot ja säännöt tulisivat asettaa. Saako sanoa ei vai voisiko sanoa sen kauniimmin. Olipa kuin oli, joka tapauksessa lapset usein oppivat sanan ei ja se kuuluu olennaisesti heidän sanavarastoon ja eivät muuten kysele tulisiko sanaa käyttää kauniimmin (katsokaapa kuinka vitsailen!). Ei! -kirja lähti siis kirjastosta meillä kahdesta syystä, siksi että perheessämme asustaa välillä Ei! -önkkömönkkö, jota sanotaan aina kaikkeen kivaan ja uuteen. Lisäksi toissa viikolla kuopuksemme näytti pienen siivun tulevasta Ei! -sanan kultakaudesta, eli uhmaiästä. Tällä viikolla onkin ollut sen suhteen taas paljon seesteisempää.

Mutta kirja Ei! on luottokirjailijani Tracey Corderoyn kirjoittama ja kuvitus on Tim Warnesin (Mäkelä, 2013, suomennos Raija Rintamäki). Tämä kirja kertoo Aaro sarvikuonopojasta, joka oppii sanan ei ja käyttää sitä sinnikkäästi niissäkin tilanteissa, joissa olisikin kannattanut sanoa joo. Tämä johtaa tilanteisiin, että jää yksin ja ilman herkkuja, niin sittenpä Aaro oppiikin uuden sanan joo. Tarina on hyvin ennalta-arvattava, nopea lukuinen ja selkeä. Kuvitus on selkeää ja ajan hengelle tyypillisesti (?) hieman sarjakuvamaistakin. Ja meidän lapset ovat ihan hulluina tähän kirjaan. Se on niin kummallista, että joskus vähän itselle tylsät, liiankin arkiset ja yksinkertaiset kirjat ovat lapsista juuri niitä parhaita. Ehkä he saavat näistä jotain lohdutusta mitä kasvussaan kaipaavat, eikä pelkkä vanhempien tuki ole riittävä. He tarvitsevat ymmärrystä myös muualta. Joka tapauksessa Ei! kirja on kestoluvussa meidän talossa. (lapset antaisivat varmasti tuhat tähteä, ja minä 3/5).

Oliko tuttuja kirjoja? Pysähdytkö sinä vai onko se turhanpäiväistä? Ja sanotaanko teillä ei?


"Äkkiä tuli
kova tuulenpuuska - HUIII!
ja vei pojan mukanaan.

Mutta vastaan tuli vastatuuli
HIUUU!
ja puhalsi pojan takaisin."

- Ib Spang Olsen: Kuupoika

8 kommenttia:

  1. Meillä on ollut tuo Ei! lainassa ja esikoinen tykkäsi. Kovasti kuunteli tarinaa ja taisi olla vähän jujussakin mukana.. ;)

    Pakkohan se on välillä pysähtyä. Mutta en tiedä mikä suorituskeskeisyys se on, mutta tätäkin on pitänyt OPETELLA :) Nimenomaan lasten kautta. Tytöt tykkäävät kun olen vaan, makoilen heidän leikkiensä keskellä ihmiskiipeilytelineenä, vaikka en varsinaisesti osallistuisi niin aktiivisesti johonkin nuken nukuttamisleikkiin, tai kuopuksen senhetkiseen pureskelutuokioon. Juttelemme vaan ja saatan välillä ummistaa silmäni (vain herätäkseni siihen että puupalikka kolahtaa otsaan). Mukavaa, rentoa läsnäolemista. Virkistävää näin henkisesti, mutta saattaa kyllä alkaa luomet herkästi lupsumaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori vastausviive!

      Kiva kun Ei kirja on tarttunut toistenkin matkaan, ihan kiva ajankohtaiskirja :D.

      Pysähtyminen on itsellenikin tärkeää. Minulla se on oikeastaan tullut tietyllä tapaa luonnostaan jo aiemminkin, mutta ehkä lasten myötä sitä on oppinut eri tavalla vielä miettimään, että milloin sitä tarvitsee itse ja varsinkin lapset enemmän ja milloin vähemmän. Ja tarve vaihtelee koko ajan.

      Viikonloppuna luin lasten leikkiessä ympärillä, siinä välillä tuhrasivat viekussa jne. mutta selvästi nauttivat siitä että vaan ikään kuin olin, ja vastailin kun kysyivät ja ihastelin mukana. Ehkäpä myös aikuisen on hyvä näyttää mallia miten löhöillään, oppineeko sitäkään muuten?

      Poista
  2. Ihana teksti, niin monta kohtaa vaan nyökkäilin, miten tutulta kuulostaa. Sanotaanko meillä ei? Hmm. Sanotaanko meillä muuta kuin ei? ;)

    Kirjat kuulosti taas tosi kivoilta. Pitäisi nyt toimertautua itsekin kirjastoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)). Ja sanokaa väliin joo. Tämä vanha viisaus, että saa kiinni lapsesi joka päivä hyvänteosta ;D.

      Oi voi, toimertautukaa ihmeessä, mutta varoitus, tämä harrastus on addiktoivaa lajia ja määrätkin saattavat vain lisääntyä käytön myötä!

      Poista
  3. Kirjastoon pitäisi täälläkin vaappua tässä joku kerta :)! Kivan kuuloisia kirjoja ja meille ei olleet tuttuja.

    Meillä on viime aikoina pysähdytty ihan jo pakon edestä urakalla, kun koko perhe allekirjoittanutta lukuunottamatta poti flunssaa. Tänäänkin vielä köllöteltiin sohvalla esikoisen kanssa, kun kuopus nukkui päiväunia. Ja kai se myönnettävä on, että meillä on muutenkin aika hidas tämä elämänrytmi. Varmaan olisi elämä aika erilaista, jos asuttaisiin jossain muualla, edes jossain toisella pienellä paikkakunnalla, jossa olisi meille tavissuomalaisille juttuja omalla kielellä! Ihan mukavaa ja sitten toisaalta niin kovin raivostuttavaa välillä!

    Ja tuo ei..! Sitä taitaa yksi, jos toinenkin hokea meillä. Kuopus on nykyisin monesta asiasta ei-mieltä ja sitten häntä pitää toisinaan myös kovasti komentaa, kun ei ole järki ihan aina touhuissa mukana. Tunnistat varmaan tilanteet ;)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaappukaahan :))!

      Joo sairaudet on muuten sellaisia että pitäisi malttaa pysähtyä sen vaatimalla tavalla...

      Appsi piirsi tänään värikynällään päähän. Että juu, muuten- EI :D.

      Poista
  4. Lainattiin eilen tuo Ei! ja olen nyt jo kurkkuani myöten täynnä sitä luettuani sen noin kymmenen kertaa alle vuorokaudessa. Heti aamulla piti taas aloittaa. Onneksi Aaro on niin söpö. Jännä kyllä miten innoissaan meilläkin lapsi tästä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se oli aikuiselle aika tylsä. Mutta sepä parasta hupia lapselle. Meillä on kyllä jo into laantunut lapsillakin. Siispä: erinomainen lainakirja! :) mutta söpöt kuvat on jees! Kiitos kun kommentoit, tuntui tosi kivalle :).

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!