keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Kuinkas sitten kävikään?

Meillä on lastenkirjoja kahdessa eri kirjakaapissa. Toisessa on kirjoja, jotka ovat joko tauolla virkistyksen vuoksi tai sitten kirjoja, joiden aika ei ole vielä tullut. Tänään etsiessämme Matikkamatka -kirjaa nelivuotiaan poikani silmiin sattui Tove Janssonin kuvakirjat ja hän vaati heti saada lukea niitä sylissäni. Ja mikä olikaan parempi tapa aloittaa uutta lukuvuotta 2014, joka on myös edesmenneen kuvataiteilija, kuvittaja ja kirjailija Tove Janssonin juhlavuosi, koska Janssonin syntymästä tulee 100 vuotta. Muumeja ja Tove Janssonin töitä nähdään tänä vuonna mm. Ateneumin näyttelyssä. Myös Tampereella on ihana, pysyvä Muumimuseo, joka kannattaa käydä katsomassa, jos et sitä ole vielä nähnyt.





Kuinkas sitten kävikään? (WSOY, 2009, 22.painos, alkuper. 1952) kirja houkuttelee lukijan puoleensa värikkäällä ja reikäisellä olemuksellaan. Kuinkas sitten kävikään? kirja on mielestäni monimuotoinen. Oikeastaan ajattelen sen olevan yhtä lailla aikuisten kirja kuin lasten, sillä kirjan pohjavire on hyvin pelottava, sillä siinä etsitään pikku Myytä ja joudutaan hurjiin seikkailuihin. Kirjan on suomentanut Hannes Korpi-Anttila, ja loruttelua oli mielestäni varsinkin aluksi aika vaikea lukea ja seurata. Olenkin ajatellut, että kirja on varmasti myös haastava lapselle, mutta koska koko tarina kulkee lorutellen, se on myös nautinto. Ja kun rytmiin pääsee, ja kieli on notkea, sitä on myös nautinto lukea ääneen. Kuinkas sitten kävikään? -kirjan sivut ovat ihmeitä täynnä ja Janssonin kuvitus on (kuten mielestäni aina) lumoavaa, vaikka kuvitushan on pääosin synkkä ja tumma. Minulla on joskus ollut kirjan kuvituksesta tehty seinäkalenteri ja siten kuvat ovat syöpyneet mieleeni kuin muutkin tärkeät kuvataideteokset, jotka ovat koskettaneet minua jotenkin. Koska kirja on klassikko, se vaatisi täysiä pisteitä (4?/5). Mielestäni kirja on parhaimmillaan hieman isomman lapsen kanssa- tai silloin kun lapsi sen itse hyllystä löytää.




Kuka lohduttaisi nyytiä? (WSOY, 2007, 18.painos, alkuper. 1960) kertoo yksinäisyydestä ja ystävyydestä, joka lienee Tove Janssonin kantavia sanomia pitkin hänen tuotantoaan. Kirjan on suomentanut upeasti Kirsi Kunnas ja loruteltu satu kulkee kuin laulu. Tämä kirja on luettava ääneen, sillä se hellii kielijänteitä ja pieniä korvannipukoita. Kirjan tarina kertoo yksinäisestä nyytistä, jota kirjan ääni opettaa ystävystymään. Nyyti löytää pullopostia vieläkin pelokkaammalta tuitulta ja lähtee pelastamaan häntä. Lopussa ystävykset löytävät toisensa ja ilmassa on mielestäni kahden yksilön välistä kunnioitusta ja rakkautta. Olemme itse asiassa saaneet tämän kirjan häälahjaksi ystäviltämme. Kuka lohduttaisi nyytiä? on kuvitukseltaan keveämpi ja valoisampi kuin Kuinkas sitten kävikään? ja mielestäni suomennos on tässä onnistuneempi ja luontevampi. Tarina ihan koskettaa minua. Kirja saa minulta, pieneltä bleuelta, ilolla täydet pisteet (5/5).

Jos et ole lukenut Tove Janssonin muumikirjoja, sarjakuvia tai näitä kuvakirjoja, suosittelen lämpimästi. Kaikki näistä käyvät erinomaisesti aikuisenkin lukuun ja tarinoista on löydettävissä elämän perusarvoja ja aatteita aivan kuten muistakin klassikkokirjoista.

***

Olen tässä joulun aikaan kokenut olevani velvollinen selittämään lastenkirjojemme määrää. Se on tuntunut välin epämukavalta ja nololta. Kun luin nämä kirjat ajattelin, että höpöhöpö. Kyllä ihminen voisi turhempaankin tilansa ja rahansa käyttää. Kirjat voi aina kierrättää ja niissä on sellaista kasvatusvoimaa, että ilman niitä minä olen äitinä alastomampi. Rohkaistuin taas tästä Janssonin lukukokemuksestani niin, että taidan pyytää kustantamoilta kevään kirjoja Siniseen keskitiehen esiteltäväksi. Osaako sitä olla näin kotiäitinä enää muutenkaan olla kuin pieni nurkassa lastenkirjoista yksinäisnä höpertävä ja kirjoittava blogimutsi?
Mukavia yhteisiä lukuhetkiä kaikille vuodelle 2014!


"Vaan kuka lohduttaisi nyytiä ja sanois: yksinään
ei kukaan nauti edes näkinkengästään."

- Tove Jansson, suom. Kirsi Kunnas: Kuka lohduttaisi nyytiä? 

8 kommenttia:

  1. Hienoja kirjoja molemmat, ja mukava bloggaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ovat kyllä! Ja kiva, että tunnelma välittyi sinne asti!

      Poista
  2. Minä myös tykkään, että omasta kirjahyllystä löytyy laadukkaita lastenkirjoja. Mutta itsekin sitä aina välillä kyseenalaistan, kun meillä on niin hyvä kirjasto, ja vieläpä ihan nurkan takana. Että pitääkö kirjoja olla omana, vai voisiko niitä lainata vaan. Ehkäpä tämäkin on niitä asioita, josta jokainen tekee ihan omat päätökset, ja hyvä niin.

    Olen tuota Nyytiä muutaman kerran kirjakaupassa selannut, mutta se on jäänyt ostamatta kun olen pelännyt kaunon olevan vaikealukuista (minulle). Esteettisestikin kauno minua jotenkin häiritsee, vaikka kuvitus muuten on todella kaunis. Kerropa siis, mitä mieltä olit tekstin luettavuudesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjastoihmisenä mietin samaa mutta sitten kun raahaan kahta kassia kirjastoon edestakaisin joka toinen viikko mietin, että aika monta kirjaa mitä en tarvitse omiin hyllyihini, vaan lainaus oli aivan riittävä.

      Joo hyvä pointti, unohdin kirjoittaa tästä kaunosta. Kuinkas sitten kävikään on myös kaunolla ja kursiivein ja mitä kaikkea ja se on välillä hankaloittanut lukuani, mutta useammalla kerralla luettuna pulma poistuu. Kuka lohduttaisi nyytiä? kauno on selkeämpää (rivit suorassa jne) ja siinä ei minulla ollut vaikeuksia lukemisen kanssa. Tämä varmaan riippuu vähän siitäkin mitä kaunokautta itse on. Mietin juuri kaunokirjoitusta yksi päivä ja aloin miettiä, että pitäisi kyllä yrittää ylläpitää omaa kaunokirjoitusta tässä tietokoneaikakaudella, koska se tulee varmaan olemaan yksi häviävä taito?

      Poista
  3. Jälleen ollaan samojen asioiden äärellä - lähiviikkoina lisää...

    Lastenkirjallisuuden lukeminen on arvo sinänsä! Minä luen lanua aivan omaksi ilokseni. Työnkin puolesta toki, mutta myös omaksi ilokseni. Lähes puolet hyllytilasta on varattu lasten- ja nuortenkirjoille. Jälleen löysin alesta muutaman... Nyyti löytyy omasta hyllystäni, mutta Kuinkas sitten kävikään ei ole vielä kävellyt vastaan. Se on saatava aivan omaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, ahaa :). Seuraan mielenkiinnolla, kollegani, pseudonyymi lastenkirjabloggaaja :).

      Parasta on löytää kirjat juuri niin, että ne kävelevät vastaan... Vaikka kyllä se löytämisen mahdollistaminen, eli kirjakaupoissa ja divareissa luuhailu, eli etsiminenkin on hauskaa :).

      Poista
    2. Haa! Psudonyymit kirjabloggaajat iskevät jälleen! Tällä kertaa Muumeilla! :)

      No totta! Etsiminen se vasta jännittävää onkin, sillä silloin ei voi tietää, mitä kaikkea voi olla edessä. Se on Seikkailu isolla kirjaimella.

      Ihanaa etsimisvuotta!
      (Uutuuskirjojen parissa minäkin... joskin vasta alussa - tie on piiiitkä.)

      Poista
    3. :DD!
      Vai uutuuksia sinäkin katselet, siinäkin on oma etsintänsä :). Odotan mielenkiinnolla mitä kirjoja aikuispuolella odotetaan. Minua kiinnostaa varmaksi yksi, jota pyysin Kirjapolkujen puolelle esiteltäväksikin, ja se on Anna Gavaldan uutuus :). Myös Siri Hustvedt voisi kiinnostaa, sen voisi vaikka varata kirjastoon :).

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!