perjantai 6. joulukuuta 2013

Joulukalenterin luukku 6

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille ja varsinkin ihanaa lomapäivää meille, joilla se on! Vietetäänkö teillä itsenäisyyspäivää mitenkään? Meillä on usein tehty pikkuisen parempaa ruokaa ja joskus olemme vilkaisseet linnanjuhlia kättelyiden kohdalta. Emme sinänsä muuten ole osanneet juhlia sitä mutta ehkäpä tänään voisimme askarrella lasten kanssa Suomen lipun pöytäkoristeeksi.

Mutta harjoitellaanpa taas joulupuuron keittoa, että osataan se sitten juhlahetkenä varmasti. Tästäkin on lorusta on useita variaatioita. Kiitos Metsämansikalle ihanasta kuvasta :)!



Harakka huttua keittää

Harakka huttua keittää, (keitetään kämmentä)
hännällänsä hämmentää,
pyrstöllänsä puistelee,
nokallansa koittelee, (koputetaan kämmentä)
panee suolaa,
panee sokeria,
antaa tälle, (annetaan kullekin sormelle yksitellen)
antaa tälle,
antaa tälle,
antaa tälle
- tälle ei annakaan!

- Suom. kr (Pikku Pegasos kirjasta)

Lastenorkesteri Ammuu jatkaa runoa laulussaan näin: "Hyppää kivelle, hyppää kannolle, ja tuollahan se kaivo on (kutitetaan kainaloa)!". Tämä loppu on minullekin kaukaisemmin tutumpi versio. Mutten ihan muista kaikkia sanoja omasta lapsuudestani. Millaisia versioita te muistatte?


"Reippahasti käypi askeleet,
äidin hommat on niin kiireiset..."

- Emmy Köhler, suom S. Sköldberg-Petterson

6 kommenttia:

  1. Hih, onpas hassua nähdä oma kuva täällä. Ehkä pitäisi laittaa se myös omaan blogiin ja mainostaa samalla tätä sun kalenteria :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varmasti :D! Se on kyllä kaunis :).

      Poista
  2. Tää on yksi niitä harvoja loruja, jonka mä muistan kokonaan leikkeineen (tosin vähän eri sanoilla), mä luulen, että tätä käytettiin päiväkodissa ruokaloruna - ja niinpä meidän lapset osaa tän ja tykkää ihan loputtomiin.

    Meillä vietettiin miehen synttäreitä, mä kyllä sytytin kynttilät ikkunalle ja syötiin hyvin, mutta ruoka ja ruokaseura oli aika kansainvälistä. Hoksasin vasta jälkeenpäin, että ainakin sille vaihto-opiskelijalle olisi pitänyt näyttää linnanjuhlia edes pätkä, ei sitä voi uskoa ellei itse näe. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi teillä on ollut ihan juhlat :)! Kiitos paljon kommentista :)!

      Poista
  3. Aivan ihana kuva! :) ja tuttu loru

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!