keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Tahdon voittaa! (Papayanni ja Tharlet)

Tahdon voittaa! kirja kuuluu otsikoltaan ja idealtaan kirjoihin, joista kiinnostun sen teemansa vuoksi. Enpä tiedä lienenkö ainoa äiti, jonka lapsi tahtoo saada kaikkein kovimmat vauhdit kiikussa, haluaa olla ekana hiekkalaatikolla ja syödä kaikkein suurimman jälkkäriannoksen. Veikkaan, etten ole, vaikka eivät varmaan kaikki lapset ole syntyjään yhtä kilpailunhaluisia. Pyysinkin puhtaasta mielenkiinnosta Tahdon voittaa! kirjan, jonka on kuvittanut Eve Tharlet (vastahan yksinkertaisuudessani ihmettelin eikö hän kuvita enää, vaan keskittyy kirjoittamiseen, olin siis aivan väärässä) ja kirjoittanut Maria Papayanni (Lasten Keskus, 2013, suomentanut Marketta Vaismaa).



Kirja kertoo majavaveljeksistä Samusta ja Seposta, joista pikkuveli-Seppo voittaa aina. Seppo keilaa paremmin, syö nopeammin ja kiikkuu korkeammalle. Vai kiikkuuko? Majavaäiti lohduttaa, että joskus on Samunkin vuoro voittaa, kun hän vain malttaa mielensä. Mutta pienen tapaturman kautta Samu ja Seppo ymmärtävät, ettei voittaminen ole aina tärkeintä, vaan toisen auttaminen tarvittaessa. Tarina on lähes ällömakea mutta toisaalta mukavan lempeän, hempeän kiva ja söpö kirja, joka sopii hyvin iltasaduksi pusujen sekaan. Kirjan kuvitus oli jo hieman pimeähkössä päikkälukuhuoneessamme hieman tumman puhuvaa mutta kun tarkemmin (valossa) katson ruskean, sinisen ja vihreän sävyjä aika simppelissä kuvakokonaisuudessa, on kuvitus itse asiassa varsin kaunista ja rauhoittavaa. Kuvissa näkyy myös rosoisuutta (tekstuuria), josta nousee mieleen onko kuvat maalattu jollekin epätasaiselle alustalle vai mitä. Eli kuvitus on itse asiassa äkkisilmäystä moninaisempaa. Kirjan kuvituksessa on myös jotain mikä tuo mieleeni lämpimät maat, maanosana Afrikan, en tiedä miksi. Ehkä ananakset (hehe), sivuilla lentävät oranssit linnut ja maaperän varsin voimallinenkin kuvaaminen, tuovat tällaisen tunnelman. Olisi hauska lukea tästä kuvituksesta ihan ammattilaisen arvio, kun oma pohdinta näissä esittelyissä kulkee niin fiilispohjaisesti.



Kuten todettu, mainio, lämmin kirja, jossa tarina jää aika tavanomaiselle tasolle mutta opettavainen ja kiva sisältö tarjoaa oikein mieluisaa, rentouttavaa ja rauhoittavaa lukemista. 3/5.

Tahdotaanko teillä voittaa ja miten sinä suhtaudut näihin tilanteisiin?


"Kuule, mikset äsken huutanut, että sinä voitit? Minä olisin kyllä huutanut."

- Papayanni: Tahdon voittaa!

6 kommenttia:

  1. Taas kerran hyvä ja mielenkiintoinen kirjaesittely, kiitos! Meillä molemmat lapset tahtoo aina voittaa. En tiedä kuuluuko se ikään, koska musta me miehen kanssa ei kumpikaan olla kovin kilpailunhaluisia tai voitontahtoisia. Tai ehkä mies on pelijutuissa, mutta ei laajemmin elämässä. Mikä on hyvä, jos jotain en kestä, niin aikuisia, jotka hermostuvat pikkuhäviöistä.

    Huomaan kannustavani lapsia kilpailun kautta, mihin en ole itsessäni ihan tyytyväinen. Mutta kieltämättä päiväkotimatkan tai hammaspesun saa sujumaan juohevammin jos siihen kytkee juoksukilpailun. Esikoinen vaan aina kärttää palkintoa. Jos sanon että voittaja saa palkinnoksi halin, esikoinen sanoo että "ei kun haluan jonkun tavaran, uuden tavaran." Hohhoijaa. Luulen että sisaruusasema itsessään lisää kilpailuviettiä. Ja näin ainoana lapsena pohdin, että mulle olisi lapsena varmaan tehnyt ihan hyvääkin joskus vähän kilpailla. Olisin tottunut häviämään enkä käyttämään strategiana sitä "no ei mua olis kiinnostanutkaan, kilpailut on tyhmille" jonka huomaan olevan edelleen hetkittäin oma defenssini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtava kommentti (siis kehut heheee, eiku itse tarina!). Nimittäin samaa olen ajatellut, että vaihetta tämäkin, joka toistunee ja aaltoile varmaan väkisinkin vielä koulumaailmassakin. Ja työmaailmassa... Sisaruussuhde ihan varmasti provosoi tuohon minä eka juttuun, mustasukkaisuus lienee yksi taustalla mylläävä voima? Jännä, huomasin nyt, että harvemmin käytän itse vielä kilpailuttamista näillä mutta se johtunee siitä, että tämä kuopus ei vielä sellaisesta tajua. Mutta hei kyllä muuten pukemisessa joskus taidan esikoista kilpailuttaakin, tyyliin "jahas taitaa päästä appsi pihalle ekana..." Sehän jo sinänsä on sitä...

      Huoh, i-ha-naa, että jokun muukin kuuntelee palkinnon vinkumista! Välillä luulen epäonnistuneeni kasvattajana täysin, kun tämä vinkuu aina materiaa. Mutta ehkä sekin kuuluu siihen, että se konkreettinen on lapselle konkreettisempi kiitos mutta se ei kyllä oikeuta siihen, että antaa materiaa joka syödystä potusta, joten halikaamme! Sittenpä se materiakin taas on tärkeämpi arvoinen...kai?

      Kiitos, kun vastasit, tämä aihe on minustakin mielenkiintoinen ja jo hieman ihmettelin, etteivät muut siihen kommentoineet. Nyt taas blogi kulkee... :D!

      Poista
    2. Aihe on mielenkiintoinen, mutta ei meillä vielä ajankohtainen, niin en osaa siihen mitään sanoa. Paitsi että pistän tämänkin muistiin siitä, mitä kaikkea onkaan vielä tulossa :)

      Poista
    3. Kiitos kommentista! On hyvä, että lastenkirjat käsittelevät aiheita, jotka meitä kasvattajiakin ihmetyttää :)!

      Poista
    4. Juuri näin! Lukiessani Onni-pojasta tulee isoveli -kirjaa pohdin, että näinköhän viesti on suunnattu myös vanhemmille, jotta nämä osaisivat huomioida esikoisen tunteet suuren elämänmullistuksen aikana.

      Poista
    5. Varmasti myös sitäkin opetusta on kuvakirjoissa mukana :).

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!