tiistai 22. lokakuuta 2013

Riimikissa kikattaa- uusi värikäs runoleikkikirja!

Vähän aikaa sitten Sinisen keskitien lastenrunoviikon lopussa mietin, onko loruttelu arjessamme enää in ja onko sille yksinkertaisesti aikaa? Huolestuneena kansalaisena ja kotiäitinä kysyin tätä myös lastenkirjallisuuden asiantuntijalta Päivi Heikkilä-Halttuselta Lastenkirjahylly blogista ja sain ilokseni rauhoittelevan vastauksen.

Sillä aikoinaan, kun ei ollut telkkareita ja muita valmiita viihdykkeitä, vanhemmat viihdyttivät lapsiaan arjen puuhien lomassa satuin, loruin ja köröttelyin. Lorut siirtyivät perintönä sylistä syliin ja elivät arjen muistin kannattelemana. Eräs mummo kertoi minulle usein, miten hänen rakkain kokemuksensa lapsena oli se, kun pääsi isän syliin köröttelemään. Samainen mummo osasi valtavasti loruja ja runoja ulkomuistista, jota vain ihaillen saatoin kuunnella, sillä oma lorumuistini ei ole parhaimmasta päästä. Vai ehkä minulle runot eivät vain ole olleet luonnollinen osa arkeani?

Riimikissa kikattaa, Runohetkiä pienille (Tammi, 2013, kirja on saatu kustantamolta itse pyydettynä) kirjan alkusanoissa kerrotaan näin:


"Pieni vauva aistii maailmaa koko kehollaan. Aikuisen ja lapsen yhteinen runohetki syntyy ääneen lausutusta runosta, katseesta, kosketuksesta, jaetusta ilosta. Runoleikissä kielen rytmi ja poljento, sekä liike yhdistyvät, ja lapsi oppii leikin huippukohdat: körötyksen nostot, sormileikin kutitukset ja piilorunon kurkistukset. Pienen mielestä paras yllätys on aina tuttu yllätys."




Riimikissa kikattaa on siis koottu runokirja, jossa on mukana runoihin sopivat laadukkaat leikit. Runoleikkikirjan ovat koonneet sanataideopettajat Anna Anttonen ja Kati Inkala ja he ovatkin tehneet ison työn. Runoja on jaoteltu 0 - 3,5-vuotiaille eri jaksoissa. Kirjan työmäärän toteutukseen on osallistunut myös kuvittaja Karoliina Pertamo uskomattomilla kuvituksillaan, sekä kirjailija Eppu Nuotio, joka on tehnyt runoja tätä kirjaa varten ja jonka runoja on myös sävelletty Anna Anttosen kanssa ilmeisesti tätä kirjaa varten. Pertamon kuvitus kutsuu värikylläisyydellään ja valloittavuudellaan luoksensa välittömästi ja kuvien määrästä huomaatte taas innostukseni laadun. Kirjassa on myös muun muassa Kirsi Kunnaksen, Jukka Itkosen, Hannele Huovin, Anna-Mari Kaskisen, Johanne Venhon, Pia Perkiön ja Tittamari Marttisen runoja ja paljon muita. Oli kiinnostavaa huomata, miten erilaisia runoja onkaan lapsille olemassa ja kuinka ne tietyt tyylit ovat omaan suuhun sopivampia kuin toiset. Mutta oli myös ihana löytää uusia runoilijoita, joihin en ole aiemmin tutustunut. Kirja toimii siis sinänsä jo kivana runokokoelmana esimerkiksi perheille, jotka haluavat kokeilla runoja ja etsiä omia lemppareitaan.




Runojen mukana on hauskoja köröttely-, keinuttelu- taputtelu- ja sormi- ja jopa jumppaleikkejä. Näin vailinaisella ulkomuistillani huomasin, että leikit olivat minulle helpoin soveltaa käytäntöön kokeilemalla aluksi niitä tuttuihin runoihin, kuten meillä Kirsi Kunnaksen runoihin. Leikkiohjeittensa puolesta kirja soveltuu varmasti myös lasten päivähoitoryhmiin ja jopa pikkulasten erilaisiin kerhoihin ja jumppiin.

Runoleikkien lisäksi kirjassa on kirjaan tehtyjä lauluja, jotka ovat itselleni haastavin osio, koska en osaa lukea nuotteja. Tämän vuoksi laulut jäivät itselleni hieman irrallisiksi ja jopa ylimääräisiksi. Jos kirjassa olisi ollut mukana laulujen cd, olisi laulujen soveltuvuus ollut meidän perheelle luontevampaa. Uusien laulujen opettelu arjen lomassa, ilman mallintamista, on vieläkin työläämpää kuin loruleikkien opettelu ilman mallia.




Mutta loruleikkeihin meillä onkin nykyisin sanataidekasvattajia mallintajina. Mummojen ja pappojen köröttelyistä saattaa vastata kaupunkien palkkalistoilla olevia asiantuntijoita, jotka loruttelevat lapsia päivähoidoissa, kerhoissa ja vaikkapa kirjastoissa. Nämä vauva- ja leikki-ikäisten loruhetket ovat meillekin tuttuja ja olemme niihin jonkun kerran päässeet osallistumaan. Oman rajallisen huomioni mukaan sanataideopettajat ovat ihania ihmisiä, joiden ilo ja onni lapsen kanssa loruttelussa tarttuu nopeasti- tämä näkyy myös tässä kirjassa. Ohjattuja loruhetkiä kannattaa käydä siis kokeilemassa!
Toisaalta samaan aikaan mietin, että onko sanataidekasvatus nykyään jokin eriytetty asia muun kasvatus- ja opetussuunnitelman ohessa, joka vaatii erillisen "työsalkkunsa"? Jotenkin sitä itse toivoisi, että loruttelu ja leikittely olisi vieläkin yksi arkemme osa. Osa päivähoidon arjen askareita, osa kotien siirtymähetkiä tai viihdytystä. Sitä, että isit köröttelisivät illalla lapsiaan siinä yhdessä ollessa. Sitä minä toivoisin, ja luulen, että tämän laadukkaan kirjan tekijät ovat saman asian puolestapuhujia. (4/5)


"Hiiriäiti häärää,
häntä tahdin määrää."

- Kirsi Kunnas: Tiitiäisen tuluskukkaro/ Riimikissa kikattaa

2 kommenttia:

  1. En tiedä noin yleisesti ottaen, mutta ainakin täällä runokirjat ovat todella in! En ole ehkä ihan masteroinut taitoani eläytyä "normaaleissa" kirjoissa, joten niissä tekstin lukeminen meinaa mennä helpolla tasapaksuksi puuroksi. On helpompi eläytyä, kun tekstissä on jokin valmis poljento ja sävel. Nautin muutenkin jostain syystä enemmän runomuotoon kirjoitettujen lastenkirjojen lukemisesta kuin tavallisista saduista. Se on ehkä hieman kuin laulamista, niin soljuvaa ja pehmeää. Erona vain, että sitä voi harrastaa tällainenkin ihminen, jolle minkäänlaisia laulutaitoja ei ole suotu. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runoesittelyihin tulee mielestäni vähemmän kommentteja kuin muihin (siis ei tule ja muihin pari :D), se mietityttää.
      Siispä, miten ihana kun vastasit ja tuo laulu runoilemallaoli ihanasti sanottu! Mietin tätä kirjoittaessa, että ehkä loruilu nykyään on laulunmuodossa, sehän on myös hyvä juttu :). Mutta kantasi "ei laulajan" lauluväylälle oli loistava!
      Kiitos valtavasti kommentistasi ja tsekkaapa myös Korolaisen uusi kirja runoista pitävänä, niissä on selvä sointi :)!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!