tiistai 1. lokakuuta 2013

Onni-poika tahtoo kaiken (Sanna Pelliccioni)

Pyysin Minervalta Sanna Pelliccionin Onni-poika tahtoo kaiken (2013) blogiini esiteltäväksi, koska kirjan aihe oli mielestäni mielenkiintoinen ja hyvä (ja sopii oikein hyvin tälle blogiviikolleni, joka näyttää keskittyvän uusien kirjojen esittelyyn! lokakuu on lukukuu...). Olemme aiemminkin lukenut kirjastosta joitakin Onni-pojasta kertovia kirjoja ja ne ovat olleet ihan hyviä.


Onni-pojalla on 5-vuotissyntymäpäivät, jonne saapuu viisi vierasta. Onni saa ihania lahjoja ja herkkuja mahan täydeltä. Synttärihumu jääkin Onnille ja pikkuveljelle Olaville ikään kuin päälle ja lelujen kinuaminen ja herkkujen syönti olisi nyt saatava jokapäiväiseksi. Tätä fiksut vanhemmat eivät kuitenkaan hyväksy ja päättäväisesti he kertovat, ettei kaikkia maailman leluja osteta ja juhlilta jääneitä herkkujakin syödään vasta leivän jälkeen. Vanhemmat kertovat myös, ettei tavara tuo onnea. Mikä sitten tuo Onnin perheen mielestä, se keskustelu jätetään kirjassa avoimeksi antaen lukijalle mahdollisuus käydä sama tuumailu oman lapsensa kanssa. Kirjan lopussa Onnin perhe kierrättää, korjaa leluja ja tavaroita ja perhe on onnellinen siistimmästä kodistaan.


Kirjan aihe on tärkeä ja hyvä. Tätä kirjaa on hyvä lukea jatkuvan arkijankutuksen lisäksi. Sillä ainakin meillä tuntuu tavaramania olevan joku vaihe, toistuva sellainen. Sitten vaan keskustelemme (miljoona kertaa), että miksi ei osteta kaikkea mahdollista. Ja miksi ei saa joka päivä yllätyksiä ja jotain kivaa. Tämä lisää lisää ajattelumalli tuntuu olevan nyt myös kuopuksellanikin joku orastava vaihe, joka näkyy niin, että ruokapöydässä hän aloittaa ruokailun hyvin mutta yhtäkkiä muistaa, että ai niin, sitähän piti vinkua jotain LISÄÄ, josta seuraa etusormen vaativa torotus, ihan sama mihin suuntaan, sillä jotakin varmasti puuttuu! Tulee kuulkaa nälkämaantarinat mieleeni ja tunnustan kyllä, että jo isommalle olen vähän valottanutkin, ettei kaikilla (kuten meilläkään) ole varaa ostaa kaikkea ja joillakin ihmisillä puuttuu ihan perustarpeetkin. Nih.


No niin, ajatukseni lensi taas. Mutta ymmärrätte ehkä miksi ajattelen, että on hyvä, että myös lastenkirjoissa on kulutuskriittisyyttä tässä niin varsin materiakeskeisessä elämässämme, jossa minäkin uusien kenkien omistajana olen varsin vahvasti mukana. Kirja on siis hyvä muistutus meille aikuisillekin, kuten kirjan lopussakin hyvin selvästi todetaan. Muistakaa myös aiemmin esittelemäni Yllin kyllin kirja samasta aiheesta!

Onni-poika tahtoo kaiken kirjan tarina etenee rivakasti ja hieman toteavasti. Itse pidän enemmän kielellä leikittelevämmästä kertomistyylistä, mutta eihän kaikkien kirjojen tarvitse olla samanlaisia. Kuvituksen väritys on mukavan pirteää mutta simppelihköstä kuvituksesta puuttuu itselleni jotain, jota en osaa tarkemmin kuvailla mitä. Mutta luulenpa, että moni ajattelee tästä aivan toisin. Selkeä kuvitus sopii nuoremmallekin lapselle mutta kirjan kertomus lienee kuitenkin (3v?) hieman vanhemmalle sopivaa. Kuvitus ja tarinatyyli toimivat selvästikin 3-vuotiaalle lapselleni ihan hyvin; hän viihtyi kirjan parissa ja pohdimme kirjassa esiin tulleita aiheita, kuten synttäreitä, tavaroiden hankkimista, lihansyöjäkasvista (kyllä), kierrätystä, herkuttelua, kiukuttelua ja kaiken vaatimista. Pinnallisella puolella: kirjan sidonnan väljyys mietityttää minua, eli miten kirja kestää toistuvaa lukua. Kirja on kaiken kaikkiaan opettavainen ja kiva uutuuskirja (3/5).


Postataanpa samaan syssyyn, että mietiskelin jo aiemmin tekisinkö postauksen lastenkirjojen korjauksesta. Vinkkini ovat päivänselviä mutta ajattelin, että ehkä "kirjojen korjuutalkoot" olisi hyvä idea. Kirjoja voi lukea ihan hyvin vaikka ne on vähän tuunattuja! Hyvä kirja kestää senkin! No jos postaus ei toteudu, niin tulipahan sanottua edes näin. Vai mitä?


"Tylsää!", Olavi matkii ja marssii Onnin perään.
"Huh huh!", isi päivittelee.

- Sanna Pellicioni: Onni-poika tahtoo kaiken

6 kommenttia:

  1. Minultakin on tulossa postaus tästä kirjasta. Kun otin kirjan käsiini, mieleeni tuli minullekin heti tuo sidonnan väljyys (kirjojen korjuutalkoot ja kirjojen korjausvinkit olisi mainio postausaihe!). Muutoin ulkoisesti kirja miellyttää (vetoaa värikkäänä johonkin retrojuttuun minussa). Minäkin tykkään että lastenkirjoissa on myös jotain lasten kanssa yhdessä pohdittavaa sisältöä. Ja tämän kirjan aihe osui meille hyvin. Kova materian hinku se on meidänkin lapsilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kuulla :)! Joo väritys on ehkä hieman retroakin. Mikähän tuossa sidonnassa tosiaan on, itse asiassa niissä dino ja hai kirjoissa oli sidonta myös hieman löysää muttei näin löysää. Kun taas käärmekirjassa sidonta oli hyvä ja napakka. Kyllä minua ainakin harmittaa jos uusi kirja on jo valmiiksi löystynyt, mutta samoin kun ostaa Pupen ja tietää, ettei luukut säily kauan tämän kuopukseni kynsissä (siksipä korjailen nyt paljon...).

      Keskusteleville kirjoille on kyllä tarvetta meilläkin ja juuri opettavaisille esim. lääkärikirjat jne. On hyvä, että on erilaisia ja aikaan kuuluvia ajankohtaisia kirjoja, jotka toimii myös keskustelun välineinä joskus vaikeistakin asioista.

      Poista
  2. Meillä on Onni-pojasta tulee isoveli, jota luimme paljon esikoisen kanssa kuopusta odottaessani. Esikoinen edelleen silloin tällöin pyytää luettavaksi "Onni-poikaa". Oli meillä muitakin samanteemaisia kirjoja, mutta tämä oli selvä suosikki. Siksipä ihan mielelläni harkitsen muitakin Onni-kirjoja, sitten kun ovat aiheiltaan meille ajankohtaisia.

    Kirjojen korjuutalkoot joo. Me ollaan saatu paljon kirjoja hyvin käytettynä, ja minä olen niitä korjaillut teipillä ja liimalla, kun monen pikku lukijan jäljiltä alkavat hajota käsiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä arkikirjasarjoja on hyvä olla olemassa, jokaiselle omanlaisensa :).
      Onni-pojan uusi kirja oli kyllä moniulotteinen, joten kannattaa kokeilla! Mekin olemme lukeneet sen isoveli-kirjan.

      Poista
  3. Kyllä kiitos korjausvinkkejä!

    Meillä on Pelliccionin aikaisempi "Sanni ja taikakivi", joka sekin on tyyliltään tosi vakava ja jotenkin toteava - tosin aihekin on vakava, kun vaari on sairaalassa. Esikoinen kuitenkin tykkää siitä paljon, ja sitä on oikeastaan aika kiva lukeakin, eli jotenkin se toimii, vaikka ensin tuntuikin vähän kummalliselta.

    Meillä lapset ei (ainkaan tällä hetkellä) kauheasti kinua materiaa, mutta tämä kirja voisi olla kyllä itselle hvyä muistutus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No korjausvinkkejä on tasan yksi :D. Joko sanon. Mutta hyvä että aihe kiinnostaa yritänpä kerätä toisenkin vinkin ja tehdä postauksen.

      Joo, kirja on omalla luvullanikin aika vakava, mutta tässä kirjassa on mukana myös huumoria, joka tuntui vähän uppoavan lapseeni mutta itselleni se oli vähän sellaista ahaa,okei -tasoa. Sanottakoon, että en ole helpoin viihdytettävä nyt yleensäkään, mutta en minä ihan mököttäjäkään ole!

      Uskonpa, että meilläkin tätä kirjaa luetaan aika ajoin uudestaan ja uudestaan, kun aiheet synttärit ja kulutus on arkisia. Kiitos kommentistasi ja kiitos myös Saaralle ja Pihille naiselle kommenteista :)!

      Huomenna puhutaan Voittamisesta. Minä voitin, eiku minä. Juu nou.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!