tiistai 3. syyskuuta 2013

Miffy ja muita uusia pikkuisten kuvakirjoja

Ajatella, että joskus toista lasta odottaessani tuumasin, ettei pienten lasten lyhyitä kuvakirjoja ainakaan tarvitse ostaa, kun niitä on niin hyvin valmiina! Little did I know. Sillä niinhän siinä on käynyt, että appsillekin on tullut ostettua erilaisia kuvakirjoja. Ensimmäinen syy on se, että 1-vuotias appsi tykkää pikkuisen erilaisista kirjoista kuin esikoispoikani pienempänä tykkäsi. Appsi ei oikein viihdy autokirjojen parissa siinä intensiivisyyden määrässä kuin esikoiseni, joka ei taas paljon muissa viihtynytkään. Toiseksi, osa sanakirjoista on mennyt rikki paksuista sivuistaan huolimatta, koska käyttö on ollut runsasta. Kolmanneksi minusta on ollut kiva ostaa tarkoituksella tarjolle myös tyttömäisempiä kirjoja, joissa on tyttöjä pääosissa. Tämähän oli yksi sukupuolien tasa-arvokeskustelussammekin noussut teema, että useimmissa kuvakirjoissa on poika pääosissa. Neljänneksi, menevät ja tekevät niin ihania kirjoja, etten voi itselleni mitään.



Kummallinen Miffy on kotiutunut nyt meillekin, perusmarketista ostettuna (Kirjalito, 2013, kaikki itse ostettuja, suom. Vesa Korpela ja Anu Karvinen läppäkirjassa). Ensimmäisen Miffy kirjamme nimi olikin sopivasti Tunnetko jo Miffyn? Sillä hahmohan on ainakin itselleni ollut jollakin tapaa tuttu jo kauemmin, mutta hetkonen mistäs tämä pupu olikaan tuttu? Kirjoissa tutustutaan tähän alkuperältään hollantilaiseen söpöön, retrohenkiseen pupuun, jonka on kirjoittanut Dick Bruna. Wikipediasta opin, että ensimmäinen Miffy on luotu jo 1955 ja kirjailija-kuvittaja Bruna halusi nimenomaan piirtää mekkoja, eikä housuja, käyttävän pupun. Kirjat ovat minusta huomattavasti parempia kuin luulin. Läppäkirja on ollut kova suosikki lapsilleni ja se toimii sekä satu- että sanakirjana. Pahvikirja on myös yllättävän hyvää laatua ja on kestänyt vuosikkaani itsenäistä lukemista hyvin. 

Toiset kaksi Miffy kirjaa (Miffyn talo ja Miffyn syntymäpäivä) ovatkin kustantajan mukaan ikäsuositukseltaan yli neljävuotiaalle ja ovatkin sinänsä haastavampia kirjoja läppäkirjaan verraten, että niissä on lorutteleva (hieman vaikeakin) muoto ja tarina on sinänsä pitkä. Kuvat ovat kuitenkin aivan vauvoille sopivia yksinkertaisine, selkeine ääriviivoineen ja väreineen. Toki kirjoissa näkyy hieman ajankulu sekä kulttuurilliset erot mutta senhän voi kääntää myös lukukokemuksen rikkaudeksi. 3/5, vähintään.



Olen aiemmin kirjoitellut täällä Pikkukaverikirjoista ja sittemmin huomasin, että samalla idealla on on tehty Ella eläinlääkärinä ja Roosa leikkii prinsessaa kirjat (Aurinkokustannus, 2010, suom. Susanna Hirvikorpi), joissa sisältö on hieman vähäkulkuneuvoisempi. Tarinat ovat siis varsin hoivaavia ja prinsessakirja totaalista prinsessa/prinssijuttua. Lorumuodossa oleva tarina sekä kuvat ovat sen verran vivahteikkaita, että kokonaisuus paljastunee vasta kaksivuotiaalle tai vanhemmalle mutta appsi on kyllä katsellut kuvia kissaa bongaillen ja kirjoja on voinut lukea vähän, öö, soveltaen. Pikkukaverikirjat ovat kyllä minusta laadukkaampia kuin tämä pikkutarkemmin animoitu (?) Pikkuneidit sarja. 2,5/5.


Appsi tykkää nyt kovasti eläinkirjoista ja itse asiassa esikoisenikin lempi-, tai lähes turvakirjoja, olivat yhteen aikaan viisi erittäin lyhyttä valokuvista tehtyä tekstittöntä kuvakirjaa, jotka saimme ystävältäni käytettynä. Niinpä, olen ostanut kaksi uutta eläinkirjaakin. Kirjaliton Pieni eläinkirja (2012, suom. Hannele Koivu) oli jo vähän kaupassa pideltynäkin siinä ja siinä ostanko. Kirjassa on vähän kaikkea ja joskus tulee sellainen olo, että nämä tietyt valokuvat olen saattanut nähdä jo toisessakin kirjassa. Kuitenkin vastaavat autokirjat ovat meillä ollut todella isossa itsenäisessä käytössä, joten veikkaan, että myös tämäkin.  2,5/5.


Toisen eläinkirjan löysin tänään kirjakaupasta ja tämähän onkin ihan iloinen löytö! Eläinystäviä läheltä ja kaukaa (Kirjalito, 2013, suom. Annukka Ahola) kirjassa on 80 tuoretta, kaunista ja laadukasta kuvaa erilaisista eläimistä (läheltä ja kaukaa, hahaa). Kirjassa on myös pieni luontodokumenttimainen kuvaus tai houkute katselemaan kuvia tarkemmin, kuten: "Eläinlapsia. Oi, mitä söpöläisiä! Kaikilla näillä pennuilla ja poikasilla on ihanan pehmeät turkit ja untuvat. Mitä eläintä silittäisit kaikkein mieluiten?". Pikkuiset tekstit ovat mukavasti suuhun sopivia (kiitos suomentajan?!) ja sopivat mielestäni pienimmänkin kuultavaksi. Kiva, että näissä kuvakirjoissakin tulee vähän uusia tuulia! 4/5.

Oletko sinä löytänyt viime aikoina kivoja vauvojen ja pikkuisten lasten kuvakirjoja? Minkä "tyttö pääosissa" -kuvakirjan olet viimeksi lukenut? Olivatko kirjat hyviä?


"Hiirellä harmaa samettihattu,
neljä kevyttä jalkaa.
Hipsi hapsi hiirilapsi,
näin se harmaa hiiritanssi
hiirenpolulla alkaa."

- Hannele Huovi: Harmaa hiiritanssi

16 kommenttia:

  1. Sattuu olemaan niin, että tiedän suomentajan, joten vinkkasin tekstistäsi hänelle :) Ja huomaan kyllä itsekin, että lastenkirjoissa suuhun sopivilla teksteillä on erityisesti väliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan kieli oli, no, tavallista. Suuhun sopivaa. Muistelen, että suomentajan nimi on jossain vilahtanut aiemminkin mutten muista missä. Myös lastenkirjoissa suomennoksella on varsin suuri merkitys, jopa hyvin suuri. Sitenhän lapsi kuulee äidinkieltään oikeassa muodossaan: taivutukset ym., jotka voivat puhekielessä ja murteissa olla vähän sinnepäin.

      Poista
  2. Lainattiin juuri äsken kirjastosta toi iso Miffy-kirja :) Ensikokemus on oikein kiva. Oli heti mielenkiintoisin noista kuvakirjoista joita lainattiin.
    Lukuiloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin ensin, että voi ei kirja on ihan liian tilaavievä meille mutta sitten kun lähes arvasin appsin ilon, nöyrryin omista periaatteistani. Ja hyvä niin, sillä kirja on joka päivä kovassa käytössä. Siinä on minusta ihanat ne värit, vaikka ovatkin tummat retrot. Ja minun silmään se miffy on kyllä tosi söpö, vähän semmoinen ei niin korruptoitunut hello kitty...
      Lukuiloa :)!

      Poista
    2. Tummat retrot värit taitaapi olla mun suosikkeja :)
      Piti kommentoida niihin ompelemisiisi tuotoksiin. Ihanalta näytti ruokalaput ja muut. Vinonauhahommeleita tahtoisin itekkin osata tehdä :)

      Poista
    3. Et usko se oli ihan helppoa! Kunhan ompeli, kokeile vaan!

      Poista
  3. Joskus kuulostaa ihan räppäriltä kun yrittää saada tekstin soljumaan rytmissä, eikä tiedä mikä biitti siihen sopisi! Onko muilla samaa probleemaa?
    Esimerkkinä oma runokirjani vuodelta -89.

    "Pim-pam-pussi, meidän poika Jussi
    meni pöksyt päällä nukkumaan
    toinen kenkä jalassaan"

    (Helakisaakohan?)


    No, mietin kauan että luetaanko se "meni' pöksyt' päällä' nuk-ku-maaaan"
    vai "menipöksyt ^päällänukku ^maan"

    Kivoja löytöjä!

    -Nupsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lorut on siitä hauskoja, että kaikki voi lukea niitä erilaillla. Muistan kun esikoinen noin 1-2v. sanoi minulle Tiitiäistä kuunnellessaan "ei se noin mene!!", kun rytmitin eri tavalla kuin pitkään Tiitiäistä hänelle lukenut mieheni :D!
      Joten minusta kumpikin tapasi käy mainiosti :).

      Poista
  4. Mulla ei niinkään ole sanottavaa kysymyksiisi, mutta tässä parhaillaan seurailen esikoiseni itsenäistä lukemista: kaikki kirjat on revitty hyllystä lattialle (siten on helpompi valita mieleinen kirja), yksi luukkukirja on revitty rikki (kun huomautan siitä, lapsi katsoo minuun ja sanoo "äiti kojjaa teippiä". No niin yksinkertaistahan se on), parhaillaan tyyppi nuolee yhtä kirjaa (kommentoiden "hyvää"). Näin meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moniaistillista lukemista! Hänestä tulee yleisnero :D!
      Tykkääkö hän muuten taktiilikirjoista, siis näistä joissa on kosketeltavia pintoja? Huomasin kirjakaupassa että uusia kosketuskirjoja+äänikirjojakin oli vauvoille tullut söpöillä pastilliväreillä mutta sisältö oli kyllä niissä meille mielestäni vähän liian lyhytkäyttöistä. Mutta olivat kyllä niin söpöjä että piti ihan hipelöidä.

      Poista
    2. No se nuoltu kirja oli juurikin taktiilikirja. Taisi tykätä, kun kerran "hyvää" oli :)

      Mutta ei meillä enää noita taktiilikirjoja lueta, vaan lapsi kantaa mulle Tatua ja Patua ja Mato Matalaa luettavaksi. Lähinnä noita pahvikirjoja siis näemmä tuhotaan, eri keinoin.

      Poista
    3. Tutkivaa oppimista!
      Tatu ja Patu ja R. Scarryt on kyllä laatukamaa!

      Poista
  5. Kovakantiset kuvakirjat on olleet meillä yllättävän pitkäikäisiä (siis poislukien ne, jotka on revitty tai syöty riekaleiksi), siis että esikoinenkin niitä haluaa vieläkin joskus lukea. Kuopus on taas kaikkiruokainen: hän selailee mielellään mitä vaan kirjoja, ja yllättävän vähän on saanut aikaan damagea.

    Hollantilaisesta Miffystä tuli mieleen Hello Kitty (saatanasta). Joskus olen suostunut lainaamaan kirjastosta Hello Kitty -kirjoja, ja on kohtuullisen hermostuttavaa lukea "Hello Kitty herää. Hello Kittyn isä tätä ja sisko tuota" Miksei se vain voisi olla KITTY?!?!?!

    Onko teillä ollut Baby Einstein -sarjan kirjoja? Ne ovat Disney-pohjaisia kai (saatanasta vai ei?), mutta hyvin viihdyttäviä. Meillä on mm. Minä itse, jossa joka sivulla on peili, mistä voi kurkata kullakin aukeamalla puheeksi otettua kehon osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasivuiset on pitkäikäisiä ja hyviä, sellaisia luetaan kyllä meilläkin vielä esikoisen kanssa :). Varmaan tuovat kivoja muistojakin jollakin tasolla, ainakin kun kerrotaan että tätä me aina luettiin ja sinä tykkäsit, niin kivahan se silloin.

      Hello Kitty formaatti on muuten myös minulle mystisempi, mistä lie lähtöisin? Pidin itse lapsena siitä hurjasti ja ystävälläni oli sellainen minitalorasia jossa se kissa asui, jestas se oli ihana. Kirjoja veikkaan halpistyöksi, joskaan en ole lukenut. Vähän niinkuin halpiskynät, että kaunis on mutta lyijy katkeaa koko ajan.

      Baby Einsteinin kuvitus tökkii minulla. Niissä on kivoja sisältöjä mutta jotenkin pikkuisen se on mennyt minulta ohi. Muistelen että sisältökin oli vähän siinä, että jäikö "satumaisuus" (siis sellainen joku lastenkirjan aitous ja lumo) hyvän, suunnitellun sisällön jalkoihin.
      Mutta varmasti ovat hyödyllisiä kirjoja, ei sillä :)!

      Poista
    2. Hello Kitty -muistelot laukaisivat kokonaan oman postauksen, ja ne ovat todellakin halpisroinaa. Baby Einsteineja taitaa yksi olla omana ja paria ollaan lainattu kirjastosta. Muakin kieltämättä tökkii tietty steriili fiilis niissä, lapset kylläkin tykkää.

      Poista
    3. Sehän se tärkeintä, että lapset tykkää ja tuo kropan paikkojen nimeäminenhän on hurjan hyvä juttu :).

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!