perjantai 16. elokuuta 2013

Onnen koukkuja (Grégoire Delacourt)

Nappasin kirjaston hyllystä ohuen (164 s.) ranskalaisen Grégoire Delacourtin Onnen koukkuja (WSOY, 2013. suom. Leena Leinonen), luin pikaisesti takakannen ja mietin, että njäää, onko hyvä vai imelä. Luin kirjan eilen ja mietin, että njää oliko ihan hyvä vai imelä.

Kirja kertoo keski-ikäisestä naisesta Jocelynesta, joka omistaa käsityökaupan ja pitää blogia Kultahyppyset, joka yhdistää kankaita hiveleviä, pienista arjenonnista arvostavia naisia. Jocelyne on naimisissa miehensä Jocelyn kanssa ja naisen elämä on täynnä erikoisia sattumia, onnea ja epäonnea, ja jopa lotto-onnea. Miten sattumat ja tapahtumat kuljettavat sitten keski-ikäisen naisen elämää eteenpäin, siitä voitte lukea enemmän itse.

Kirjan lehdessä on kehoitus tehdä kolme listaa, ennen kuin lukee tämän kirjan. Valitettavasti, koska kyseessä oli kirjastonkirja, kehoitus oli sisäkannella, jota en ollut lukenut, ja näin ollen luin kehotuksen vasta kirjan lopuksi. Mutta listat ovat: Lista asioista, joita tarvitsen; Lista asioista, joita minun tekee mieli; Hullujen mielitekojeni lista ja Viimeinen listani. Enpä siis olisi varmaan jaksanut listoja kirjoitella, vaikka olisin ne aluksikin nähnyt. Nämä samat listat ovat kirjassa myös kirjanpäähenkilön kirjoittamana. Kirjan juoni käsittelee mielestäni oikeastaan kysymystä, mikä tekee ihmisen onnelliseksi ja mikä onnettomaksi. Siinäpä kysymys, sillä tasaista elämäntietä ei varmaan kukaan koe. Kuolema ja syntymä kuuluu ihmiselämään, niin myös onnistumiset ja epäonnistumiset. Sanotaan, että tasan ei käy onnen lahjat, mutta toisaalta voidaan miettiä myös mikä kaikki on suhteellista. Raha on monen haave ja kaikki me tiedämme, että sitä tarvitsee itse kukin elääkseen, mutta rikkaus, eipä se taida olla niinkään, että suuret setelit toisivat onnen ja ihanuuden. Kuten vasta yhteen kommenttipoksiin kirjoitin, ihmismielen onnettomuus elää myös valkoisissa tiilitaloissa syreenien tuoksun alla.


Delacourtin kirja tuo pikkuisen mieleeni Coelhon kirjat, joista itse olen lukenut kokonaan vain Alkemistin. Siis tämän voisi tietyllä tapaa lukea kirjoihin, joissa käsitellään elämän onnea metaforin. Metaforilla leikkiminen on vaikea tyylilaji (vaikka sitä itsekin yritän jatkuvasti harrastaa) ja täytynee sanoa, että Coelhon kohdalla minun lukemiseni jäi yhteen kirjaan, koska kirjoitustyyli oli kaikessa hyväntahtoisuudessaan minusta liian imelä ja yksinkertainen. Onnen koukuissa tarina oli kuitenkin itselleni mielenkiintoinen ja teemat käsityö, blogimaailma, lapsiperheet ja isovanhempien vanhuus olivat varmaan sen verran minua läheisiä teemoja, että jaksoin tämän lyhyen kirjan lukea. Henkilöhahmojen tekemät valinnat ja "olla öllöttelyt" ärsytti minua välillä kohtalaisesti ja pitempänä kirjana en tätä pikkuisen laskelmoituakin kirjaa olisi ehkä jaksanut täysin lukea. Henkilöhahmot olivat sinänsä kuvattu hyvin ja tulivat eläväksi. Tunnustan, että lopussa jo vähän hypin rivien ylikin. Mutta tämä kirja olisi ollut tosi hyvä lukumaratonkirja, koska kirjassa on listoja ja tyhjiä sivuja vaikka kuinka paljon: sivumäärät paukkuisivat ihan kuin ilmaiseksi!

Minä en oikein tiedä mikä maku tästä suuhun jäi. Jälkeenpäin saatan sanoa, että 2/5, nyt, nääää, 3?/5. Joku vaan ei ollut ihan justiinsa mutta yritys tietysti hyvä kymppi.
Alla oleva lainauskin (kirjan ensimmäinen lause) kertonee sen, että moni lause kirjassa oli sellainen, johon jäin vähän viisastelemaan itsekseni, että njäääh, enpä nyt noinkaan sanoisi... Mutta jos kirjan kanssa käy dialogia, on se silloin myös tietyllä tapaa tavoitteessaan onnistunut? Vähän niin kuin mainoskin, ai niin kirjoittajahan olikin ranskalainen mainosmies!


"Me valehtelemme aina itsellemme."

- Delacourt: Onnenkoukkuja

15 kommenttia:

  1. Njää, enemmänkin imelä - tai ainakin kliseinen. Minä en pitänyt, vaikka sujuvaa viihdettähän tuo kirja toki tarjoilee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se vähän siihen suuntaan varsinkin keskellä ja lopussa meni, njääh. No osaa taas arvostaa parempaa. Se on tosi jännä miten pienestä kirjan tunnelma on kiinni. Mietin ranskalaista Gavaldaa (tai Makinea), niin miten toisaalta leikitään samalla hiekkalaatikolla mutta minun kokemukseni on, että kyllä ovat hiekanjyvät erottuneet ööö savipaukuista :D ?!

      Poista
  2. Ja taas käsityö! Pystytkö neulomaan ja virkkaamaan samalla, kun luet? On tullu ite nyt harjotettua sitä tapaa. Ennen en ois kyllä pystyny...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkkasilmäinen lukija :)! Joo itseasiassa tuossa kuvassa näkyy myös se miten pystyn neulomaan ja lukemaan yhtä aikaa, eli kirjateline :). Vieläkin uudet käsityöt hidastavat lukua, enkä ole kovin tehokas mutta... Ihana, kun voi yhdistää kaksi kivaa harrastusta, kun oma aika illalla on kuitenkin rajallinen :).

      Ja totta muuten, kuvassa on virkkuukoukku koska aloitin ekan ison virkkaustyön, en ole aiemmin virkannut ja aloitin näin helposti omalla "kaavalla" :DD saa nähdä mitä tulee! Olipa hauska kun tartuit kuvakoukkuun, joskus on kiva höperehtää teksteihin tämmöisiä :)!

      Poista
  3. Äh eikun se kirjatelinehän näkyikin viime tekstin kuvissa paremmin!

    VastaaPoista
  4. Mikä siinä on, että ranskalainen nykykirjallisuus on joko ihan ihme höttöä (musta se Gavaldan viimeisin menee siihen sarjaan) tai sitten niin korkealentoista ettei sitä äiti-ihminen oikein jaksa? Vielä 150 vuotta sitten sielläkin kirjoitettiin hyviä lukuromaaneja; samastuttavat henkilöt, elävä dialogi ja vetävä juoni. Mun kirjallinen ranskani on ihan rappiolla, kun en löydä mitään luettavaa ranskaksi. Ehkä mun pitäisi kokeilla tätä, jos oma pää vaikka olisi tarpeeksi höttökunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en osaa ihan vastata tuohon mitenkään, koska kosketukseni ranskalaiseen kirjallisuuteen on niin pinnallinen. Toisaalta taas pidän Gavaldan kirjoista (mikähän oli viimeisin?) mutta ymmärrän kyllä että hänen teoksiaan moni pitää yhtä arkipäiväisenä höttönä kuin voisi tämäkin olla.
      Onnen koukkuja oli kyllä niin nopsaan luettavissa, että kokeile vaikka piruuttasi (jos sallinet näin ronskin kielenkäytön tässä kohtaa) :D!

      Poista
    2. Mäkin pidin niistä Gavaldan aikaisemmista (Ensemble, c'est tout ja Je voudrais que quelqu'un m'attende quelque part), mutta tää Lohduttaja ei enää toiminut mulle. Mä aina lomalta ostan jonkun uutuuden, kun koetan löytää kirjailijoita, ja sitten hampaat irvessä kahlaan loppuun -tai jätän kesken, mitä mä harvoin teen. Viimeisin joka aiheutti irvistelyä oli Katherine Pancolin Krokotiilin keltaiset silmät, enkä mä Muriel Barberyn Siilin eleganssiakaan saanut loppuun.

      Philippe Delerm on ilahduttava poikkeus jota on suomennettukin, tosin sillä on lähinnä sellaisia pakinoita eli ei löydy lukuromaanaeja siltäkään suunnalta - mutta sijoituu siis höttöjen ja korkealentoisten välimaastoon.

      No niin, jokohan mä sain taas purettua ranskalaisen nykykirjallisuuden aiheuttamaa angstiani riittämiin. :D Mutta ehkä mä voisin piruuttani kokeilla noita koukkuja. ;)

      Poista
    3. Minä tykkäsin Lohduttajastakin.
      Siilin eleganssi mainittiin tämän kirjankin yhteydessä ja tutustun itsekin siihen syksyn mittaan muussa yhteydessä, Hie-man vastentahtoisesti kyllä tämän jälkeen ja isoin ennakkoluuloin...
      Ehkä se on Ranskassakin niin että populaari myy, eli helppo, muka ajatteleva, itse helmet vaikeampi löytää paitsi jos seuraa sceneä tarkemmin. Pidätkö Makinesta (ransk/venäläinen), hänhän on suuri idoli suomalaisnaisille :). Olenpa itsekin lukenut useamman...

      Poista
  5. Ei liity aiheeseen varsinaisesti, mutta tänään lapsille sängyllä lukiessani tuli mieleen aihe, josta kuulisin aivan erityisesti Sinulta kokemuksia.

    Eli miten pienille lapsille lukeminen, se lukuHETKI, onnistuu?

    Onko muillakin sitä, että lapset eivät jaksa ns. keskittyä (aikuisen näkövinkkelistä) lukemiseen? Onko joku lukemisasento erityisen hyvä kahden lapsen kanssa - kainalossa, kaikki selällään maaten taikka sohvalla, vai matolla vierekkäin?

    Omalle äidille lukemishetki on ollut päivän lepohetki, hän on sanonut niin monesti. Minulle ei ainakaan useimmiten, joku ei kohtaa omissa odotuksissa ja todellisuudessa... Periaatteessa on hauskaa mutta myös paljon keskeytyy. Mutta ehkä lapseni ovat vähän erilaisia luonteeltaan / tai sitten työpäivieni tempo vaikuttaa, koska monesti lukeminen on vähän sellaista äksöniä. Lapset kommentoivat kirjaa ("keskeyttävät"), haluavat pomppia sivujen yli, välillä kutittelevat toisiaan, käydään välillä vessassa, saadaan hepuli, halutaan kirja omiin käsiin...

    Nämä kaikki sopivat minulle kunhan tietäisin mitä itse odotan lukuhetkeltä. Pitäisikö kirja saattaa aina loppuun, vai pitäisikö siitä vain ottaa irti se mitä kulloinkin saa? Jos lapset kyselee, pitäisikö vain jutella kirjasta vai yrittää lukea joka lause? Entä lasten keskinäinen nahistelu ja kutittelu - pitäisikö opettaa että lukuhetken aikana ei painita ja ollaan hiljaa? Vai saako sen aikana inspiroitua vaikka ilveilemään?

    Itsellä ei oikein ole vastauksia tähän. Hämmästyttävän hienosti esikoinenkin muistaa kirjoja ulkoa vaikka minusta on näyttänyt ettei hän kuuntele yhtään. Silläkin mietin että ehkä näen lukuhetken vain aikuisen koulutetun "koulutytön" silmin.

    Paljon tuli kysymyksiä tähän! Ehkä isoin kysymys on siis se, pitäisikö lapset opettaa kuuntelemaan lukuhetken ajan vai saako sen aikana jutella ja höpötellä. Olisipa huikeaa jos postaisit joskus tästä! Ja mitään paineita ei sitten pidä ottaa!

    Viikonlopun terveisin

    Nupsu

    ps. tarkennuksena että lapset 1+- ja 4+-vuotiaat ja kyse on kertomuskirjoista, ei kosketus- tai kuvakirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaisesti vastaan, että varmaan niin kiinni lapsista. Meillä kolmistaan luvut ovat vielä hyvin "miten sattuu" ja kuopus1v on kärsimätön lukija, välillä hyppii sivuja ja lähtee sylistä, se on musta iän vuoksi ok. Isompi 3v on taas pienestä jaksanut paremmin kuunnella mutta on semmoinen kiemurtelija, käy kainalossakin ja sitten tulee kuuma ja menee istumaan. Nauraa jopa sängyllä syöksähdellen. Aluksi minua ärsytti se levottomuus, vieläkin välillä, kestän jo kuitenkin sitä paremmin mutta PYRIN siihen, että lapsi oppisi pysähtymään iän myötä kuuntelemasn ja oppisi rentoutumista. Joku päivä se onnistuu taas hienosti. Ai niin ja sanotan paljon "no niin nyt kuunnellaan, rentoutua jalat" jne.
      Vitsi miten hyvä kysymys taas! Jään pohtimaan ja ei paineita täällä :)! Kiitos!

      Poista
    2. Jo tämä oli kullanarvoista, thank you!

      -Nupsu

      Poista
    3. No hieno homma, ole hyvä :)))!

      Poista
    4. Mä olen kanssa miettinyt tota, että kuinka paljon pitäisi lähteä siihen keskusteluun (kyselyikäisen kanssahan se on loputonta) ja kuinka paljon koettaa palata tekstiin. Jotenkin taiteilen siinä välissä, riippuu omasta fiiliksestä ja kirjastakin, jos se on hyvä, niin haluan lukea, muuten voi mennä jutteluksikin.

      Poista
    5. Joo sama linja täällä. Toisaalta kysymyksillekin pitää olla tilaa...

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!