perjantai 9. elokuuta 2013

Mukava rakennuslautapeli

Meillä asuu yksi kolmivuotias pikkupoika, joka toistaa kymmeniä kertoja päivässä mantraa "Äiti, minulla ei ole mitään tekemistä.". Lieneekö puuhaa vailla oleva poikamme tullut puuhaileviin vanhempiinsa, siltä se vakavasti näyttää. No, koska blogin aloitus on vielä hieman liian haasteellista kolmivuotiaalle, pitänee äitin keksiä jotain muuta. Koska blogini on täynnä lastenkirjoja, olen tuumaillut myös lapsille tilattavista lehdistä sekä leikistä ja mediapelitkin on jo koluttu, keskitytään tässä (tai näissä) postauksessa sitten hyvään lautapelilöytöön. Lautapeleissäkin löytyy pelejä, joita voi puuhailla yksin (niin että äiti saa kuopuksen nukkuessa sen puolentunnin oman ajan, eli yhdistetyn kahvi- ja bloginkirjoitustauon).


Tämän syksyn uusi pelimme on Smart Gamesin Bill & Betty Brics peli, joka olikin itselleni aivan uusi peli. Pelissä on puisia rakennuspalikoita (eri muotoisia) ja pieni mallivihko, jossa esitellään 1. alkuasetelma, joka lapsen pitää osata tehdä ja 2. palikat, joiden avulla lapsen tulee rakentaa mallin mukaisista palikoista nelikulmainen talo. Peliä on suositeltu 5-vuotiaasta eteenpäin mutta mikäli lapsesi osaa jo katsoa mallista, voi peli jo sujua aiemmin. Peli kehittää paketin mukaan loogista päättelykykyä, stretegista päättelyä sekä näönvaraista ja avaruudellista hahmotuskykyä, joka tässä tapauksessa tuntuisi olevan varsin totta. Olen aiemminkin nähnyt vastaavia vanhoja palikkapelejä, joissa rakennetaan mallista samanlainen mutta tässä rakennustyömaa (sisältää myös ukkelin ja akkelin) on mielestäni uskomattoman kiva ja leikinvarjolla pelaamiseen kutsuva. Palikoilla voi siis myös leikkiä oikein hyvin, koska palikat ovat puuta. Kirjasessa oli myös pelinvalmistajan muita pelejä ja yksi oli vastaavanlainen linnanrakennuspeli! Vau, se olisi varmasti vielä kutsuvampi lapsille, jotka tykkää enemmän prinsessa- ja prinssijutuista!


Millaisia hahmotuspelejä tai leikkejä teillä pelataan? Periaatteessa samaa hahmottamista voi leikkiä lapsen kanssa piirtämällä itse palikoista kaksi- tai kolmiulotteisia mallikuvia (vaikka kaksi punaista alle ja yksi keltainen palikka päälle) tai tekemällä itse mallin (piilossa tai lapsen edessä) ja pyytämällä lasta rakentamaan samanlaisen. Tämä onnistuu legoilla ja palikoilla helposti! Ja eikun rakentamaan!


Haluaisittekö lukea muita pelivinkkejäni? Pelejä on nykyään saatavilla tuhansia, joista voi olla vaikeaa löytää hyviä. Joskin klassikoihin kannattaa aina luottaa: muistipelit, dominot ja lotot ovat aina hyviä. Näitä löytyykin halpisversioista vaikka kuinka kauniisiin kuvituksiin ja myös puisina, siitä vain valitsemaan itseä ja varsinkin lastasi motivoivin kappale. Parhaita löytöpaikkoja on oikeat lelukaupat ja lasten pelikaupat, joita löytyy varmasti myös netistä. Mutta myös marketeistä löytyy hyviä pelejä, jos nyt näin ihan nimeltä mainitsen niin esimerkiksi Haban pelit ovat kyllä lähes kaikki hyviä ja laadukkaita. Pitänee vielä varmuudeksi sanoa, etten saa näistä pelipostauksistani mitään provikoita tai muutakaan etuja, eli vain kirjoittamisen ja innon jakamisen ilon!

Pelaako joku lukijoistani aikuisten lautapelejä? Olen aiemmin pelannut paljonkin mutta nykyään vähemmän. Lemppareita ovat kyselypelit, pictionary, alias, monopoli ja mitä näitä nyt on! Tuttu juttu pelillä ollaan saatu erittäin vaivautuneita peli-iltoja aikaiseksi toisten pariskuntien kanssa, että vain Hiltusen pianonsoitto puuttui!


"Maja täytyy saada, 
maja täytyy rakentaa..."

- Fröbelin palikat

4 kommenttia:

  1. Tuo palikkapeli vaikuttaa tosi mielenkiintoiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, vaikuttaa hyvälle, vaikka vasta otimmekin käyttöön. Pitkäikäinen ja haasteet ovat lopussa ihan sellaisia että aikuinenkin saa miettiä.

      Poista
  2. Meillä esikoinen sai sen linnanrakennuspelin (Logiikkalinna/Castle logix) 3v lahjaksi ja myöhemmin tuon rakennustyömaapelin. Logiikkalinnahan sopii jo 3v ylöspäin, on vähän tätä Bricksiä helpompi mun mielestä. Parasta näissä on se, että haastetta löytyy vanhemmillekin kun otetaan vaikeustasoltaan vaativampia tehtäviä kehiin. Ihan huippuhyvä peli eikä vähiten sen yksinpelaamisen takia... Nimim. oma aika kullan kallis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kiitos kovasti tästä! Vai niin että se on jo 3v. lähtien, näytti kyllä tosi ihanalle pelille...
      Olipa mukava kuulla että joku muukin on tämmöisen pelin löytänyt, minulle tämä pelin tekijä olikin uusi. Juuri katselinkin pelejä sillä silmällä että jaksaisiko blogata taas jostain :).

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!