maanantai 5. elokuuta 2013

Kaksi lasten kuvakirja-aarretta kirjastosta

Löysin kirjastosta kaksi ihan mahtavaa kirjaa, siis sen tason kirjoja, että tarina nappaa heti ja esikoinen kysyy lopuksi onko tämä kirjaston vai oma?! Kirjaston, ja voi olla etten äkkiä löydäkään näitä hyllyyni, mutta tutkani on jo päällä.



Petra Heikkilän Mikko Kettusen pupupöksyt (Lasten Keskus, 2001) kertoo ihastuttavasti tarinan ketunpojasta, joka menee kuvataidekouluun äidin mennessä muiden napakettujen kanssa napatanssikouluun. Tarina alkaa hykerryttävän hauskasti. Kuvataidekoulussa muut, susilapset, huomaavat Mikolla olevat pupupöksyt, ja sekös heitä naurattaa. Mikko jää myös näin ilman maalausparia, vai jääkö? Mikko alkaakin piirrellä kuvia liskosta, eikä mistään tavallisesta liskosta vaan jontinkielellä puhuvasta Kantti-liskosta! Mistä on kyse? Se sinun kannattaa lukea itse lapsesi kanssa. Tarina oli hyvällä tunnelmalla ja hauskasti kerrottu tarina ystävyydestä, yksinäisyydestä, kiusaamisesta ja siinä samassa myös taiteesta. Heikkilän kuvitukset leikkivät tekstin ympärillä sivujen laitoja ja ylityksiä tehden. Kuvat ovat yksittäisiä hahmoja, eivätkä hyvin hersyviä. Tämä tyyli antaa toisaalta erilailla enemmän tilaa omalle mielikuvitukselle. Kuvitus on taitavaa. Muistelen, että Mikko Kettusesta on toinenkin kirja. Aiemmin olen Heikkilältä lukenut Lokin lokiikkaa runokirjan ja Veljekset kuin ilvekset, pitääpä etsiä nekin omille lapsille luettavaksi! Mikko Kettusen pupupöksyt saavat minulta 5/5.




Hieman tylsistyneenäkin kirjastonhyllyjä selatessani (viime aikoina aarteet ovat olleet vähissä) törmäsin Katri Kirkkopellon kirjoihin. Sieltä meidän tyyliseksi valitsin kirjan Millin tuumat (Lasten Keskus, 2003), muistinhan samalla, että olin kysellyt Kirkkopellon uusinta kirjaa myös blogiarvontaani. Kirja kädessäni huomasin Heikkilän kirjankannen samantyyliseksi kuin Kirkkopellon, hauska sattuma. Nämä piti siis toki lukea samalla lukukerralla! Millin tuumat kertoo satumaisesti tytöstä nimeltä Milli, joka menee hoitoon kolmen viisaan naapurisedän luo. Tutkijasedät ovatkin varsin stereotyyppisen hajamielisiä ja tieteeseen tukeutuvia. Kohtaaminen Millin kanssa on hassunhauska, hyvällä tavalla, ja naurattaa ainakin minun riimittelevä esikoistani: "Ja on minulla nimikin, minä olen Milli!, Milli sanoi iloisesti. Sanoiko se Silli?, kysyi Aatos. Ei, kyllä se sanoi Tilli, totesi Oiva. Ei, vaan Pilli, korjasi Kauko." Milli oppii sediltä tiedettä ja sedät oppivat Millilta arkisempaa elämää ja iloa sen myötä. Saippuakuplakone on isolle tiedemiehelle epäonnistunnut koe, mutta Millistä se on maailman paras! Aivan ihanan hauska kirja ja kuvitus on satumaisen kaunista, ja sivulta toiseen monipuolista. 5/5.

Oletko sinä lukenut Petra Heikkilän tai Katri Kirkkopellon kirjoja?


"Mikko alkoi jutella liskolle,
ettei tämän aika olisi tullut pitkäksi.
Lisko vastasi Mikolle:
- KANTTIJONTTI,
JONTTIKANTTI.
Mutta sitä ei kuullut kukaan muu
kuin Mikko."

- Petra Heikkilä: Mikko Kettusen pupupöksyt

4 kommenttia:

  1. Ihanat kuvitukset taas molemmissa, ekassa varsinkin :)! Huomaa näköjään mihin mulla aina huomio kiinnittyy :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnitän kanteen aina itsekin eniten huomiota, usein myös aikuisten kirjoissa. Lastenkirjoissa kuvitus on on kyllä puolet kirjasta :).

      Poista
  2. Hei,
    Ihana blogi sinulla. Jäin heti koukkuun ja lukijaksi. Tulehan vastavierailulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Outi-Maria :)! Toki tulen!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!