torstai 27. kesäkuuta 2013

Totuus naisista, Joonas Konstigin kirjoittamana

Joonas Konstigin Totuus naisista (Gummerus, 2013) on jälleen kerran kirja, jonka poimin kirjaston uutuushyllyltä, koska kansi oli tuttu blogeista. Ja toki kirjan otsikko haastoi minut lukemaan sen ja olin oikeasti innokas kuulemaan nimen mukaisen lupauksen. Valitettavasti mielestäni kirjan nimi on lähinnä provosoiva mainoskikka. Mielestäni kuvaavampi olisi ollut Totuus perheestä. Isäkorttikin olisi ollut kuvaavampi.

Kirjan juoni siis nimestään huolimatta kertoo tavallisesta nelihenkisestä, suomalaisesta perheestä, lähinnä isän, Tapani Koskikarin näkökulmasta. Kirja kuvaa mielestäni isän kehittyvää ajatusmaailmaa (keski-iän kriisin kautta?) työroolissaan, aviomiehenä ja perheenisänä. Kasvu kulkee perheen vaiheiden muistelun ja kuopustyttö Roosan teini-iän kokemusten kautta. Konstig kirjoittaa toteavasti, joskus jaarittelevasti, hieman provokatiivisestikin. Ja kirjan keskikohdilla koen jo hieman provosoituvani- tai lähinnä koen epämiellyttävää myötähäpeää, kun luen sen aggressiivissävyitteisen huokuvan tunteen, joka uhkuu Tapanin ajatellessaan omaa isyyttään vaimonsa Tiinan kautta. Tapani kokee, ettei hänen isyyttään ole otettu vakavasti ja tarpeen mukaisella kunnioituksella, kuten synnytyksen jälkeen masentuneen Tiinan äitiyttä, joka on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri ja juurikin (silti) se ainoa perheessä, joka on itkenyt sikiöasennossa ja huutanut vauvalle kirosanoja. Tämä Konstigin kirjoittama kohta huokui itselleni kirjailijan mahdollista omaa kokemusta isyydestään tai ainakin suurta kannanottoa isien puolesta. Joskin hieman provosoiden ja äidin näkökulman (siis naisen!) unohtaen.


Koskikarien perheen Roosa ajautuu ihmissuhteissaan tilanteeseen, jossa yksi nuorista kuolee. Vaikka tapahtumaa voisi kuvata kirjalliseksi jännityspisteeksi, se todellisuudessa on yksi osa normaalia perhe-elämää. Siis tapaturmat ja kuolemat. Ilokseni myös Konstig kirjoittaa sen läpinäkyväksi kuvatessaan tapaturman jälkeistä käräjäoikeudenkäyntiä, ja kuinka monen ihmisen elämään myös nämä kammoksuttavat paikat, kuten sairaalat ja oikeuslaitokset kuuluvat. Jokaisen sukuhistoriasta löytynee tapaturmia, itsemurhia, mielenterveysongelmia, sairastumisia ja jopa tappoja. Oikeastaan omasta mielestäni Totuus naisista kirjan paras osuus oli sen loppu, jossa ärsyttävä "joko tämä loppuu" oloni vaihtuu tunteeseen "nyt tämä loppuu", ja sitten se loppuukin kunnialla. Loppuriveillään Konstig muistuttaa, ettei elämä tästä hetkestä välttämättä aina(kaan) parane, vaan meidän tulisi elää hetkessä, osata arvostaa arjen pieniä hetkiä ja sitä kun lapsi juoksee päivähoidon pihalla kädet avoinna vastaan.

Jos luet vähän, tämä kirja voi olla oikein hyvä, viihdyttävä, jännittävä ja jopa tuumaileva kirja sinulle. Tämä voisi olla myös hyvä isänpäivälahja. Valitettavasti paljon lukevalle minulle tämä on vain yksi kirja satojen ja tuhansien suomalaisten mies- (ja nais)kirjailijoiden peruselämäkuvauksista tietyssä ajassa, joka on ihan kiva "sillä fiiliksellä" lukea, mutta Totuus tästä kirjasta lienee minulle se, etten muista kirjasta puolen vuoden jälkeen muuta kuin hyvän kirjannimen, joka muuttui tarinaa lukiessani ärsyttäväksi harhautukseksi. Annanko ihan 2/5? Vai 3/5?. Teen kompromissin itseni kanssa, kirjan jopa koskettavan lopun kunniaksi: 2,5/5.

Oletko sinä lukenut tämän kirjan ja koitko kirjan aivan erilailla? Olisi kiva kuulla sinun totuutesi tästä kirjasta.


"Että tässä oli kaikki, mitä oli hänelle luvassa?"

-Joonas Konstig: Totuus naisesta

9 kommenttia:

  1. Nyt täytyy antaa nuhteita spoilaamisesta, Bleue! Mulla siis sama kirja kesken - mutta kesken piti jättää postauksesi lukeminenkin kun alkoi tulla liikaa juonipaljastusta, eli palaan kunhan kirja on viimeistelty ;) Otsikon harhaanjohtavuudesta olen samaa mieltä, paitsi minä en sitä niin kirjaimellisesti ottanut etukäteenkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mielestäni spoilannut kuin sen yhden asian tuossa kuvan jälkeen, senkin hyvin epämääräisesti, sitten menin jo omaan tuumintaani, joten luultavasti olisit voinut lukea ihan hyvin loppuun. Mutta ymmärrän hyvin,että otit varman päälle!

      Nämä minun kirjakokemuskertomukset ovat usein enemmän omia ajatuskulkujani eikä juonen kuvailua, koska en tykkää itsekään kuulla etukäteen kirjasta liikaa :). Toiv lukuintosi kirjan henkkoht annin mukaan kuitenkin säilyy tästä spoilauksestani huolimatta.

      Ja kiva kun jaoit yhteisen ihmetyksen nimestä. Toki omatkin odotukseni kirjan nimen lupauksesta olivat sarkastiset :D!

      Poista
    2. Nyt kirja on luettu, ja palasin postaukseesi. Huomaan, että oletkin muuttanut tekstiäsi hieman - mutta valitettavasti täytyy sanoa, että tekstisi luoma odotus väritti lukukokemustani, semminkin kun paljastamasi kohtaus on aivan kirjan lopussa. Ehkä jonkinlaisen juonipaljastusvaroituksen voisit antaa, kun käsittelet postauksessa aivan kirjan loppuakin...

      Mutta muuten, mitä diggasin? Ihan ok -kategoriaan menee. Mua ärsyttää lähes poikkeuksetta sellainen tekstari-, chatti- yms. dialogin tuominen proosaan. Luodaan niin vimmatusti ajankuvaa, mutta nähdäkseni vailla suurta lisäarvoa. Siitä miinusta.

      Totuus naisista tuli mielestäni käsiteltyä siinä Tapanin pohdiskelussa kasvatusasioista - mikä oli mielestäni herkullista, noh, kai sitä voisi sovinismiksi sanoa. Ja miten tämä valaistuksen kokenut mies sitten ei saa mitään kosketusta perheensä naisiin. Mutta joo, hieman epätasainen lukukokemus ehkä, silti positiivisen puolelle jäi.

      Poista
    3. Mitä ihmettä? En minä ole muuttanut tekstiäni alkuperäisestä yhtään. Olisitko lukenut jotain eri tavalla kun luit (mahdollisesti varuillasi) tämän viimeksi? Itse asiassa lukukokemusta kertoessani voisi minusta aivan hyvin kirjoittaa myös lopustakin, onhan se merkittävä osa kirjaa. Ja kun tämä ei ole mainos. Mutta tarkemmin sanoessani kyllä voisin kirjoittaa jotain varoitesanoja, yritän muistaa. Kirjoitan varmaan hieman lukupiiriajatusmaisesti. Pahoittelen vielä, että koit näin asian. Itse välttelen spoilaukset niin, etten lue lukukokemuksia tarkoin jos haluan ko kirjan itse ensin lukea :).

      Muuten kuulostaa, että olemme lukeneet saman kirjan kuitenkin! Mulla jäi vähän sama maku kirjasta. Eikä ajan myötä mielipide kirjasta ole kyllä kultaantunut. Nyt antaisin sen 2/5.
      Kiitos, kun kävit kertomassa kokemuksesi :)!

      Poista
    4. Aa sen verran olen mökillä tehtyjä ipad postauksia muuttanut, että lisäsin nuo tunnisteet loppuun, kun palasin kotiin.

      Poista
    5. Onpa outoa. (Ja tähän nyt se spoiler-varoitus taas!) Voisin vannoa lukeneeni että Roosa joutuu auto-onnettomuuteen, jossa yksi osallisista kuolee. Koska sitä auto-onnettomuutta sitten odotin koko ajan tulevaksi...

      Poista
    6. Oikeesti :D! Aika hauska juttu :D! En ihan aikuisten oikeasti ole muuttanut tuota tekstiä yhtään :D.
      Että nyt taisit vähän spoilata itsesi ennakko-odotuksillasi :D! Minä luulin että joku kuolisi huumeisiin tms kun siellä takakannessa oli jotain että "riippuvuuksista".
      Tuo lopusta kertova lausehan alkaa Roosalla joten oisiko mielikuvitus muuttanut lauseen omaksi ajatukseksesi kun kerroit ettet lukenut siitä (?) eteenpäin :).
      Hyvä esimerkki taas siitä miten ainakin itselläni tulee luettua blogeja välillä vähän hutaisemalla ja sisältö voi muuttua "dramaattisestikin". Joskus oli se hyvä LQ teksti jossa hän kertoi asian A (minulle selvästi) ja hyvin moni ymmärsi sen ihan päin vastoin :D. Se oli myös hyvä esim miten monella (ääri)tavalla näitä juttuja voi lukea :)!

      Poista
  2. Minä kuulun niihin moniin todella paljon lukeviin, joita Konstigin kirja miellytti. Pidin hänen tavastaan kirjoittaa sekä kyvystään asettua niin aidon tuntuisesti toisaalta keski-ikäisen snobimiehen ajatuksiin kuin teinien maailmaan. Kirjassa on paljon ärsyttävää, mutta se on varmasti tarkoituksellista. Oli virkistävää olla eri mieltä päähenkilön kanssa ja samalla kuitenkin jännittää ja tuntea hänen puolestaan.

    Kirjan nimi... Ensin ajattelin, että se on tosiaan aika kaukaa haettu. Mutta ehkä kyse onkin siitä, ettei totuus naisista koskaan täysin paljastu Tapanille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tuli sellainen mielikuva, että tästä kirjasta on monikin pitänyt, siksipä ehkä petyinkin niin paljon. Tosin se nyt ei ole sinänsä itselleni uutta, kun olen ehkä vähän vastarannankiiski tietynlaisessa viihdekulttuurissa muutenkin. Mielestäni olen lukenut vastaavaa suomalainen perhe kuvausta jo niin monilta: Mäkelä, Hotakainen ja sittemmin Nousiainen... Teinikuvausta löytyy nuortenkirjoista valtavasti, suomalaisista lempparikseni nousee mieleen Tuija Lehtinen. Mutta kuten blogisi puolella vaihdoimme ajatuksia, viihdekirjojakin tarvitaan, kuten myös tietynlainen fiilis sen lukuun.

      Minulle jäi vähän epäselvä olo Tapanin halusta ymmärtää alun alkaenkaan naisia.
      Minäkään en välillä pitänyt esim siitä kun Tapani ei puhunut aina suoraan vaan jäi toimimaan yksin. Mutta oikeastaan pidin paljonkin isyyden puolustuspuheesta kirjan kautta ja rohkeudesta sanoa tämä "äitimyyttiä" ääneen isänäkökulmasta, tosin sanomaa vähän heikensi se, etten nähnyt sitä, etteikö Tapani olisi saanut ja ollutkin isäroolissaan niin paljon kuin olosuhteet ja omat valinnat sen antoivat. Ymmärsin kyllä siis Tapania ja sympatisoin häntä useammassakin kohdassa mutta tämä itsensä marttyyrisointi ärsytti. Toivottavasti Tapani oppi myöhemmin arvostamaan itseään isänä ja ymmärsi sen lasten kiitoksen hoidosta ja rakkaudesta juuri niistä pienistä asioista, joita hän itsekin muisteli. Siellä se kiitos oli aivan kuten onnellinen hetkikin.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!